United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä tämä kaikki merkitsikään?... Livahtiko kuningas tuolla tavoin tiehensä?... Ja hän poloinen, joka oli luullut saaneensa miehen niin varmaan koukkuun!... Kamarineito palasi takaisin. Ei mitään tietoja kuninkaasta!... Kummassakaan paikassa ei häntä oltu nähty. »Niin, niin, sehän on juuri Kristianin tapaista», arveli Señora. »Tuntiessansa itsensä heikoksi, piileksi hän aina jossakin.
Heti leimahti Kristianin hellä sydän liekkiin ja samassa silmänräpäyksessä kirjoitti hän vastauksen sängyssänsä maaten ja kärsimättömänä odottaen, että jalkeille päästyänsä saisi jatkaa Fontainebleaussa keskeytynyttä romaania. Tällä välin olivat J. Tom Lewis ja hänen vaimonsa eläneet iloisia päiviä Messinan puistokadun varrella olevassa palatsissa.
Tätä itki hän vielä usein, erittäinkin kuin vanha Märta, joka täälläkin oli tullut hänen passari eukoksensa, usein muistutti häntä vahingostansa. Aika ja hänen hyväntekiäinsä ääretön hyvyys, oli vähän lievittänyt sen nuoren mielen murhetta, kun Akselinpoika vaimonensa tuli Valdemarin tykö, joka oli yksinään Kristianin kanssa, joka harvoin jätti pojan, jonka hengen hän oli pelastanut.
Aamuposti oli näet tuonut uutisia Illyriasta, missä Kristianin luopuminen oli tehnyt erinomaisen vaikutuksen ja Leopold V:n nimi jo saavuttanut yleistä suosiota maaseudulla. Elysée Méraut riemuitsi.
Suuren salin nurkassa, palatsin ylimmäisessä kerroksessa, joka samalla oli myöskin kuningas Kristianin työhuone, vaikka tämä ei siellä koskaan työskennellyt, ja joka myös oli tarkoitettu käytettäväksi miekkailu- ja voimistelusalina ynnä kirjastona, istui Boscovitsh kaikellaisten lippaiden ja paksujen paperikasojen ympäröimänä kuivaillen keräilemiänsä kasveja.
Señora kiirehti akkunaan ja näki Kristianin samassa riemuiten astuvan taloon. Hän oikein lensi portaita ylös miettien itseksensä: »kuinka Señora mahtaakaan tulla iloiseksi, kun...» Kaunottaremme, joka heti aavisti tämän ennustavan jotakin uutta käännettä, käyttäysi sen mukaan.
»Pois silmistäni, roisto!» huusi hän sivuuttaen vallan ällistyneen Kristianin ja häviten kamariinsa, jonka oven hän löi kiinni, sulkien sen reikeliin. Entä kuningas? Kruunun ja puolisonsa oli hän jo menettänyt. Nyt menetti hän myöskin rakastajattarensa. Nolona laskeusi hän alas portaita ja hävisi näkyvistä. Pieni kuningas. Mikä tenhovoima onkaan sanassa kuningas!
Valdemar oli vähällä itkeä, mutta silloin alkoi herra samassa asettaa rykmenttiä pöydälle ja käänsi hänen huomionsa noihin kirjaviin tinasotureihin; sitte otti hän rummun ja löi sillä hupaisen marssin, Kristianin yhden kappaleen torvella puhaltaessa. Valdemar hymyili kyyneleittensä läpi ja iloitsi siitä korusta, jota hän näki.
Moisena juhlapäivänä oli hän saanut paikkansa majesteeteille varatuilla kunniasijoilla Watteletin, kuningas Kristianin asemiehen, ja Akselin prinssin seurassa, joka aina oli valmis esiytymään, kun vain oli kysymys jostakin kuninkaalliselle arvolle käyvästä hassutuksesta; tätä Kristianin menettelyä pidettiin rakastajattaren julkisena tunnustamisena ja oli hän siis nyt ikäänkuin leimattu Illyrian vaakunalla.
Sitten poistui hän vallan nopeasti jättäen Kristianin hämmästelemään sitä, että kohtaus niin äkkiä päättyi. Pistettyänsä Iuopumuskirjan taskuunsa aikoi hän juuri vetäytyä makuusuojaansa, kun Frédérique samassa palasi takaisin nuoren prinssin kanssa.