Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Heittihe helmaan siell' lepokammion sorvatun vuoteen, sorjana vaatteissaan valioissa hän loistavi, tulleen et asekiistast' arvais, vaan kisatanterehelle aikovan tai tovin henkäävän kisan hilpeän jälkeen." 394
MEFISTOFELES. Tosissa lausu vainen näin, Sun jätän aivan mielelläin! Kah, eihän paljo hukkaamista Oo tuommoisesta toverista, Kun ain' oot tuittupää ja tuima Ja aina tiuskit mulle, huima! Mun yhtenään on puuha karvas Ja jospa herran nenäst' arvais, Mitä mielinee hän kulloinkin! FAUST. Jop' osuit oivaan nuottihin! Kai pitäis kiittääkin, kun mieltäni pahoitat?
Myös talonpojat herroiksi Ja herrat tiesi miksi; Niin .... varmaan vapaherroiksi, Kai pyrkivät he niiksi. Ja itseni? Voi veikkoinen, Ma tyytyväinen oisin, Jos Wäinämöisen vertainen Vaan aina olla voisin. Koska toisin? Lähteen luona, raidan alla Impi istui itsekseen. Päivän tähti taivahalla Arvais hänet verrakseen. Impi itki, huokaellen Sanat lausui hiljaiset.
Virkkaen noin pois riensi jo Iris joutuvajalka. Nousi Akhilleus, suosima Zeun, ja Athenepa heitti aigiin ripsukkaan hänen harteilleen väkeville, kietoi korkea valtiatar pään ympäri pilven kultaisen sekä leimuamaan sen liekkinä saattoi. Kuin ylös ilmaan käy savu kaukaisen merensaaren kaupungista, jok' on vihamiehen saartama; kestää päivän kaiken saa väki kilvass' ankaran Areen, muureja, torneja varjellen, vaan päivä kun painuu, taajaan leimuelee hätävalkeat heittäen hohteen ilmojen korkeuteen, monen nähdä jo naapurisaaren, jott' ehk' auttamahan joku arvais laivoja laittaa: noinp' ylös ilmoihin kävi hohde Akhilleun päästä. Astui muurin luota hän kaivannolle, mut äidin neuvoa noudattain ei mennyt akhaijien joukkoon. Seisoen siinä hän huusi, ja kaukana Pallas Athenen soi sotahuuto, ja kauhistui kaikk' iliolaiset. Kuin sotatorvi, mi kaupungiss' ylt'ympäri raikuu, jonka on saattanut saarroksiin vihamies verenahne, 220 raikui ankara myös nyt Aiakon aaluvan huuto.
Mut nojatuolistaan näin arvosa pastori haastoi: »Hanna, mun lapseni, viel' elämää et tunne sa paljon, ihmisen tiedät tok' katovaiseks syntyvän tänne, niinkuin pilvenä nyt savu piipusta nousevi tuosta, leijuen hetken, ja toisena pois jo sen henkäys kantaa. Viisaallenpa se on varotukseks, että hän aikaans arvais, katsois huonettaan, olis lähtöhön valmis.
Päivän Sana
Muut Etsivät