United States or Liechtenstein ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lauri oli seisomassa ja kaikesta nähden korkeimman innostuksen vallassa ylistäessään maalaiselämän ihanuutta. »Te olette varmaan runoilija!» lausui emäntä. Ja kun Lauri näytti joutuvan hämilleen, emäntä laskien kätensä kirjojen päälle, jatkoi: »Minä rakastan runoilijoita! He värittävät elämän niin kuin aurinko harmajan usvan pilviksi.» Esteri katsoi silmät suurena.
Minä koetin tehdä itseni niin pieneksi kuin mahdollista, mutta jäin kuitenkin yhtä suureksi kuin ennenkin ja ennen kun huomasin, olin seisomassa kirkon porstuassa, akkunan edessä, äitini vieressä, ja kansaa tulvasi minun ohitseni kirkkoon, kuin vettä Temmesjoessa.
Kohta ilmestyi Arvin naama ikkunaan. Arnold puhui hänelle venttiilin reiästä: Tule huoneeseeni, ettei kukaan sinua huomaa. Pian oli Arvi sisällä, ovensuussa seisomassa. Arnold meni hänen luokseen. Kenen palvelia sinä olet? Hyh. Herra nimismiehenhän minä, vastasi Arvi ihmetellen. Ketä sinun tulee totella. Tottahan tok' isäntääni. No niin.
Moni katseli säälillä tuota kaunista ja Jumalan luoman puolesta kaikin puolin uljasta, solevaa ja miellyttävän näköistä nuorukaista, joka jo noin nuorena oli seisomassa ankarinta pahantekiän rangaistusta ja niin paatuneella sydämellä.
Mutta kun mylady oli virtensä päättänyt luuli hän hetkisen perästä kuulevansa syvän huokauksen, ja samat askeleet, jotka hän oli kuullut lähestyvän, poistuivat verkalleen ja ikäänkuin vastenmielisesti. Vankeuden neljäs päivä. Kun Felton seuraavana päivänä tuli mylady'n luokse, tapasi hän hänet seisomassa tuolilla, kädessä köysi, jonka hän oli punonut ja liitellyt batistiliinoistansa.
Siellä oli hänellä kirjahyllyllä seisomassa pienoinen leikkilaiva, joka jo kouluaikana oli ollut hänellä hyvänä kumppanina. Lisäksi oli hänellä myöskin vaimo ja hiljainen, pieni poika. Pellolla pappilan takana oli turvesuon haudassa kirkasta vettä.
Ikävyys on vankien veri-vihollinen; minulla oli ikävä ja sentähden koetin minä kuluttaa aikaani punomalla tätä köyttä. Felton loi katseensa seinälle siihen paikkaan, missä hän oli tavannut mylady'n seisomassa samalla tuolilla millä hän nyt istui, ja hän näki seinässä hänen päänsä päällä kullatun koukun, johon oli tapa ripustaa vaatteita tai aseita.
Ja näitä kun on vartiona seisomassa, ja menet jonkun ohitse, niin siinä hän jurottaa, kuin tahtoisi sinut katsoa ihan läpi ja puhki, ja näyttää niin karuksi karjenneelta äkäpuralta, että luulet joka nurkalla näkeväsi kuritusmestarin. Ei nämä minulle ollenkaan mieleen. Olivathan meidän sotilaamme kumminkin hauskaa väkeä.
Toiset purkivat nuoria ja toiset sitoivat käsiä selän taakse ja vänäsivät puuhun selin kiinni. Kaikki kävi kuin tulen sammutuksessa, ja kohta olivatkin ne kymmenen kappaletta kukin omassa puussaan selkä puuta vasten seisomassa. Venäjän herra oli tällä aikaa tointunut. Hän istui verta sylkien kaatuneen puun rungolla ja itki kuin pieni lapsi.
Mutta oikeastaan ei hän ollut niin hyvä kuin olin kuvitellut, eikä aivan niin huono kuin Ransome oli sanonut, sillä todellisuudessa hänessä oli kaksi ihmistä ja paremman niistä hän jätti heti laivansa kannelle astuttuaan. Seuraavassa tuokiossa kuulin setäni kutsuvan minua ja minä tapasin miehet seisomassa yhdessä tiellä.