United States or Côte d'Ivoire ? Vote for the TOP Country of the Week !
Painaa myös mun sydäntäni, Mikä oikein painaneekin, Vaan se paino mielessäni, Helmiäpä nostaa sekin, Nostaa milloin kyyneleitä, Milloin laulun helmyeitä: Miellyt niitä silmätessä, Rakkauden säteillessä. Ruista kuin riiheen, oppia otsaan ei sovi ahtaa: Kuivettumaan sitä ei nosteta, vaan itämään. Säveleesen. Leivosen laihin Taivahilta, Mieleni, maihin Tuo iloja!
Meidän kallis Herramme ja Vapahtajamme katsoo sydämmeen eikä säveleesen, jolla häntä ylistämme, vaikka minä kyllä myönnän, että maailmalliset sävelet hengellisiin lauluihin sovitettuina usein vaivaavat minuakin. Sielu kyllä halusta tahtoo kohota korkeuteen puhtaimpain ja pyhimpäin sävelten siivillä, mutta pääasia on kuitenkin, että laulamme sydämmestämme, kuten minun hyvä, kunnon Biinani tekee.
Mutta sellaisiin lauluihin katsoen, joita olen kuullut teidän laulavan, te minusta olette päässeet runoustaiteen alkeista ja koskevan tuohon ainoaan pysyvään mieltymykseen, jota ihmisen yleinen sydän ylipäänsä voi tuntea runoilijan lauluun nähden, se on, siihen säveleesen, jota runoilijan individuaalinen sympatiia tuo esiin tämän yleisen sydämen salaisista kielistä.
Sielt' ilo kanna, Kuin mesi tuo, Muille sit' anna, Itsekin juo. Tuo ilo sieltä Murheellisiin, Luo kevätmieltä Maan asujiin! Niin joka rinta Lempeä soi, Maa ihaninta Kukkia voi. Kansan säveleesen. Pois nyt Suomen taivahalta Mustat pilven saihot! Suomen kansan vainioilla Lainehtii jo laihot. Valistuksen vahva touko Hengen viljaa tuottaa, Voithan, Suomi, nousevahan Nuorisohon luottaa.
Vahvalla, kauniilla äänellään isäni näet maalaisten yksinkertaiseen tapaan lauloi virret sangen kovasti ja liitti mikä sekä minun että monen muun mielestä oli erittäin kaunista joka säkeen loppuun omituisen venytyksen, joka ei kuulunut itse säveleesen vaan oli hänen omatekemänsä. Tämä isäni laulutapa oli ollut puheenaineena pappilassa ja Susannakin oli sille nauranut.
Sävel yhtyi säveleesen, ei hän enää tiennyt mitä soitti. Kari istui vuoteen-laidalla ja kuunteli; pikku poika makasi isänsä edessä ja katseli ihmetellen kuinka nopeasti hänen sormensa liikkuivat. Torger soitti yhtä mittaa puolille päivin; silloin Kari meni ja otti häneltä pois viulun. Nyt kätkemme sen taas joksikin aikaa, virkkoi hän. Silloin kallisti Torger päänsä pöytää vasten ja itki.