United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mene itseesi! Ja tutki kaikkea sitä, mitä on siinä alla ja takana. Siinä on jotakin, josta sinä tahdot päästä. Sinä myöskin. Jos niin on, kuin sinä ajattelet, niin me kaksi emme ole todellakaan koskaan omistaneet omaa lastamme. Emme olekaan. Emme täydellisesti rakkaudessa. Ja kuitenkin me tässä nyt olemme ja suremme niin katkerasti häntä. Niin, eikö se ole ihmeellistä ajatella?
Nykyhetki on säännöllisesti meidän loukkauskivemme. Me kätkemme sen näkyvistämme, koska se tuottaa meille tuskaa; ja jos se meitä miellyttää, suremme me nähdessämme sen loittonevan. Me yritämme tehdä sen siedettäväksi tulevaisuuden avulla ja me aiomme järjestellä asioita, jotka eivät vielä ole vallassamme, sellainen ajankohta silmämääränämme, jonne pääsemisestä meillä ei ole mitään takeita.
He näyttivät hyvin alakuloisilta ja puhuivat abbatille: 'poikaamme suremme, joka meiltä katosi noin pari-kymmentä vuotta takaperin, nuorena, kauniina, rikkaana, tilaisuudessa kaikkeen, mikä voipi elämän tehdä viehättäväksi, yhdistymäisillään naiseen, joka oli hänen vertaisensa. Juuri hää-aattona hän karkasi, jättäen meille kirjelapun, jossa ilmoitti aikovansa pyhittää elämänsä Jumalalle.
ELINA. En sua koskaan heitä, kaunis tyttärein. ALMA. En sua koskaan heitä, kallis kallis äiti! Yhdessä me suremme ja iloitsemme, Yhdessä me elämämme kiirastamme Pyhäin kaltaseksi alla rauhan viirin. Ja niin viimein, koska tyyni ilta onpi, Kuolon enkel' kolkuttakoon ovellemme, Meitä kutsuen, ja seuraammepa häntä Hymyhuulin, kuni vaimo hurskas tuolla, Valkeuteen ihmeelliseen käärittyinä.
Minä myönnän, että hylätty kärsii; mutta se on ainoastaan ihmisen maallinen, itsekkäinen osa, joka kärsii. Rakastaahan Jumala meitä, vaikka emme häntä rakasta; ei hän sure itsensä tähden, niinkuin me suremme, kun rakkautemme hylätään, vaan hän suree meidän tähtemme. Sinä pudistat päätäsi, Johannes! Se on mahdotonta ihmiselle, tuo, sanot sinä.
"Laulajat ovat lähteneet pois", täytti Eeli ja rupesi nauramaan. "Tunnusta, että me kaikin olemme kovin hupsuja, kun suoraan suremme, että ylioppilaat ovat lähteneet X:stä. Mutta mitähän tuossa juuri on surtavaa.
Autuaan äitisi kuoltua, jonka liian aikaista poismenoa vieläkin suremme, en muista olleeni niin content ja hyvällä mielellä kuin tähän aikaan. Jokaisen ihmisen elämässä on aika, jolloin hänen olentonsa ja sisällinen luontonsa ikäänkuin muuttuu ja toiseksi vaihtuu.
T:ri Luther on hyvin suutuksissaan muutamista Carlstadtin ja Schweitziläis-veljien opeista pyhistä sakramenteistä ja sanoo, että he tahtovat olla viisaammat, kun mitä on kirjoitettu. Me suremme näitä asioita kuitenkin kuin Atlantimme on naimisissa Schweitziläisen kanssa, eikä T:ri Luther tunnusta heitä veljiksi.
»Vaan entä kun toivottomuus tulee?» »Sen voimme Jumalan avulla voittaa, sen tiedän kokemuksesta. Etkö muista, miten alakuloinen ja arka olin pienenä? Kauan kehityin samaan suuntaan, mutta sitten tapahtui käänne. Olen siitä Jumalalle kiitollinen, sillä luulen, ettei elämästämme ole hyötyä, ei itsellemme eikä muille niin kauan, kun ainoastaan suremme sen surkeutta ja toivomme täältä pois.
Woi! me suremme, kaipaamme kowin häntä, mutta wahwa lohdutuksemme murheessamme on kuitenkin se, että tiedämme hänen wielä eläwän eläwän ijankaikkista elämää walittuin joukossa. Puhdas, jalo oli hänen elämänsä, mutta jaloin oli toki hänen kuolemansa, sillä silloin kirkastui hänessä työssä ja totuudessa todellinen äidin rakkaus. Rauha hänen tomullensa!"