Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Ja jälleen virkoin: "katso meidän maamme! Mikähän lienee ollut Jumalan aikomus luodessaan maatamme niin suureksi ja niin ihanaksi? Jospa sen ymmärtäisin!" "Etkö sitä ymmärrä?" viserteli peipponen läheisellä puun oksalla. "Suuren maan asukkaat pyytäkööt Jumalalta jaloja ajatuksia. Ja ihanan maan asujamet olkoot hyviä ja nöyriä.
Nyt oli heillä kolmas salaisuus: satu "Jumalan lahjasta", joka tuli murheellista lohduttamaan, satu laululintusesta, joka viserteli kevätvirsiään keskellä synkintä, pimeintä talvea... Kun Sven oli viisivuotias, alkoi hän itse kyhäillä pieniä laulusia.
Ja eräänä iltana lausui hän pikku linnusta, joka viserteli viimeistä vähäistä lauluansa, ennenkuin se meni levolle: "voi armasta pikku lintua! se on valinnut suojansa ja tuudittaa itsensä rauhalliseen uneen ilman mitään huolta huomispäivän asunnosta; se pitää turvallisesti kiinni oksastansa ja jättää murheen Jumalalle."
Eikä liioin kuulunut mitään epäiltävää. Lintu viserteli läheisessä puussa, toinen vastasi loitompaa ja kaukana jossain haukkui koira. Muuten oli kaikki hiljaista. He alkoivat astua polkua ylös. Arastellen ja iloisesti valittaen. Ai, ai, ai, Hilma kulta! Koskee, koskee. Minuunkin koskee hirveästi. Herra juu ! Mikä tuli? Eiköhän ollut lasi? Eihän toki? Tuleeko verta? Ei tule.
Ruusut kukkivat peilikirkasten ruutujen takana, rehevä murattiköynnös kiemurteli ikkunapuitteiden ympärillä, varpunen viheriässä häkissään viserteli täyttä kurkkua, sukkakudin oli pöydällä ompelukorin ääressä. Muistan selvään kuinka vilkkaan tunteen se pieni talo minussa herätti siitä, että se oli todellinen koti, rauhan ja rattoisuuden asunto.
Kun Pellervoinen kotvan aikaa oli astunut eteenpäin, tuli hän laveille viljavainioille. Voi surkeutta! Vilja, joka eilen vielä kauniina ja vihantana rehoitti, seisoi nyt haljakkana, ikäänkuin olisi kalman käsi sitä koskettanut. Ja kuolon hiljaisuus vallitsi ympäristöllä; ruisrääkkä ainoastaan viserteli tuolla aidan seipäällä valitus- virttään. Alakuloisena vaipui Pellervoinen pellon pientarelle.
Myrsky oli tau'onnut, kaikki oli hiljaista, ainoastaan muutamat oravat karruttivat mäntyjen latvoissa ja yksinäinen rastas viserteli suloista lauluaan. Taivaan-kannen puna ilmoitti lyhykäisen yön loppua. Paavo kiipesi suureen mäntyyn, päivän valetessa nähdäksensä niin kauas ympärille, kuin suinkin. Hänen tottunut silmänsä ei jättänyt yhtäkään esinettä tarkastelematta.
Niin sitten ei sinä kesänä paljoa muusta puhuttukaan kuin satakielestä, eikä ainoastaan niin ollut laita ihmisten kesken, vaan eläintenkin. Kiuru parka, jota ennen oli pidetty paraimpana laulajana, huomasi äänensä mitättömäksi ja viserteli virsiänsä niin korkealla, aina siellä missä valkoiset pilvet kulkevat, ett'ei muut hänen lauluansa kuulleetkaan kuin Jumala, jolle kiuru lauleleekin.
Minä nojauduin veneen laitaa vastaan. Tuulen suhina korvissani, veden hiljainen loiske peräkeulan takana minua säikähdytti; aaltojen hilpeä huokuminen ei minua virkistyttänyt; satakieli viserteli rannalla, ja sen viserrys vuodatti minuun suloista myrkkyä. Kyyneleet tunkeutuivat silmiini, mutta ne eivät olleet tyhjän riemastuksen kyyneleitä.
Leivoset lauloivat taivaalla, pääskyset kiitelivät halki heleän ilman, ja iloisesti viserteli peipponen lehdittyvässä koivussa. Puistoaidan vieressä lähellä linnaa työskenteli joukko kreivin alustalaisia, miehiä, naisia ja lapsia, repaleisia ja nälkäisten näköisiä olentoja. Keskiaikana pidettiin linnan rakentamista koko paikkakunnan onnettomuutena.
Päivän Sana
Muut Etsivät