United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Outona ällös outojen kesken, ja kuin kesäks vainen kutsuttu vieras, tääll' elä keskellämme ja liiku; taivahan lahja sa oot, rakas kuin oma poika, ja vastaan kiitollisna ma nyt otan sun iloks vanhojen päiväin.» Lausui näin; ovi aukeentui, tytär riemuvin huolin astui huoneeseen, käsivarrella välkkyvä tarjoin. Hän kupit toi, aluset sekä kannun.
Kirkkaan' otsas loistaa suo: Valo armas välkkyy, ällös Huoliin ajatustas luo; Kristus mailman vapautti, Kuolon vallan tukahdutti: Halleluja kaikukoon! Magdalena! iloks lyö nyt! Kristus nousi haudastaan; Tehty vaikea on työ nyt, Sankar' palas maailmaan; Itkit äsken kuollehelle, Nytpä ylös-nousnehelle Halleluja kaikukoon! Magdalena! silmäs nosta!
Hektor vainosi häntä, mut itsepä sai sopahansa iskun peitsest' Idomeneun, povinäppylän seutuun; vaan terä katkesi varrestaan iloks iliolaisten.
Toinen armas opetus Nöyryyteen on sitten Lasten nöyrä anomus Luona vanhemmitten, Kun he pyytää, valittaa, Asiansa laatii Ynnä tinkimättä saa, Mitä tarvis vaatii. Laps on yksinkertainen Tässä nöyryydessään, Löytää aina vertaisen Vaikka köyhyydessään, Korota ei itseään Yli vertaistensa, Pitää nöyrän tavan tään Iloks omaistensa.
Niinpä laulan itselleni, oman iloks' illan, suuttumuksen syvyydestä laitan sinisillan, vihan pyhän pyörteistä nostan nuoren haaveen, synkän niinkuin sydämeni, oudon kuin aaveen: Totuus! Sun ääntäsi täällä ei kuulla. Hyvä, siispä soikaamme yhdellä suulla! Sana suora, minne on mennyt se meiltä? Sana kaunis, kaiu et Suomen saloteiltä.
Siis sinä laivain luo iloks astu akhaijien kaikkein, heimosi ennen muita ja kaikkien ystävieskin; ruhtinaskaupunkiin Priamon minä käyn ilahuttain miehet Ilionin sekä vaimot laahovavaipat, temppelitarhaan jotk' ikivaltoja kiittäen kertyy.
Iloks', ihmeheks' ja ihanteeksi; Jossa lapset täältä sekä tuolta, Itä-Suomen suuren ilman alta Versostuvat maansa mainioiksi, Haltijoiksi Kalevalan hengen, Laulajoiksi sekä loitsijoiksi, Loitsijoiksi uuden aikakauden, Sankar'-ajan kunniasta kuulun. Itä-Suomi, Karjalainen kanta, Laittaos pääkaupunkisi kuulu Kansallisen koulun kaupungiksi!
Ma muistan linnan valkean, veen luona, metsän saartaman ja vehmaan nurmikon. Sen rantaan läikkyi ulapat ja haahdet kullanhohtavat toi aarteit' auringon. Sen ympärillä suven maan ma muistan nuoren, riemukkaan, eloa sykkivän. Se iloks ihmismielen vain loi ilmi ihmeet unelmain ja hurmat elämän. Ma muistan armaan kaunoisen, kuin tuoksu tuoreen keväimen, kuin merten kimallus.
Hän kuiski jotakin; ja kuin 'Gentucca' ma kuulin sieltä, missä kärsi vaivaa hän oikeuden, tuon heitä kalvavaisen. »Oi sielu», sanoin, »sa, mi kiihkeältä niin näytät kanssain haastamaan, nyt äänes kohota, puhu iloks kumpaisenkin!» »On nainen, vielä hunnuton», hän vastas, »min kautta mieltyvä oot kaupunkiini, sit' ihmiset vaikk' kuinka moittineekin.
Styr arpinen, Sote, se mies, Min kilpi täynnä reikiä vasamain, Fjalarin luona joivat tällöin. Nuo sotaurhot kaikki ken mainita vois'? Sä tok' olet muistettava, Sjolf vanha, surma sä sotalaumojen, Ainoa muinaissankareista Säästynyt iloks' Fjalarin vanhuuden. Sä häll' olit kumppalina, Kun nuoruus kiehui suonissa molempain; Vanhana vielä kuolon teillä Fjalarin kanssa vertasi vuodatit.