United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuo mulle tulinen turkki, päälleni panuinen paita, jonka suojasta sotisin ja takoa tappeleisin, ettei pää pahoin menisi, tukka turhi'in tulisi rauan kirkkahan kisassa, terän tuiman tutkaimessa!" Itse vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Pohjolan emäntä! Joko saat jaolle sammon nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen?"
Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ohoh Pohjolan emäntä! joko saat jaolle sammon nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen?" Sanoi Pohjolan emäntä: "En lähe jaolle sammon sinun kanssasi katala, kerallasi Väinämöinen." Tahtoi sampoa tavata venehestä Väinämöisen. Sammon saatatti vetehen, selvälle meren selälle; siinä sai muruiksi sampo, kirjokansi kappaleiksi.
Saat sinä olevan onnen, elon uuen armahamman; kohta itkenet ilosta, riemusta remahutellet." Siitä vanha Väinämöinen koivun soitoksi kuvasi. Veisteli kesäisen päivän, kalkutteli kanteletta nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen. Veisti kopan kanteletta, emäpuun iloa uutta, kopan koivusta lujasta, emäpuun visaperästä.
»Ja varmaankin pidät aalloissa asuntoa, koska sieltä näin sinun nousevan?» kysyi taaskin Heikki. "Tuolla Ahtola asuvi, Ve'en isäntä venyvi, Nenässä utuisen niemen, Päässä saaren terhenisen, Lohisessa louhikossa, Kalaisessa kartanossa, Alla aaltojen syvien, Päällä mustien mutien." Näin saneli Ahti-kuningas ja Heikki ihastuneena kuunteli hänen puhettaan.
Keitti ohraista olutta kerkeän kesäisen päivän nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen, puisen uuen uurtehesen, korvon koivuisen sisähän. "Sai oluen panneheksi, ei saanut hapanneheksi.
Saattoi sampuen muruset, kirjokannen kappalehet, nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen, kasvamahan, karttumahan, saamahan, satoamahan, olui'ksi ohrasiksi, leiviksi rukihisiksi. Siitä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: "Anna luoja, suo Jumala, anna onni ollaksemme, hyvin ain' eleäksemme, kunnialla kuollaksemme, suloisessa Suomen maassa, kaunihissa Karjalassa!"
Vilu viljalle tulevi, karjoille olo kamala, outo ilman lintusille, ikävä inehmosille, kun ei konsa päivyt paista, eikä kuuhuet kumota. Hauki tiesi hauan pohjat, kokko lintujen kulennan, tuuli haahen päiväyksen; ei tieä inehmon lapset, milloin aamu alkanevi, milloin yö yrittänevi, nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen.»
Näki lastun lainehilla; tuon kokosi konttihinsa, kantoi kontilla kotihin, pitkäkielellä piha'an, tehä noian nuoliansa, ampujan asehiansa. Kun oli tammi taittununna, kaatununna puu katala, pääsi päivät paistamahan, pääsi kuut kumottamahan, pilvet pitkin juoksemahan, taivon kaaret kaartamahan nenähän utuisen niemen, päähän saaren terhenisen.