Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Tahtoen tai tahtomattaan on ruotsinkielinen sivistyneistömme määräävältä enemmistöltään asemansa ja työalojensa vuoksi suomalaisen yhteiskunnan osa ja elin, ja minkä se työtä tekee, sen se tekee suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisen yhteishengen palveluksessa, minkä sillä elämän kosketusta ja kokemusta on, sen se on saavuttanut ja siihen se on kasvanut suomalaisessa yhteiselämässä, ja minkä se on valmis ja terävä hengen teon ase, sen se on taottu, karaistu ja hiottu suomalaisessa ja suomalaisella elämän kamppauksella.
Ja kauhean ruma on hänen pukunsa sitäpaitsi, se täytyy teidän myöntää. ANNI. Minusta se on erinomaisen hieno ja komea. ELIN. Karinin pukuun sitä ei kumminkaan voi verrata, ei likimainkaan. Eikä hän muutenkaan ole niin kaunis kuin Karin. KARIN. Ja oletteko huomanneet, kuinka hän käyttäytyy tänä iltana? ANNI. Niin, hän näkyy olevan kovasti ihastunut sinun veljeesi, Alma. KARIN. Oikein se hävettää.
Hän oli ollut minulle kuin isä, ennenkuin jouduin maailmalle, hän oli antanut minulle ensimmäiset opetukset Jumalasta ja maailmasta. Hänen vakavat, hitaiset sanansa ja korkea, paljas otsansa ja suuret, totiset silmänsä olivat seuranneet minua sinnekin, missä hänen mielipiteensä eivät ollenkaan sopineet siihen ympäristöön, missä elin.
Koulussa oli monta rikasta talonpojan poikaa, joita minä joutilaina aikoina huvitin niin hyvin kuin taisin. Ne tiesivät minun olevan köyhän ja isäntäni, koulunopettajan, olevan samoin; sentähden antoivat he minulle tarpeeksi ruokaa hyvin varustetuista eväs-vakoistansa. Minä elin oikeita makian-leivän päiviä; mutta opettajani päivät olivat sen siaan aivan happamia.
Vaan kuitenkin unelma haihtui, tuo ihana näky. Voi! kun minä surmasin Marvanin, ja kalifin leiri loi leimuavan varjonsa verisen virran ylitse oi! silloin minä todella elin. Kahdenkymmenen vuoden valvonta tuottanee anteeksi-antamusta minulle, että silloin unhotin, jotta meiltä puuttui pää-osa lumouksessa se veri, joka nukkuu minun vieressäni."
Sain minä siis Suomeen takaisin tulla ja elin lopun vuotta isäni tykönä, joka tällä aikaa taudistansa parantunut oli.
Ja ne minä saatan mielelläni kertoa. Kun minä elin yksistään oman tahdon täyttämistä varten, saatoin minä hartaastikin rukoilla Jumalaa, että hän auttaisi minua tarkoituksissani. Mutta minä rukoilin turhaan. Hän ei kuullut minua, vaikka ei kyllä sysännyt luotansakaan.
Kentiespä hän sallisi minun taistelulla todistaa, että en koskaan, en sanoissa enkä teoissa, ole rakastanut teitä viallisella rakkaudella; jokainen ritari Elin kuningaskunnasta Dureaumen maahan saakka, joka vain väittäisi muuta, saisi todistaa sanansa kaksintaistelulla kanssani.
Niistä ei kumpainenkaan tiennyt tulevata kohtaloansa, mutta Hilja ja Juhani ne kyllä tiesivät, ja heillä oli oppia siitä koko elin ajaksensa. MIT
ELIN. Mitä hullua! KARIN. Jos eilen olit minulle mustasukkainen, niin olet varmaan tänäinkin vielä. SYLVI. Enpäs olekaan! Sillä tänäin minä tiedän, että KARIN. Sano pois vaan! Mitä sinä tänäin tiedät? SYLVI. Sama se! Eihän minun tarvitse ilmoittaa kenellekään, mitä tiedän. KARIN. Jatkanko minä ? Sinä tiedät, ett'ei tässä mustasukkaisuus mihinkään auta.
Päivän Sana
Muut Etsivät