Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 23. toukokuuta 2025


HAMLET. Parta harmaa? niinkö? HORATIO. Kuin hänen eläissänsä: mustahtavan Hopean-harmaa. HAMLET. Vahtiin tulen yöksi; Kenties se taasen tulee. HORATIO. Tulee varmaan. HAMLET. Jos hahmoss' armaan isäni se tulee, Ma sitä puhutan, vaikk' aukeis horna Ja vaikenemaan vaatis. Pyydän teitä, Jos tähän saakka näyn peittää voitte, Siit' olkaa hiiskumatta vastakin.

Mink' elin, sen mua muistit, vaan jopa unhotat kuolleen! Hankkios hautani koht', ett' aukeis portti jo Hadeen. Varjot vainajien mua estää vaipunehitten, joukkoons' eivät suo minun astua viel' yli virran, vaan liki harhailen minä Hadeen porttia laajaa. Kerran viimeisen kätes anna, en astu, ma koito, koskaan Hadeen mailta, kun kirvoittaa tuli sielun.

Mut vaikka pilviin piirtyis vastavuorin, se käykää, nouskaa liekin leimuvin jumalten tupiin, tulkaa tänne nuorin jäsenin, ruumiin, sieluin, unelmin kointähti-korkein, syvyys-täysin sylin, teiss' että aukeis alhaisin ja ylin.

Ne nousee liepeiltä lempeäin lehtoin kuin puolesta lempeäin elämän-ehtoin; oi, että taas kukkia tulvis maa ja tuoksuis yrtit ja ruusut aukeis ja siivet kantaisi taivojen taa ja kaikki maailman kahlehet laukeis...! On aikainen aamu Valo leikkii ja läikkyy, uni väistyy ja väikkyy.... Ja kangastus kaukaisen, armahan kuvan ui silmissä autuaan havahtuvan.

Mennös siis pyhätölle sa voitontuojan Athenen. Itse ma noutamahan nyt käyn Paris-veljeä taistoon, jos mua kuuleva lie. Kunp' altaan maa heti aukeis! Sillä Olympon Zeus hänest' Ilionin ikiturman loi uhaks urhokkaan Priamon, isän niinkuin lasten. Jos näkis silmäni nää hänen valtaan vaipuvan Hadeen, niin murehettapa unhottaa hänet mieleni mahtais."

Hän oli kuollut ja kuopattu ja nukkui jo nurmen unta. Kesä kukkinut oli hänen haudallaan ja talvi jo satanut lunta. Mut on kuin haudat ne aukeis taas, elo henkisi hankia pitkin, ja on kuin liikkuisi ristinpuu, min alle ma impeni itkin. Kas, ilmassa kutria leijailee! Kas, kaukana huntuja häilyy! Hän, hän se on itse, mun impyein, hän kuololta, kuololta säilyy,

Viel' lahja kirjaa kaunist' ihaeli, Sisäänkin tahtoi hiukan vilahtaa. "Voi!" äänsi hän. Siit' aukeis kuva hälle Its' elon Herran ristiinnaulitun. Juurelle ristin äkkäs luitten päälle Pääkallon, kuolon merkiks kuvatun. Pois kirjan pisti. Peiliänsä kohti Kauhistuneena alkoi kääntyä; Töin tuskin enään hengittääkään tohti; Hän janost' oli myöskin nääntyä.

Päivän Sana

helsingissäkään

Muut Etsivät