Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Laulat Lapin yöhön kukat, surun suolle ruusurukat. Kaiut kimmellykset kiteen, harhat haaveen, mielipiteen. Raiut revontulten voitot, rikosten ja riemun soitot. Helkät niinkuin hyyssä heinä: sydän särkyy säveleinä. Siinä Ruijan joutsen jäinen, minä Surma seppelpäinen. Pinnalla aaltojen tuhanten ajo, pohjalla kuolon himmeä kajo. Yksi ja moni on naisen veri, sama on aina kuin valtameri.
Mutta kun sitä ei ole, kun siihen ei kukaan usko: ei, että se on ollut, ei, että sitä tulee koskaan olemaan. ... Ellei ihmettä tapahdu? Aikooko hän, tuo tuolla ullakollaan, sittenkin tarttua siihen oljenkorteen? Ojentaako hän ehkä kätensä sitä kohti, ennenkuin uppoaa? Luopiko hän uuden haaveen menetetyn tilalle, odottaako ääntä taivaasta, enkeliä pilvistä? Näytti melkein siltä hänen ilmeestään.
Kerro meille, mitä hän sanoo!» Hän on heille hyväntekijä, hän on heille profeetta. Hän on antanut ihmisille uuden haaveen. Miksi se ei ole tosi? Mutta eikö se, jota uskoo, ole tosi sille, joka uskoo? Jokainen, joka antaa uskoa, on hyväntekijä. Joka riistää joltakin jotakin, jota hänellä on, hän on pahantekijä.
Mun köyhän suur' ol' rikkaus: Toden into, haaveen hurmailus. Nuo tenhovietit vielä suo: Lieskaava viha ja lemmen lento, Tuo poltto suloinen ja hento, Takaisin nuoruus mulle luo!
Eipä rauhaa suo ees tuokioksi sulotuska tuo, vain uutta aina ahdistusta luo ja uutta uskallusta haaveen hurjan: taas päivä koittaa, linnut livertää, kasteiset kummut, viidat vihertää, maa kaunis kukkii, meri sinertää ja kaikki surmaa aallon sulhon kurjan.
Hän matkais maata, merta, ryöstäis rannat rauhaisat ja vuodattaisi verta. Rautapaita-rinnalleen hän Perman helmen veisi, pullistuisi purjehet ja touvit totteleisi. Nostaa päänsä Tapani. On suuri haaveen hurma. Mielessään ei valvo muu kuin naisenryöstö, surma. »Omani olla tahdotko? Jos et, sun otan sentään.» Yli kasvoin kalpeain kuin päivän säde lentää.
Huomaanhan, että jo kaikki on toisin; mutta jos harmajapääkin jo oisin, nousen ma vieläi laill' elon aaveen, kuulutan kunniaa helkkyvän haaveen, kuink' oli kaunista uskoa kerran kukkahan kauneimpaan elon Herran! Maaria, Maaria, ah, emo Luojan!
Kun hän oli enemmän toimen ja haaveen kuin puheen mies, niin ei tämä osa ollut hänen mielensä mukainen, ja hän sen vuoksi piti suunsa; kun taas Miranda, kätevästi siimaa lappaen toisella kädellään, toisella kädellä taitavasti hoiti melaansa siten, että kanootti liukui rantaa kohti.
Tai niinkuin valkeassa yössä Suomen yörastas yksin laulaa kullalleen, niin laulan Sulle, kunnes koittaa huomen, ma haaveen haikeutta sydämeen, Sun vaikk' ei kyynel vieri alta luomen, ei mulla taikaa Ahdin kanteleen; heit' olen kurjempi: heit' armas kuulee, mun ympäri yön tuulet yksin tuulee.
Niinpä laulan itselleni, oman iloks' illan, suuttumuksen syvyydestä laitan sinisillan, vihan pyhän pyörteistä nostan nuoren haaveen, synkän niinkuin sydämeni, oudon kuin aaveen: Totuus! Sun ääntäsi täällä ei kuulla. Hyvä, siispä soikaamme yhdellä suulla! Sana suora, minne on mennyt se meiltä? Sana kaunis, kaiu et Suomen saloteiltä.
Päivän Sana
Muut Etsivät