Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. toukokuuta 2025
Oli kumpikin hetkisen lempinyt. J. J. Wecksell Hän vuoren kätkössä kalkuttaa. Hän kultaharkkoja valmistaa. Ne ahjossa hehkuu, valkenee. Ja hän äänin vihlovin laulelee: Suku ylpeä valosta auringon alas vuoriin meidät syössyt on. Vihat peikkoin se kauheat kantaa saa: sen myrkyin me tahdomme kukistaa. Me kätkemme kullan kallioon. Se ihmiset vievä on turmioon!
Sävel yhtyi säveleesen, ei hän enää tiennyt mitä soitti. Kari istui vuoteen-laidalla ja kuunteli; pikku poika makasi isänsä edessä ja katseli ihmetellen kuinka nopeasti hänen sormensa liikkuivat. Torger soitti yhtä mittaa puolille päivin; silloin Kari meni ja otti häneltä pois viulun. Nyt kätkemme sen taas joksikin aikaa, virkkoi hän. Silloin kallisti Torger päänsä pöytää vasten ja itki.
"Voi rakas veljeni! Siinä on kyllä, kun olemme sinut saaneet jälleen lapsuuden kotiin, ja menneistä ajoista emme muistele milloinkaan; ne kätkemme unhotuksen synkkään hämärään. Koe nyt rauhoittaa itseäsi ja tunteitasi, sillä äiti on kohta täällä, ja kun hän näkee sinut tuossa mielen tilassa niin se ei tee hyvää hänen heikolle terveydellensä." Samassa astui Kasperin ja Annin äiti huoneesen.
On siellä vala arvossaan ja uskollisuus vielä. Ja tammiarkkuun kuninkaan niin kätkemme me siellä. Tie auki suokaa! Roomasta tulemme viekkahasta. Ei enää meillä kruunua, me tuomme kuningasta." Kun paari oli saapunut Narseksen kantotuolin kohdalle, pyysi tämä kantajia pysähtymään ja virkkoi latinaksi kovalla äänellä: "Minun oli voitto laakeri hänen. "Ottakoon hän tämän.
"Onko totta että yliesikunta on Vihtakannassa?" kysyi Antti nostaen viinapikarin huulillensa. "Onko se totta?" "On", vastasi katteini kuivasti. "Sitte se myös on hukassa", mumisi Erkki itsekseen. Jussila, joka tähän saakka oli ollut vaiti, väitti nyt: "Mutta jos Suomalaiset tulevat kimppuumme, minne sitte naiset kätkemme."
Jos me kiellämme Jumalan meissä, jos kätkemme oman talenttimme, sen hyvän, minkä omistamme menneisyydestä, ne taipumukset ja ne mahdollisuudet, mitkä meillä on perintönä, niin me elämme hukkaan ikuisuuden kannalta katsoen. Meitä syystä silloin voidaan kutsua laiskoiksi palvelijoiksi.
On nyt kuitenkin vähän kaameaa ajatella, että laiva ja miehistö ehkä makaavat meren pohjassa tuolla jossain ja me täällä kätkemme heidän tavaroitaan. Elä sinä jarruta! Ja kuka sen on sanonut, että laiva on uponnut ja miehistö hukkunut? Juuri äsken te, appi-ukki, itse arvelitte niin, sanoi Söderling. Yhtä hyvin saattaa arvella, ettei se ole uponnut. Tai ei ainakaan miehistön ole tarvinnut hukkua.
Nykyhetki on säännöllisesti meidän loukkauskivemme. Me kätkemme sen näkyvistämme, koska se tuottaa meille tuskaa; ja jos se meitä miellyttää, suremme me nähdessämme sen loittonevan. Me yritämme tehdä sen siedettäväksi tulevaisuuden avulla ja me aiomme järjestellä asioita, jotka eivät vielä ole vallassamme, sellainen ajankohta silmämääränämme, jonne pääsemisestä meillä ei ole mitään takeita.
Ei, hän ei voinut puhua näin; jos kohta hän olisi tahtonutkin uskoutua vaimolleen, ei hän milloinkaan olisi voinut vetää esiin näitä varjokuvia tuosta salatusta syvyydestä, jonne tavallisesti kätkemme tointemme salaisimmatkin vaikuttimet.
Kyllä me saamme ihmiset uskomaan huhuumme, niin ettei kukaan enää etsi Lygiaa. Mutta sillaikaa me kaikessa hiljaisuudessa toimitamme hänet pois kaupungista ja kätkemme jonnekin, joko sinun tai minun huvilaani." "Mutta kuka sitten on voinut auttaa heitä?" "Heidän uskonheimolaisensa," vastasi Petronius. "Kutka? mitä jumalia Lygia palvelee? Sehän minun pitäisi tietää paremmin kuin sinun."
Päivän Sana
Muut Etsivät