United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Pikemmin on ehkä, Simmias, asian laita oikean johteen mukaan niin, ett'ei mikään sielu ole osallinen paheesta, jos se on sointua. Sillä sielu ei voi millään lailla semmoisena, se on: sointuna, olla ollenkaan osallinen epä-soinnusta." "Eipä kyllä." "Eikä siis myöskään sielu, joka kokonansa sielu on, voi olla osallinen paheesta?" "Mitenkähän voisikaan ennen sanotun johdosta."
Mutta ei siellä ollut mitään erinomaista, ei mitään huvittavaa, kaikki oli sitä yhtä tyyntä pyhäillan surullista sointua. Isä haukotteli ja kulki keittiökamarin ovelle, jossa äidin vieraiden lämmittämä ilma paksuna tuoksahti häntä vastaan. Sieltä palasi hän saliin ja katsahti joka kierroksella Ellin kamariin, jossa tämä istui ja luki. Viimein isä tuli sisään.
Noina aikoina tehtiin jyrkkä ero syntyperäisen amerikkalaisen ja maahanmuuttaneen ulkomaalaisen välillä. Sen verran sain hänestä tietää ennen maatamenoa, ja pitkän aikaa valvoin vuoteellani muistutellen mieleeni hänen äänensä sointua. Pelästyin omia ajatuksiani. Hän oli niin kovin erilainen kuin minun luokkaani kuuluvat miehet; hän oli niin omituinen ja niin voimakas.
Mitkä iloitsivat ilojansa, mitkä surujaan säestelivät. Mutta pohjasävel pysyi aina samana suruvoittoisena kanteleen soittona, kaikuna etäisiltä saloilta ja muistona hankienalaisilta ajoilta. Mutta nyt on kaikki soitto Suomessa vähitellen kanteleen mukaan viritetty, sen kanssa kumajavat kirkonkellot samassa äänilajissa, ja sen sointua on uuden ajan sotatorven soitossakin.
He menevät peräkamariin, Muttinen asettuu nojatuoliin, Kikka jatkaa: »Se on tällainen, hiukan leikillinen: Yö hiipii kerakkeesi immytunelmiin...» »Kerakkeesi? Mitä? Hm ... häh?» kysyy Muttinen. »Niin, se kerake ... vitsi, ymmärrättehän ... naisväestä... No, jos se ei miellytä, niin tässä on toinen. Uutta tyyliä... Sillä tyyliä pitää olla: Tuuti hiljaa elämän viljaa, Sointua sulhoa varten...»
Mitä häneen itseensä tuli on muistettava, että hänellä oli päällystakki päällään oli hän ensin käynyt hehkuvan punaiseksi, mutta ajan pitkään alkoi hänen kasvoilleen ilmestyä valkoisia täpliä. Hänen hengityksensä oli vinkuvaa ja äänessä ei ollut vähääkään inhimillistä sointua, kun hän lepoaikoinamme kuiskaili huomioitaan korvaani.
Hän kulki suoasian vuoksi talosta taloon yksityisiä taivutellen, ja suuressa yhteisessä kokouksessa hän puhui valtavasti ja sytyttävästi äänessä oli malmin sointua, jokainen sana kuin vetonaula. Ja asia ratkesi onnellisesti ensi asteessaan: päätettiin hankkia ammattimies tarkastamaan ja kustannusarviota laatimaan.
Hänen äänessään oli jonkunlaista ystävällistä sointua, jotakin puoleksi kätkettyä lempeyttä, jotakin verhottua ilon tunnetta, ja minusta tuntui juuri kuin hänen ystävälliset, uskolliset silmänsä olisivat sanoneet: "olen sinun". Minussa syntyi kerrassaan ääretön halu tulla lääkäriksi taikka miksikä ikänään muuksi, halu tehdä työtä, taistella, uskaltaa ja voittaa.
Kasvavalta tytöltä ei ollut Ravennan hovissa jäänyt kokonaan huomaamatta se, että kaunis, kalpea nuorukainen usein loi häneen merkillisiä, haaveilevia katseita tummista silmistään ja että hän melkein hartaana kuunteli hänen äänensä sointua. Mutta hän ei ollut koskaan saanut täyttä varmuutta aavistukselleen, että prinssi salaisesti lempi häntä.
Eikä kuulunut korkeudessakaan mitään elon merkkiä: ei lintua oksilla, ei ollenkaan mitään liikettä, vaan kaikki pelkkää pimeyttä ja autiota tyhjyyttä! Alakuloisuus valtasi jo Kristianin, jonka rakkaus ajan kuluen alkoi sointua yhä surullisempiin äänilajeihin.