Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Heidän äitinsä jo kätkyein ääressä puhuivat heidän vastaisesta naimisestaan, ja nämä unelmat lastensa aviollisesta onnellisuudesta, joilla he koettivat omia surujaan lievittää, päättyivät sangen usein niin, että molemmat hyrähtivät itkuun.
Kaikissa tapauksissa on minusta jotenkin selvää, että Mérimée lähti matkalleen haihduttaakseen surujaan ja entisiä muistojaan. Samaa vakuuttaa d'Haussonvillekin: "Pour secouer la tristesse que lui avait laissée cette aventure, Mérimée entreprit un voyage en Espagne etc." Ehkä oli hänen matkallaan sentään joku muukin käytännöllinen tarkoitus.
Hän oli kadottanut ainoan elämänsä toivon ja ilon, ja maailma tuntui hänestä niin kolkolta, tyhjältä ja autiolta. Hänellä ei nyt ollut enään ketään, kenelle hän olisi ilmoittanut surujaan ja kenen kanssa hän olisi ilonsa jakanut, tyhjä haudan kolkkous oli vaan hänen ainoana muistelmanaan. Ihme kumma! Kapteeni ei näyttänyt niinkään kovin surevan lapsensa kuolemaa kuin oli luuloiteltu.
Yksinäisillä hetkillä tämä ajatus raskaana taakkana painoi nuoren miehen mieltä, mutta vaimollensa hän ei milloinkaan surujaan ilmoittanut. Jos vaimo olisi hänelle perillisen lahjoittanut, niin ei olisi mitään puuttunut hänen rauhallisessa ja hiljaisessa koti-elämässään. Pyhäinmiesten aika oli käsissä, ja palvelusväki hankki muuttoa.
Kesken kaikkia kalvavia surujaan tämä hänen nuori, uskollinen heimolaisensa aina tiesi säästää lapsuutensa holhojalle lempeän katsannon, valppaan silmän, lempeän sanan ja alttiin käden. Jumalanpelko ja hyvät avut, luja luottamus ja viattomuus tukivat tätä puhdasta ja onnetonta naista kaikissa hänen ansaitsemattomissa ja verrattomissa huolissansa.
Mathieu oli iltapäivällä tehnyt pitkän kävelyretken Mareuiliin ja Lillebonneen haihduttaakseen surujaan. Vihdoin lausui hän matalalla äänellä aivankuin olisi puhunut itsekseen: "Ei koskaan ole kyntö ollut niin helppoa kuin tänä vuonna.
Ehtoolla kotiin tultuaan Hän horjui, hak' vaimoaan, Vaan kun ei tuota löytänyt, Hän laattialle laski nyt. Hän siinä suri surujaan Ja itkeskeli iloaan, Kun tauti kovin kolotti, Vaan viina mielen iloitti. Ah! kova oli ottelu, Viinan ja taudin taistelu, Hermoja tauti heikonsi, Vaan viina voimat enensi.
»Niinpä niin minun on otettava oppia sinulta, joka puhut kokemuksesta?... Tällainen suhde on kuin kokonainen koneisto, sinä et siitä tiedä mitään, usko pois... Etkö luule, että hänelläkin on kyllin ja joka puolella omia surujaan, puuhaa ja huolta lapsista, jotka nyt kerran ovat hänen heikkoutensa!
Milloin owat tutkineet alimman kansankerroksen elämää, milloin tulleet tuntemaan heidän sisällistä ihmistänsä, heidän ilojaan, surujaan ja ponnistuksiaan, niin milloin? Ylellisyydessä kaikkien elämän tarwetten ympäröimänä owat he kaswaneet wieraana kansalle jo pienuudesta pitäen.
Hän oli kalpea ja itkettynyt, mutta vanhus ei sitä huomannut; hän oli itsekäs mies, oli kaikkina aikoina ajatellut omaa täydellisyyttään, omaa lujaa, rehellistä tahtoaan, omia surujaan ja vaivojaan, ja kaikessa siinä jalossa, mitä hän oli ajatellut, kaikessa hyvässä, mitä hän oli maansa, sukunsa ja lastensa eduksi vaikuttanut, kaikessa siinä oli hänen sydämensä salainen peili kuitenkin näyttänyt hänelle hänen oman kuvansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät