Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Hänen ja Kristianin ilo oli tästä löydöstä ääretön, ja he pitivät tarkoin varalla sen ajan, jolloin molemmat vanhat kotkat olivat poissa pojillensa ruokaa noutamassa, saadaksensa ottaa pojista, Valdemar nousi puuhun mustan johdattajansa kanssa, saavutti onnellisesti pesän ja anasti toisen pojan, jonka hän sitte antoi Kristianille, joka odotti häntä alempana paksummilla haaroilla.
»Oi, kuinka minä teitä rakastaisin, ell'ette te olisi kuningas!» huudahti Señora hellän ihastuksen vallassa... Tosin oli tämä rakkauden tunnustus, mutta sellaisena kovin kekseliäs. Kristianin kaikkia muita rakastajattaria oli huumannut juuri kuninkaallisen arvon loisto ja hänen korkea sukuperänsä. Mutta Señora rakasti siis häntä itseänsä: »... ellette te olisi kuningas», oli hän sanonut.
Hän kuuli Kristianin sanovan Akselinpoikaa herraksi ja hänen vaimoansa rouvaksi ja sentähden nimitti hänkin heitä niin, ja miten heitä muutoin kutsuttiin, oli hänestä saman tekevää. Myöskin oli hän tottunut puhuttelemaan heitä tuolla tuttavallisella sanalla sinä, jota hän käytti äidillensä.
Tosin voi joku nenäkäs ihminen, kuten Colette de Rosen, olla kainosti loukkautuvinansa ja harmitellen ihmetellä, että akatemia oli sallinut »tuollaisten naikkosten» tulla tänne, mutta epäilemättä oli kaikilla näillä harmistuneilla kaunottarilla kotonansa joku Kristianin lahjoittama pieni ja sievä, mutta keuhkotautinen apinanpentu hyväiltävänä.
Vaan eipä se sentään ole paljoa huonompaa kuin mitä söimme kuuluisassa Werbenin leirissä, missä urhokas Kustaavus Adolfus torjui päältään kaikki mainion Tillyn rynnäköt, sen saman pelottavan vanhan Tilly-urhon, joka oli jo ajanut kaksi kuningasta pellolle nimittäin Böömin kuninkaan Ferdinandin ja Tanskan kuninkaan Kristianin.
Suu puoleksi avoinna, niin että hänen kauniit hampaansa näkyivät, ja pisteliäs hymy huulillansa kuunteli hän vain Kristianin sanoja ikäänkuin olisi hänen täytynyt ponnistaa koko huomiokykynsä käsittääksensä oikein sanojen tarkoitusta.
Vähän myöhemmin sai Elysée tahtomattansa olla todistajana kohtauksessa, joka täydellisesti valaisi Kristianin luonteen ja hänen suhteensa kuningattareen. Oli eräs sunnuntai. Iltamessu oli päättynyt.
Mitään virkkamatta vei Frédérique poikasen ihan Kristianin eteen, heittäysi itse polvillensa, asetti pojan eteensä, risti tämän kätöset ja sulki ne omiinsa sanoen: »Kuningas ei välitä rukouksistani... Ehkä hän kuulee sinun rukouksesi, Zara... Kas niin, kertaa nyt sanani: Isäni»... Aralla äänellä toisti poika: »Isäni»...
Kristianin mielestä pysyi hän äänetönnä sen vuoksi, että hän tietysti mieluummin olisi halunnut pitää hänet itsellensä, vaikkakin hän nöyrästi alistui sallimuksen johdettavaksi. Tämä itsekieltämyksen piirre todisti, että hän todella oli kelvollinen olemaan kuninkaan rakastajattarena, mietti Kristian.
Hän oli niin odottamaton vieras Kristianin luona olletikin tähän aikaan ja sitä paitse olivat puolisot eläneet niin kauvan erillään toisistansa, ettei häpäisevän tekonsa täyttänyt kuningas eikä häntä vartioiva Lebeau edes kääntyneet oveen päin, vaikka kuulivatkin jonkun tulevan. Molemmat luulivat Boscovitshin palaavan puutarhasta.
Päivän Sana
Muut Etsivät