United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin lausui: »Lapsesta asti lien ain halannut kukkia taivas-tien, vain sille mun lempeni leimuta voi, ken niistä kiehkuran päähäni toi. Ja lapsesta saakka jo sankarin näin unessa haavehin hehkuvin, mi vieläi sen seppelen tuoda vois, hän ellei himmennyt, hävinnyt ois.» Tuon kummana kuulee Bellerophon, se soi kuin kuiluista kohtalon, hän neittä katsoo ja kauhistuu: Polyhymnia onhan se siveä-suu!
Mut kukkien alla on aalto niin musta ja mutainen. Sun äänesi milloin se säteilee kuin kirkkahan kiteen särmä ja milloin se haavehin hälvenee kuin nukkuvan nurmen härmä. Sen sointua kuulin ma kummaksein ja se syömeni pohjakan syöpyi, se tuskalla täytti mun tuntehein ja unteni vieraaks yöpyi.
Kuin kuoleman mahtien maassa kulin ... niin vihdoin ma salihin tummaan tulin. Pysähdyin, seisoin: sen kynnyksellä soi ääni, kuin kannel se helisi hellä: »En outo ma lie olen ihanimpasi, kuva kuoloton omasta sielustasi! Miks viivyt, mies? Sua kyllin jo varroin, sua murhein muistin ja haavehin harroin. Minut vapahda vallasta hirviön, joka mun muotoni tahraa kuin saasta ja loka!»
Verin hehkuvin täytyy mun itkeä, vartoa niinkuin eksynyt laps, näin haavehin ijäti kalvavin hartoa; kaunis sielu on kuollut ja harmaa on haps. Ja koskaan ei syli lempivä saavu, ei armas Pois! Taas yö minun tuskaani ilkamoi, taas helkkyvä lapsennauru soi. Pyhä Maaria, köyhä ja hurskas, oi, oli rikkaus sulla, mi lohdun toi, oli sulla laps! Herra, Herra!