Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Tanssiaisiin tultiin; kaikki mitä Kaupungiss' ol' nuorta, uhkeaa ja Ihanaa tääll' loistossansa nähtiin Yhtyneenä nyt, ja poloneesi Antoi alkajaiset tanssin iloon. Ihmeen sorjana ja entistänsä Sulompana nähtiin nuoren kreivin Pyörittävän paronessaa saliss', Sitten tyttäriä pari kertaa.
Puu jo heittää Lehvän keltaisen, Marraskuinen pilvi peittää Hautaa kukkasten; Talvi niiltä sulon surmas, Mutta mieleen, jon ne hurmas, Suvi-lämpimällä loistaissaan, Virkoovat ne vielä muistoinaan. Ruusu rukka Riutuu aikaisin; Loistaneeko ihmiskukka Tuota kauemmin? Sorjana se taimii, väikkyy, Poski hohtaa, silmä läikkyy, Vaan jos viima sattuu vartehen Surkastuu se, kuolee kalveten.
Soi sorjana kuohussa koskien Sävel kantelon kaikuvan Vaan sen sulosoittoa kuullellen Minä mainehen unhoitan. Oi terve, Magyar, jalo pustan mies! Sua veljesi tervehtää. Jo mainehen luo sinun kulkee ties, Minun viel' olon' oudoks jää. Armas päivä paistaa, kohta Lämpimäks jo muuttuu sää, Hanki loisteessansa hohtaa, Sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan Saloss' yksin kuljeksii.
Se oli muuan noita sulosointuisia lauluja, jotka Ruotsissa niin usein ikäänkuin leikittelevät lehdissä ja puunlatvoissa: Ja kun morsian oon, kun kruunun saan, mä kukissa loistan niin sorjana tanssin mä, valio maan, pois huoleni poistan. On kruununi vihanta, kaunoinen, mä kukissa loistan. Ei kruunua toist' ole vertaa sen, pois huoleni poistan.
Muutoin hän olisi ostanut tuon pillin, joka niin sorjana heloitteli ja joka soi niin ihmeen kauniisti... Paljon hyvää hän sai nähdä. Talot olivat hoveja melkein jok'ainoa, ja hyvästi puettua kansaa oli kosolta myöskin, mutta ajan pitkään kumminkin kyllästyisi kaupunkiin, arveli Junu. Ei yhtään puuta, pelkkiä lyhtypatsaita vaan!
Niinkuin korkea kuus, vesakossa mi sorjana seisoo, Juuren juuttanut on Suomen maaemähän, Runkopa suora ja huolametoin päin taivoa täyttää, Latva se tuuhea on, leyhkeä-lehvähinen; Ei sitä vuoren tuul' voi taivuttaa tahi taittaa, Toukat, maan matoset juuria jäytele ei; Vaikkapa huuteellaan hopeoiki sen oksia talvi, Ei kado silloinkaan virttymätöin viheryys; Nuorna se vanhana viel' yhä nuoria taimia suojaa, Jotk' ovat ympäri sen taajana kasvanehet; Päivän paistoa lientävi vain, ei estele niiltä, Ilmoa salpaa ei, myrskyjä murtavi vain, Ihmenolapset myös, sen lehväin all' asuvaiset, Kuusen tuon huminaa tarkkana kuuntelevat: Niin veli, ystävä Sie, joka seisot johtajanamme, Nuor' oot, murtumatoin, vaikka jo harmeni pääs; Vaivoja vanhuuden, väsymyst' et vielä Sä tunne, Vuossata-neljännys vaikka jo vierinyt on Siitä kun tuimistui Sinuhun tuo taivahan Ukko, Kun «pedagoogiks» Sun sai viha Juppiterin.
Kun kuulustelu oli päättynyt ja pappi siirtyi seuraavalle riville, hymyili Susanna minulle keventyneenä, mutta samalla vakavasti, kuin olisin minä ollut isän rinnalla toinen ystävä, johon hän tällä hetkellä saattoi turvautua. Katsoin häneen niin usein kuin sen huomaamatta saatoin tehdä; hän seisoi siinä solakkana ja sorjana, tuuhea tukka täysikasvuisten tavoin päälaella.
Heittihe helmaan siell' lepokammion sorvatun vuoteen, sorjana vaatteissaan valioissa hän loistavi, tulleen et asekiistast' arvais, vaan kisatanterehelle aikovan tai tovin henkäävän kisan hilpeän jälkeen." 394
Sorjana seisköön, uljain päin, oma kansani siinä, Milloin saapuvi niin riemujen aika jo taas!" J
Päivän Sana
Muut Etsivät