Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Saara sill'aikaa jatkoi työtään, hyräillen virttä. Hänen vuoronsa oli hoitaa kyökkiä; hän ja piika pitivät sitä toimenaan vuorottain; Henriette oli vielä liian nuori. Saara oli 26 vuotta vanha.
Muutamat sanoivat että Henriette oli houreissaan juossut sängystänsä hänessä oli lavantauti sill'aikaa kuin matami Torvestad oli rukouskokouksessa ja piika ulkona. Toiset vaan mutisivat ja pudistivat päätänsä. Viimemainitut olivat lopuksi enemmistönä. Toiset arvelivat että tässä taas oli tullut ilmi mitä noiden "pyhien" parissa harjoitetaan.
Saaran oli sydämessään myöntäminen että äiti oli oikeassa; sillä hän ymmärsi että Henriette ja Laurits nyt olivat siinä ijässä, että heidän keskenäinen tuttavuutensa helposti voi muuttua syntiseksi rakkaudeksi. Sill'aikaa kun Laurits oli kamarissa oli Saara arvellut itsekseen, että velvollisuus kentiesi vaatisi häntä lausumaan äidille mielipiteensä.
Vasta kun Worse oli kuorsaillut kokonaisen tunnin, tuli hänen vaimonsa hiljaa huoneesen ja pani maata hänen vierehensä. Joka ilta, kun Henriette pani maata, kertoi hän sen valan, jonka oli vannonut Lauritsille ennen hänen lähtöänsä: "Minä lupaan ja vannon rakastaa sinua uskollisesti elämässä ja kuolemassa ja ett'en koskaan mene vaimoksi toiselle".
"Mikä Eugenin on", ajatteli Henriette, kun Eugen ei enää virkkanut sanaakaan, vaan otti sakset pöydältä ja alkoi tarkoin tutkia niiden rakennetta, "hänhän on tavallisesti niin hauska ja iloinen. Mitä sanot tästä?" jatkoi hän, ottaen kirjan pöydältä ja ojentaen sen Eugenille.
Kun hän nyt seisoi Henrietten edessä, joka katsoi levottomasti hänen kasvoihinsa, ei hän tietänyt mitä tehdä. Mutta Henriette, joka oli saanut tarpeeksi paljon viittauksia viime aikoina, rohkaisi mielensä ja sanoi puoliääneen: "Hans, minä olen kihloissa". "Minä olen antanut Laurits Seehus'ille valani elämässä ja kuolemassa", lisäsi hän, katsoen vakaasti Fennefos'iin.
Laurits oli lähtenyt pitkälle matkalle eikä varmaankaan palajaisi kahteen vuoteen; ja vaikkapa hän palajaisikin, Henriette varsin hyvin tiesi, ett'ei äiti sallisi heidän saada toisiansa.
Sinä et ole minua ottava tällä tavalla, sen minä tiedän; mutta sinun täytyy auttaa minua äitiäni vastaan." "En suinkaan tahdo tehdä sinua onnettomaksi, Henriette; mutta sinä et saa vastustaa äitiäsi." "Mutta minä en tahdo enkä voi ottaa ketäkään toista, paitsi sen, jota rakastan!"
Nyt matami Torvestad ei enää voinut malttaa mieltänsä; ja miettimättä hyökkäsi hän huoneesen Henrietten luo ja antoi hänelle aika korvapuustit kummallekin korvalle, sanoen mennessään: "kyllä minä pian opetan sinulle toista laulua; odotappas vaan!" Henriette istui kuin kivettyneenä.
Kaikkiin hänen puheisinsa Henriette ei vastannut muuta kuin: "En tahdo, en tahdo; olenhan minä luvannut." Henriette oli sairaana, oli kuumeessa. Saara riisui vaatteet hänen päältänsä ja sai hänet vuoteelle; mutta äiti tahtoi itse hoitaa häntä. Ja Saaran täytyi lähteä pois alakuloisempana, onnettomampana kuin oli tullessaan ollut. Mitä syksymmäksi aika kului, sitä enemmän Saaran sydän paatui.
Päivän Sana
Muut Etsivät