Eineen jälkeen mentiin kansakoululle, johon nyt tuli Ihalan alustalaisia lapsineen. Juhlasaliin kokoonnuttiin määrätyllä tunnilla. Ensiksi veisattiin virsi: »Koko maa iloita mahtaa » ja sen jälkeen piti Arvo lyhykäisen puheen, jossa hän lopulla rukoili, että opetuksesta, joka koulussa oli jaettava, karttuisi nuorelle, kasvavalle kansalle siunausta.

He sen pesivät, pukivat virkapukuunsa, joka oli ommelta vuonna 1797, sekä auttivat sille pöydälle, jonka ääressä he niin monta vuotta olivat palvelleet häntä. Viides luku. Kolmantena päivänä olivat hautajaiset. Ukkoraukan ruumis makasi arkussaan. Se oli vaatteella peitetty, ympärillä paloivat kynttilät. Ruokasali oli alustalaisia täynnä.

Hovin palkollisia ja alustalaisia ne olivat, jotka täältä hiukan taampaa äänettöminä tai hiljaa nyyhkyttäen seurasivat avoimen oven läpi, mitä peräkamarissa tapahtui. Ja kaulaansa ujuttaen saattoi Mustikin sen eräästä ihmisraosta nähdä. Sairas oli juuri nauttinut Herran ehtoollisen.

Mutta vaikka puku olikin yksinkertainen, oli hänen ryhtinsä käskevä ja korska. Suora ryhti, varma käytös, läpitunkevan terävä katse ja horjumaton varmuus sekä vallanhimo ja ankaruus kasvoillaan ilmaisivat, että siinä samalla oli entinen puoluepäällikkö ja nykyinen mahtava ja rikas talonpoika, joka oli tottunut käskemään ja hallitsemaan satoja alustalaisia.

Paroonilla oli paljon maita ja alueita ja alustalaisia, ja kauppaneuvoksella oli sekä sahoja että muita tehtaita ja paljon, paljon rahoja pankissa. Esi-isät olivat kummankin kuulut, jotka olivat maansa merkkimiehiä olleet: von Pflychtit sotilaina ja valtiomiehinä ja Haarfootenit monessa polvessa kauppiaina ja teollisuuden harjoittajina, jotka olivat rikastuneet puista ja tervasta.

Matti ja isäni, näet, olivat saman talon alustalaisia, ja taksvärkkisana kulki tavallisesti torppari torpparilta hamaan takamaan äärimmäiseen perukkaan. Ensimmäiseksi tervehti minua kanaparvi, joka samoili pirtin edustalla ja pyristeli höyhen-pukuansa tuulessa. Astuttuani pirttiin olin kuin hölmö; ällistyneenä jätin hyvän päivän sanomatta, sillä niin toisenlaista oli siellä kuin meillä.

Sen asukkaat olivat Campbellin heimokuntaa, vaikka tosin ei Argylen markiisin, vaan hänen liittolaisensa ja sukulaisensa Glenorchyn alustalaisia. Vihollisen tulo oli heille niin arvaamaton, ettei oltu valmistettu mitään vastarintaa; heidän täytyi siis voimattomina katsella, kuinka heidän omaisuuttaan ryöstettiin ja tuhottiin. Ja tästä alkoi hänen retkensä vaikein osa.

Heidän ympärilleen kasvoi alustalaisia, enimmäkseen vierasta, ulkoa muuttanutta väkeä. Ja Uusniemelän isäntä oli herennyt siivosuiseksi, silittänyt ja voidellut tukkansa päätä myöten, pukeutunut verkavaatteisiin ja tärkättyyn kaulukseen. Hänelle tuli kaiken maailman sanomalehdet, ja hänen ympärilleen liittyi koko nuori kansa, joka mielellään uskoo ja rakastaa uutta.

Ja kaikki tämä oli kuitenkin yhtä ja samaa Pohjanmaata, joka niin verisesti oli taistellut kansan vapauden puolesta puoli vuosisataa sitä ennen nuijasodassa. Jos tätä menoa olisi häiritsemättä jatkunut, niin ennen pitkää olisi sekä Ruotsin että Suomen vapaasta, maata omistavasta talonpoikaissäädystä tullut aateliston vuokralaisia, alustalaisia, torppareita ja loisia.

Mökeistä tuli alustalaisia, jotka ympäröivät nuoren herransa osottaen äännekkäillä huudoilla iloansa. Töintuskin voi hän tunkeutua tuon innokkaan joukon lävitse ja juosta rappeutuneille portaille. Porstuassa kohtasi hän Jegorovnan, joka kyyneleet silmissä syleili kasvattiaan.