Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Voin saarnata myös, voin messuta myös; totta juukeli, heität ja hellität työs tai ainakin senverran katsahdat tänne, ett' tunnet kuin laukee järkesi jänne ja lankeat peljäten polvillesi, pyhimyksiä pyytelet turvaksesi, tulet tuhmaksi taas, kiellät kirkkahan pääs, kadut vaivaista syntistä synnyntääs! Oli kummitus oikein vihoissaan.
Ylös, miekkoset, ja laivaan, päin rantaa vihollisen! Pian toisemme portilla taivaan me tapaamme jokainen. Mut hetkinen mulle suokaa. Mitä kerron, te kuunnelkaa. Sana heimolleni te tuokaa, kun mun tomuni kätkee maa. Moni uskoton jo kasti verin kalpani kirkkahan. Pyhää Neitsyttä kuoloon asti ja ristiä puolustan.
"Nyt on toisin, joukkomme on taistellut, Suomi avaraks on meille auennut; nyt ei mikään tahraa kunniata maamme, otsan kirkkahan ja puhtaan näyttää saamme" "Rumpu käymään nyt, ja miehet kokohon, yö on kulunut, jo kirkas päivä on! Kun tul' levähtää, ei laattu juoksemasta; jalo, nuori herra, nyt on kiire vasta."
Senpä lainen kevään toivo Kesken mennyt hautahan Sekin mies on, jollen tässä Pystytämme patsahan, Kaunein kevään alku, mikä Suomessa on koittanut, Kallein toivo, mikä meilt' on Kesken aikaan sammunut. Niin, ja tuhlatenpa luonto Hällen lahjojansa soi, Parastansa antoi, minkä Köyhä äiti antaa voi; Antoi hengen rikkauden, Antoi tunnon kirkkahan, Laululahjans' antoi hälle, Soittons' antoi sorean.
Tuo mulle tulinen turkki, päälleni panuinen paita, jonka suojasta sotisin ja takoa tappeleisin, ettei pää pahoin menisi, tukka turhi'in tulisi rauan kirkkahan kisassa, terän tuiman tutkaimessa!" Itse vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Pohjolan emäntä! Joko saat jaolle sammon nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen?"
Jollet sietäne iloja, Päivän paistetta pakene Se ilon loi ihmisille Menekin susien maille, Yön ja talven tunturille, Kussa ei kuuta, aurinkoa Eikä tähtien valoa. Mutta nyt on nousuaika, Kuulet lintujen lirinän Jäniskin jo tuosta juoksi. Aurinko salon sisästä Jo vesiä välkyttävi, Herätellen heikommatkin. Tarttuen Joukoa käteen. Nouse, Jouko, notkostasi Päivän kirkkahan poluille! KOLMAS N
Kysy häneltä! ANTEEO S. Totta puhut. Heimolaiseni surmasit^ mutta minut pelastit katkerasta, häpiällisestä kuolemasta. ROLF JUTE. Lähde nyt kanssani, lemmittyni! Kirkkahan taivaan alle, armahan luonnon sylihin tultuasi, kukoistavat kuihtuneet kukat uudestaan kasvoillasi ja paennnt rauha palajaa taas tuskaantuneesen sydämeesi; Tule, morsiameni! EBBA. Hyvä Jumala! PEKEETUA. Rakas tyttäreni!
Eivät he jäniksen lailla juokse, eivätkä oravan kanssa hyppele. Pitkä on matka järveä kiertää. Siltaa on tarvis." Ja katso, silloin lauloi hän kaunoisen Punkaharjun kaartumaan yli Puruveden kirkkahan kalvon. Oletko nähnyt koivuja ja kuusia, jotka kasvavat toinen toistensa yllä sillan molemmilla puolin?
Vaan toisin ajoin on povi tää Kuin nukkuvan immen rinta, Mi vienosti huokuen hengittää, Tai tyyni kuin maidon pinta Ja taivahan kirkkahan kuvastaa Täm' aava, välkkyvä vesi, Kun päivä uus' usvasta sarastaa, Tai yöllä se tähtöstä pesi. Niin aattehen merikin aukenevi, Ik' ulappa ankaran syvä Sen pinnalla purtoset viiltelevi: Ja rannoilla liike on hyvä.
Ja se uni se oli niin suuri, kaunis Ja ihana kuin uni milloinkaan. Hän näki näät seisovan tikapuitten Päin taivoa sinistä, siintävää; Ne seisoivat maassa, mutta niiden Ylös pilvihin ylti toinen pää. Ja taivahan kirkasten enkelitten Tikapuilla hän uneksi kulkevan, Ja ylinnä seisovan itse Herran, Ikivaltiaan suuren, kirkkahan. Mä myös olen nähnyt kaunist' unta. Mä myös näin valtavat tikapuut.
Päivän Sana
Muut Etsivät