Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Niin, muisto hautoja haipuvain Vain kastaos kyyneleillä, Ja vapaus varjoa olkoon vain, Mutt' ilo on osana meillä. Tule, solmios ilolle seppelehet, Ilon ruusu on kukista armain, Sen taattomme meille on suonehet Varaks huolten vuosien varmain.
Tässä onnellisessa turvapaikassa, jota suru ei lähestynyt, näytti ruusu, jasmiini, menthani, narsissi harmaine silmineen, sininen maruna hymyilevän, ja niiden suloinen lemu hajahteli vielä hyvältä kun jo silmä oli kyllästynyt niitä ihastelemaan. Mikä rehevä lehto välttyy linnun terävältä silmältä? Kaikilta ilman kulmilta oli näitä kukkasten ja hedelmäin ystäviä saapunut.
Hän oli kuin tarina toivottomasta rakkaudesta, hänen suurissa, loistavissa silmissään oli sellainen epätoivon rukous, että Eugenin hyväsydämisyys voitti hänen järkensä varoitukset. Hän tuli Julian luo ruusu kädessä. Hänen hymynsä oli epävarma ja ääni värähteli hieman, kun hän, koettaen laskea leikkiä, sanoi: "Se kukka osui väärään maaliin..."
Eipä niinkään, ruusunuppuseni, ei hän ollutkaan hirveän vanha, hän oli vain ruusu täydessä kukoistuksessaan, ja minun mieltäni oli myöskin herra ... vaan kerrotaanpa siitä toiste.
Eespäin, veljet, laulain käykäämme, Riemu, viini ompi seuranamme, Yli vuorten, laaksoin, järvein, metsäin Laulu kaikukoon, hurraa! Niin, Laulu kaikukoon, hurraa! Nyt kukkarannalla Maistella Aiomme Maljasta; Siis sinne menkäämme Nyt riemuin me, Nyt riemuin me. El' itke neitosein, Ruusu ei Kuolla saa Poskelta. Sylissäs valkamain Ma etsin vain, Mä etsin vain. Suomalaisten huokaus.
Ja liljan rinnalla ruusu Punalehtinen aukenevi, Kuin auringon noustess' aamu Kulta ruskosta valkenevi! Lumivalkea, puhdas lilja! Mikä kauneus uhkuilee Sinun puvussas ihmissielu Sinun terähäs tähtäilee Sekä huokaa, rukous nousee: »Oi, Herra mun sieluni saa Näin puhdasna luoksesi tulla, Kun veri sen puhdistaa.» Punalehtinen, hehkuva ruusu!
Hän oli olevinaan hyvin pieni ja kulki muuatta rantua pitkin. Kun se loppui, siirtyi hän toiselle, sitä myöten joutui lähelle kukanlehteä. Hän etsi tien, jota pääsi lehdelle ja istui sitten sille. Mutta sivulla vähän syrjässä, puoleksi varjossa toiseksi paisteessa, oli suuri avonainen ruusu. Sen sisällä näytti olevan hauska olla. Hän hyppäsi siihen. Sieltä näkyi vain kainaloista myöten...
Tammiset penkit leikelmillä koristetut kantoivat suuria ryhmäitä kukostavaisia sireeniä, valkoisia ja sinisiä, jotka levittivät ihanan hajunsa viileään kupuun. Alttari valkoisella vaatteellansa piiritettiin rikkaalta seppeleeltä, jonka Josefina oli nionut kartanon kukka-penkkien ja kasvu-huoneen antamista kukkasista; kultaisen ristinkin ympäri alttarilla oli ruusu kiehkura.
Ruusu! joskin elämämme sortuu syksyn tuulihin, iki-itu elämämme uusin kukkii keväimin. Henrik Ibsen Vuorenseinäin, kallioin halki tieni vasaroin. Siihen asti iskut raikuu, kunnes malmi vastaan kaikuu. Syvyydestä kutsuvat kaikki aarteet ihanat, jotka yöhön vuori sulkee. Siellä kultasuonet kulkee. Syvyydessä loputon ikuisuuden rauha on. Vasarani, maaliin suureen, salaisuuden sydänjuureen!
Sisältyyhän jo kokonainen kirjallinen ohjelma tuohon pieneen runoon Lukijalle, jolla hän Runokokeensa alottaa: »Luonnon kaiken tutkijalle ain' on yhden arvoinen, onko vuokko, onko kielo vaiko ruusu kaunoinen.» Luonnontutkija harrastaa kaikkea, jatkaa tekijä, hän tarkastelee ja tutkii, sillä hän tahtoo saada selville sen eri ilmaukset.
Päivän Sana
Muut Etsivät