Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Metsään ehdittyäni oli sydämmeni yhtä kevyt kuin pesänsä löytäneen lintusen. Metsän läpi vei oikotie, kapea polveileva polku, jota vieraan silmä tuskin olisi keksinytkään. Yöllä oli satanut vähän lunta, ja kylmässä ilmassa jäätyneet kiteet peittivät kaikkialla puiden oksat hopealle kimaltelevalla härmällä.
Pieni mierolainen. Armas päivä paistaa, kohta lämpimäks jo muuttuu sää, hanki loisteessansa hohtaa, sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina yhä rientää eteenpäin, eipä murhe mieltä paina, rallatellen laulaa näin: 4. "Hopsis jalat! Väsymystä tunnetteko?
Hepo juoksee, tiuvut soipi, kulkuset kilahtelee. Kaukana rinteillä metsäisillä jo kiteet kimaltelee. Anja silmänsä aukaisee. »Mikä loistaa mun silmäterään? Miksi niin minun sielussani kultaiset kuvat herää?» »Päivällä vaan on hopeat ja kullat vaan on kuilla. Eihän se ole kuin aamun koitto mun orhini vemmelpuilla, orhini yksi-öisen tään, jolla yhden yön ma ajan.
Viel' ei kuolo kuullut. Ah, ken oisi totehen niin pian sen käyvän luullut? Tuli syksy, jäätyi järvi, kimmelteli kiteet. Virkkoi ukko-rovasti: »Nyt kiini kirjan niteet! Käyneet Kivesjärvellä me emme ole pitkään. Ei meit' auta estelyt, ei anteekspyynnöt mitkään. Tänään lähtekäämme! Kauan tuuminut oon tuota. Opettajan otamme me mukaan kirkon luota.» Sanottu. Oli valjahissa Lumikin poro pian.
Armas päivä paistaa, kohta Lämpimäks jo muuttuu sää, Hanki loisteessansa hohtaa, Sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan Saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan Häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina Yhä rientää eteenpäin, Eipä murhe mieltä paina, Rallatellen laulaa näin; "Hopsis jalat! Väsymystä Tunnetteko? Talohon Kohta päästään, siellä kystä Minulleki kyllin on.
Z. Topelius Alpo Noponen. Pieni mierolainen. Armas päivä paistaa, kohta lämpimäks jo muuttuu sää, hanki loisteessansa hohtaa, sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina yhä rientää eteenpäin, eipä murhe mieltä paina, rallatellen laulaa näin: "Hopsis, jalat! Väsymystä tunnetteko?
Välkähti rauta, aukesi myös monen aattehen hauta, haihtuivat ilmahan tuulien tuvat, lempeät haaveet, kaunihit kuvat; taas oli taivas kirkas ja seijas, kuoleman henki vain kummuilla leijas. Kimmelsi kiteet. Minne riennät, ratsumies? »Kuolemahan kukaties.» Sinnekö niin kiire sulla? »Tahdon eellä muiden tulla.» Tuonelaanko tummaiseen? »Vievät voitonseppeleen.»
Vielä voisi sanoa, että jos mehiläisen kennot noudattavatkin samaa lakia kuin kiteet, lumi, saippuarakot tai Buffonin keittämät herneet, niiden yleinen yhdenmukaisuus, niiden sijottuminen kahteen vastakkaiseen kerrokseen, niiden tarkkaan laskettu kaltevuus y.m. osottavat, että ne samalla tottelevat aivan toisia lakeja, jotka eivät johdu pelkästä aineesta.
Puinen sänky ritisi kuin reslareki, ja unissani ajelin minä kotoisia talvisia taipalia keskellä heinäkuuta. Aamulla oli paiste ja pouta, kirkas ja talvinen. Hanget kimmelteli, kiteet loisti. Lumisia, häikäiseviä huippuja niin kauas kuin silmä kantoi. Tuolla hyvin alhaalla linnan pihassa vihreä laakso kylineen, teineen ja rautateineen.
Päivän Sana
Muut Etsivät