Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Kohta kyllä rauta riehuu, Verivirrat höyryää. Marssi päälle, Pohjan poika, Vihollista varsin luo! Hakkaa päälle, Pohjan poika, Luoja sulle voiton suo Rientäkäämme, Savolaiset Sekä poijat Pohjolaiset, Myös sä, kansa Karjalan, Vihollista vastahan! Meidän hurraa kankaat kaikuu, Niinkuin tuhat ääntä ois, Vaarat virkkaa, rannat raikuu: Väkivalta täältä pois!
Turhaanko he henkens heitti parhaat miehet Suomenmaan? Oi, te Suomen sadat kentät, sadat tappotantereet, Joita verivirrat ennen lämpöiset on huuhtoneet, Voisko lämmittää ne vielä verta polven nykyisen? Voisko sulattaa ne jäätä tyhjäin, kylmäin sydänten? Näin mä usein kysellynnä teilt' oon yli kaiken maan, Mutta vastaukseks aina huokauksen vaan mä saan.
Jo vapaushaavehet haipui, verivirrat peltoja purppuroi. Moni vaipui, moni myös taipui. »Mut mikä on soitto, mi yhäti soi?» Kävi sortajat soittoa kohti. Soi sävelet kuin sodan myrsky. »Ken vapautta viel' laulaa tohti, kun taittui jo tappara viimeinen?» Oli Ontrei Imatran orja, hän istui rannalla kuohuvan veen. Hän lauloi: »on sota sorja, kun kuollahan mieheen viimeiseen.
Näytti melkein, kuin eivät kiihtynyttä isänmaanrakkautta vielä, tyydyttäisi vastikään vuotaneet verivirrat, vaan tarvittaisiin enemmän kuluneen vuosikymmenen häpeän pesemiseen.
Murheen valtaava tulva syöksyi hänen sielunsa sisimpään, tehden koko maailman mahdottoman viheliäiseksi. Miten painavat olivatkin ne kyyneleet, jotka silloin valuivat Kaarlon kasvoille? Sinä, lukijani, voit sen paremmin arvata, kun minä kynällä kuvata. Rauhan sanoma on kaikunut. Verivirrat ovat tukittuina Turkin maalla. Siitä iloitsevat kaikki ihmiset.
Pimeys, pahuus, itsekkäisyys on se, Joss' ihmislapset haparoi; ja nuo Kun kerran sortuu, silloin, sodanpäämies, On enemmän nuo mustetilkat tehneet, Kuin miekkain vuodattamat verivirrat. Te vanha houkko! Aian ohi lentää Näin tahdotten te, kunnes koston siipi Sivaltaa teidät arvaamatta maahan. Mit' aattelette? Mitä vaaraa mulla? Olette hurskas, jalo mies.
Päivä nousee taivahalle, kevätpäivä kultaisin, Oisko unta ikävintä taisto äsken ollutkin? Unta kaikki miekan kalske, verivirrat vuolahat? Koska kukkii tanterella tuossa ruusut ihanat. Ja kun nousee kukkulalle joukon pienen johtomies, Niin hän kohta veljillensä sieltä ihmetellä ties, Että uljas, aava selkä heidän allaan aaltoilee, Houkutellen retkeilylle kummat henget viittoilee.
Päivä nousee taivahalle, kevätpäivä kultaisin, oisko unta ikävintä taisto äsken ollutkin? Unta kaikki miekan kalske, verivirrat vuolahat? Koska kukkii tanterella tuossa ruusut ihanat. Ja kun nousee kukkulalle joukon pienen johtomies, niin hän kohta veljillensä sieltä ihmetellä ties, että uljas, aava selkä heidän allaan aaltoilee, houkutellen retkeilylle kummat henget viittoilee.
Kaikki oli unhotettu, kaikki mitä oli kärsitty, kaikki mitä oli alttiiksi pantu, vuosikausien viheliäisyys, verivirrat, sadattuhannet haudat, köyhyys, nälkä, maanpako, kuolema, toivottomuus, kaikki, kaikki oli tällä hetkellä unhotettu sen sanomattoman, autuaallisen tunteen vallassa, että ihmisillä taas oli isänmaa, koti ja tulevaisuus.
Mitä koskevi meihin tuo ilve, verivirrat ja julmuus sen, ken huipuilta katsoo, hän nauraa surunäytöstä laaksojen, suku tänään jos sortuvi toinen, niin huomenna nousee jo uus, vain yksi on hengelle myrkky: tasa-arvo ja vertaisuus!
Päivän Sana
Muut Etsivät