United States or France ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuulosena tultuansa Ukon luoksi koivun äärehen, Kyselee hän kyynelsilmin, Huokaellen kurja haikeast: »Sano, miesi, metsän ukko, Anna mulle armas vastaus: Näitkö karjaa kadonetta, Helmikeä, kellolehmääni, Kyytöäni, Koivoani, Kultahista karjaa kotoni?
Nyt jalat kurjan koukistuivat aivan, hän äänell' itkevällä, huokaellen noin virkkoi: »Mitä pyydät siis sa multa? Jos tietää tahdot niin, ken olen, että tuon rannan raisun astunut oot alas, sa tiedä, kannoin paavin viittaa kerran. Orsini olin, poika karhun, ahnas niin vuoksi heimoni, siell' että kultaa kokosin, täällä itse jouduin säkkiin.
Toista myös katsokaa, mi huokaellen tehnyt on poskellensa vuoteen kämmenestään! Isä ja appi on he 'Ranskan turman'. Sen riettaaksi ja likaiseks he tietää, ja siit' on tuska, heitä tutjuttava. Tuo vankka-vartinen, mi rinnan laulaa kerällä tuon, joll' on niin suuri nokka, hyveillä kaikill' oli sonnustettu.
Kotvan katsoi huokaellen Kaisloja kahisevia, Vaan ei vastannut mitänä Pakinahan palkkalaisen; Sinnes tuossa tuijotteli Kaisloja kahisevia, Kunnes kyynel suuri, lämmin Silmän ripsihin rupesi.
Hän niinkuin pelvon alla Syleili neitoansa Ja neiti kallistihin Myös vasten kainalota Syleilijän ja hiljaa Noin lausui huokaellen: "Oi lapsuuteni muistot, Suloiset ilot kaiket, Oi aurinko, sä armas, Taivaalla siintävällä Kirkkaine päivinesi, Sä maa sun kukkinesi Ja lähteet, vedet, virrat, Te kaikki ystäväni! Oi, josp' en milloinkana Mä teitä oisi nähnyt!
Mutta pitkiksipä venyivät pukinjalan partaiset kasvot, kun hän pulskan Nymfan sijasta sai syliinsä kauniin solakan pilliheinän. Noudattaen Syringin tahtoa olivat, näet, jumalat tämmöiseksi muuttaneet siveän Artemiin Nymfan. Kummastuneena seisoi Pan siellä kauan aikaa, huokaellen kadonnutta kaunokaista, kun hän kuuli vaikeroitsevan äänen, joka tuli pilliheinästä.
Kun keisarkaupunkimme Ilot ja huvit, häntä Noin pidättävät, miksi Hän tuleepi niin usein?" Hymyillen, huokaellen Nyt nuori ruhtinas noin Saneli: "neitiseni, Oi kuinka mielelläni Mä viipyisin sun luonas Mun kaiken ikän täällä, Ja etsisin sun kanssas Asunnon yksinäisen, Kuin lintupari etsii Kotoa lemmellensä. Mut oi; sun tykönäsi Mä salaa vaan saan olla.
Toista myös katsokaa, mi huokaellen tehnyt on poskellensa vuoteen kämmenestään! Isä ja appi on he 'Ranskan turman'. Sen riettaaksi ja likaiseks he tietää, ja siit' on tuska, heitä tutjuttava. Tuo vankka-vartinen, mi rinnan laulaa kerällä tuon, joll' on niin suuri nokka, hyveillä kaikill' oli sonnustettu.
Myös talonpojat herroiksi Ja herrat tiesi miksi; Niin .... varmaan vapaherroiksi, Kai pyrkivät he niiksi. Ja itseni? Voi veikkoinen, Ma tyytyväinen oisin, Jos Wäinämöisen vertainen Vaan aina olla voisin. Koska toisin? Lähteen luona, raidan alla Impi istui itsekseen. Päivän tähti taivahalla Arvais hänet verrakseen. Impi itki, huokaellen Sanat lausui hiljaiset.
Toisia lapsia niitä ei ole tarvinnut monta kertaa piiskata eläessään, vaan näettepä miten ne ovat vakaat kuin vanhat ihmiset. Jo sitä on lysti nähdä tuommoista lasta kuin tuokin Katri on. Se ei ole ikänään särkenyt korvia ei vanhemmiltaan eikä muilta.» Syvästi huokaellen meni äiti asioilleen. Vaan äidin nuhdesaarnaa en saattanut ottaa omakseni. Metsässä isoisän kanssa. Isoisäni jäi meille.