Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025


Kuka on tuo solakka, vaaleapukuinen tyttö, joka, nuoruuden ilohymy huulilla ja ruusut poskilla, leijailee tanssin hyörinässä ruohopermannolla, kauniin nuorukaisen käsi vyötäisillä? Voiko se olla Gerda? Kyllä siinä on hänen kasvonpiirteensä, mutta missä synkkä katse hänen säihkyvistä silmistään, missä kolkko varjo hänen hymyileviltä kasvoiltaan? Syysyö oli haihtunut juhannusauringon paisteessa.

Hän on liian kiihoittunut. Ennen pitkää hän hyökkää esille, ja silloin syntyy kahakka. Miten se päättyy, sitä minun on mahdoton arvata. Hän on puhdas, jalo sielu, mutta äärettömän epäkäytännöllinen. Hän rientää minun edelläni. Hän leijailee ilmassa Getsemanea kohti. Ja sitten seuraa hänen ristiinnaulitsemisensa. Sellaiset ylevät sielut ovat syntyneet ristiinnaulittaviksi

Koska polvistuu hymistysrintainen Parsifal Graalin rukouksiin avaavassa kuorissa? Niinkuin lempeä liehuva liina leijailee Parsifalin mieli, kun hän kulkee maailmaa ja ajattelee Graalin viihdytystemppeliä. Siellä sulaisi rinta tähden silmäksi, ja tunteet olisivat valkoisia ja punaisia kukkasia sydämellä. Linnunliverrystä siellä olisi ja hartauden liihotus-siipeä.

Niin kuljin ja kuljen yhtenään Ja katselen kaikkialle, Ja aatos se leivona leijailee Niin kauvas ja korkealle. PILVISIN

Ja sydänten yöstäpä pulpahtain jo nyt kastehelmyet nousi; ja ääneti impi se istui vain ja vaieten soutaja sousi. Kuin musta ja valkea perho yli kukkien yhdessä leijailee, niin yhdessä riemu ja murhe mun henkeni tuutua heijailee. Kuin yhdessä sekä päivä suvi-iltaman pilvillä karkeloi, niin onnen aamu ja ilta mun päiväni päärmiä purppuroi.

Jumalallinen intohimo puhalsi kuin kuuma tuuli, luonnon hehkuva sielu, joka aaltoilee vedessä ja leijailee tuulessa ja joka hetki synnyttää miljaardeja olentoja. Ehkä hurmasi häntä ainoastaan vaimonsa hiusten tuskin huomattava tuoksu aivan kuin kaukaisen taivaan hekuma. Ehkä oli tämä ainoastaan yhden ainoan katseen vaihto, joka valtasi kokonaisuudessaan toisen ihmisen.

Tyytymättömyys siihen sotaan ja tuskastuminen etenkin sen luomiin elämänvaikeuksiin leijailee suorastaan ilmassa. Niin, ihmetellään ja aprikoidaan oloja, jotka saivat tuon sodan aikaan ja sotkivat hyvänlaisen maailman. Ja ollaan tyytymättömiä nykyisiin, muka yksinomaan porvarien kannattamiin maailmankäsityksiin... Jos saisi ruokaa ... niin kuin ennen... Edes ruokaa! Ja työtä.

Ohi vaelsi valkea impi, Näki kukkaset kummat vain Ja hän lammelle laulaen riensi, Ei huolinut huudoistani. Voi, impeni valkea, vieno! Pian poimitut kukat on sen. Mut kukkien alla on aalto Niin musta ja mutainen. Kuin musta ja valkea perho Yli kukkien yhdessä leijailee, Niin yhdessä riemu ja murhe Mun henkeni tuutua heijailee.

Hän oli kuollut ja kuopattu ja nukkui jo nurmen unta. Kesä kukkinut oli hänen haudallaan ja talvi jo satanut lunta. Mut on kuin haudat ne aukeis taas, elo henkisi hankia pitkin, ja on kuin liikkuisi ristinpuu, min alle ma impeni itkin. Kas, ilmassa kutria leijailee! Kas, kaukana huntuja häilyy! Hän, hän se on itse, mun impyein, hän kuololta, kuololta säilyy,

Hän enkel' itse, hymyilevä, soma Kanss' enkelien leikkii, leijailee, Ja siellä, missä hengen iki-oma On alkukoti, taas nyt vierailee. Siit' unelmat niin valkoiset on hällä: Häll' enkelit, hän heille hymyilee, Oi, Aili, Aili, taivaass' ylähällä Kautt' elos maisen vierailuja tee! k. 31/10 1895. Ah, veljyt, poissa, poissa, ijäks poissa Sa parvest' olet veljein, ystäväin.

Päivän Sana

komeudessansa

Muut Etsivät