Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
"Vai niin; hyvästi sitte!" virkkoi Aatu. Tähän loppui Olli-enon kertomus. Suviaurinko oli juuri laskemaisillansa ja purppuroi lännen taivasta. Käet kilvassa kukkua helkyttelivät. "Olli-eno, jatkakaa vielä kertomustanne", pyysi kymmenvuotias Wäinö, joka hetkisen aikaa oli ollut seurassamme ja kuullut kertomuksen loppua. "Annetaanhan talven ensin mennä ohitse", sanoi Olli-eno, sytyttäen piippuansa.
Jo vapaushaavehet haipui, verivirrat peltoja purppuroi. Moni vaipui, moni myös taipui. »Mut mikä on soitto, mi yhäti soi?» Kävi sortajat soittoa kohti. Soi sävelet kuin sodan myrsky. »Ken vapautta viel' laulaa tohti, kun taittui jo tappara viimeinen?» Oli Ontrei Imatran orja, hän istui rannalla kuohuvan veen. Hän lauloi: »on sota sorja, kun kuollahan mieheen viimeiseen.
Kun taukos lintuin laulu, Mit' tuossa kuuntelin, Sain rillit nenälleni Ja kirjan tempasin. Mä lu'in taisteluista Entisten veljesten, Kuin Ruotsin, Suomen poika Kuol' toisen vierehen. Kuin heitä yhteen liitti Yks' toivon tuulahdus, Ja kuollessakin valtas Viel' yksi kaipaus. Miss' auhtot Suomen veri Ja hanget purppuroi, Sen vihki Ruotsin henki Ja Ruotsin torvi soi.
Ja kun laskeutuva aurinko purppuroi luonnon ja kultasi kentän kartanonkin, otti rovasti järveltä päin Kentän talosta kuvan, missä silkkiharsoinen järven ranta ja kartanon yli näkyvä ruskopilvi, joka oli kuin kultainen vuori, tuli näkymään. Sen otettuaan rovasti sanoi: Tästä tulee ihmeen soma kuva. Niitä täytyy valmistaa monta, jotta riittää antaa emännälle, Hetville ja Anna Marialle.
Kuin yhdessä yö sekä päivä Suvi-iltaman pilvillä karkeloi, Niin onnen aamu ja ilta Mun päiväni päärmiä purppuroi. Kuin kuolon ja elämän immet Syyskuutamon kullassa leikkiä lyö, Niin syksy mun sieluni yössä Jo kerkeän kevään kukkia syö. Hanget soi, hanget soi, Jo kevät yli kenttien tuulee. Rintani lyö, rintani käy, Taas sieltä jo kuohua kuulee. Hanget soi, hanget soi, Jo loppuvi talven valta.
Varo kostoa valkean vainajan: vie toisen meistä hän hautahan, ei koskaan me kirkkoon tulla....» Ritari hurmehen-punainen näin huus: »Vaikka henkeni hinnan se maksais, niin sua suutelen ja kuolleiden haamuja pelkää ma en!» Kävi ritari syliksi morsiameen: sai suihkavan surman sydämeen, veri purppuroi rohkean rinnan.
Hän kulkee öisen lähteen reunamalle, hän katsoo kammoksuin sen aaltoin alle, kuin kuultaa sieltä tähdet kirkkahasti. Veen pintaan vihertävät varjot heittyy. Hän seisoo hetken, lähtee, yöhön peittyy ja nyyhkyttääpi hiljaa aamuun asti. Niin lauhat aamutuulet hengittävät. Nuor Psyyke nurmikolla unelmoi, viel' unestansa posket purppuroi ja silmät kostein kiilloin kimmeltävät.
Nyt muisto teistä vanhuksen Ehtoota purppuroi, Ja toivo poistaa pilveksen Kuin kirkas aamukoi. Sa vaivoista, kuin vanhuskin, Jo vihdoin uupuilet. Niin arvelen, kosk' useinkin Käymästä taukoilet. En moiti sua. Mieluimmin Tok' tointais harjotat, Ja käyt taas kahta kiivaammin Kun käymään tarkotat. Syksyn koivu. On syksy taasen tullunna, Ja nurmi surkastuu.
Ja sydänten yöstäpä pulpahtain jo nyt kastehelmyet nousi; ja ääneti impi se istui vain ja vaieten soutaja sousi. Kuin musta ja valkea perho yli kukkien yhdessä leijailee, niin yhdessä riemu ja murhe mun henkeni tuutua heijailee. Kuin yhdessä yö sekä päivä suvi-iltaman pilvillä karkeloi, niin onnen aamu ja ilta mun päiväni päärmiä purppuroi.
Seppeliks ruusuja solmikaa! Ne muistoja menneitä tarinoi, Kotitienoon kuiskehet mullen soi, Kun ruusut pöytäni purppuroi. Nydia tapaa Julian. Pakanallisen sisaren ja kääntyneen veljen välinen keskustelu Erään atenalaisen huomioita kristinuskosta. »Kuinka onnellinen Ione onkaan! Ihanaa on saada olla aina Glaukuksen rinnalla, kuulla hänen ääntään. Ja hän voi nähdäkin hänet!»
Päivän Sana
Muut Etsivät