United States or Sweden ? Vote for the TOP Country of the Week !
Edellämme ja jälessämme kuului raskaita anturan askeleita, ohitsemme kiiruhti epäilyttävän näköisesti puettuja haamuja ja kuului tuota raakaa maalaismurretta, jota puhuu Montmartren työväki. Minä en suinkaan kernaasti tahtoisi kulkea täällä yksin öiseen aikaan, sanoi toverini.
"Tänne, Licinius", huusi hän. "Tule perässäni! Tässä pitäisi aukon olla." Hän juoksi eteenpäin, mutta törmäsi jotakin kovaa vastaan niin ankarasti, että lensi takaperin. "Mitä se on", kysyi Lucius Licinius. "Onko siellä toinen muuri?" "Ei", virkkoi rauhallinen ääni ylhäältä, "ne ovat goottien kilpiä." "Siellä on kuningas Vitiges", sanoi prefekti vimmoissaan silmäillen vihaisesti synkkiä haamuja.
Mitä on tämä kärsimys? Kadotuksen esimakua vaan! Mitä tämä tuli täällä rinnassani? Helvetin liekkiä ainoastaan! Kuolemalta en huojennusta toivo, elämä ei minulle paljon maksa! Kaikkialla on mustaa ja kolkkoa! Mikon haamuja on joka paikka täynnä, ne huutavat kostoa hirmuista kostoa!" Simoki tointui hiljalleen.
Hannan silmät leimusivat, posket hehkuivat, jalka oli varma... Hän katsoi rohkaisevasti Aukustiin, joka seisoi valmiina ratkaisevan hetken varalta. Hirveän pitkä silmänräpäys vielä! Hanna näki aurinkoa vasten kaksi miestä seisomassa Varsankalliolla. Ne olivat kuin haamuja, joita kuohut kastelivat... Lautta kiiti hirveää vauhtia suoraan kalliota kohti... Sydäntä kouristi, silmissä musteni...
Oli ensi yö siitä kuin Abidan ja profetissa olivat käyneet Jabasterin luona. Hän oli luvannut kohdata Abidania suuren moskean edustalla kaksi tuntia päivänlaskun jälkeen, ja sinne hän nyt meni. "Minä tulen vähän ennen aikaani", hän sanoi, kun hän saapui isolle neliskulmaiselle kentälle, johon kohoava kuu vuodatti valovirtansa tulvan. Ainoastaan muutamia mustia haamuja nähtiin liikkuvan kaukana.
Mitä!" kuului innokkaasti monesta suusta, ja tummia haamuja näkyi juoksevan ylös vaaleasta ruohostosta ja varjosta, ja monta silmää suunnattiin valkoista mäenrinnettä kohden. "Aivan oikein, niin on! Niin on! Niin, me saamme ruokaa! ruokaa! ruokaa vihdoinkin! Voi, sitä Uledia! Hän on todella jalopeura. Me olemme pelastetut, kiitetty olkoon Jumala!"
Joka kerta kun hän lähti huoneestaan tai kääntyi johonkin palatsin käytävään, luuli hän huomaavansa, että hänen taakseen tai viereensä ilmestyi ja taas hiipien katosi haamuja, joiden tarkoituksena näytti olevan vartioida häntä, mutta samalla pysytelläitse huomaamattomina. Hän pääsi tuskin poikansa haudallekaan vartioimatta. Turhaan hän kyseli Vitigestä ja Tejaa.
Meidän allamme oli melu ja hälinä, niin kuin markkinoilla. Ja kuitenkin oli puoliyö kohta käsissä. Vasta city'ssä oli hiljaan, mutta minun sydämmessäni ei. Mitään unta ei tahtonut tänä yönä tulla silmiini. Minun uupuneitten, suljettujen silmieni edessä hyppeli edestakaisin kauheita haamuja.
Viimein nousi kuu ja taivas selkeni. Yö oli valkoinen mutta hämärän kalpea ja kylmä; kaikista rotkoista, minne vaan katsoi, kohousi kummittelevia haamuja viittoen ja heiluen, ja purojen solina kohisi kaikkialla ympäri humisi, kohisi ... vaan hän ei pelännyt. Tuolla loitolla hämärtää kirkko. Vanha punertava kirkko, vinokas ja ruma kuin karjanlato.
Sofronia säikähtyi tätä näkyä, jossa, jos minne katsoi, samanlaisia haamuja tuli näkyviin, ja ensi kerran elämässään unohti hän Jumalan, joka on likimpänä joka paikassa, jossa vaara on suurin. Mutta kuka voipi muistella Jumalan läsnä-oloa siinä, missä on saatanalle pystytetty alttari.