Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Henriette Torvestad oli murhannut itsensä, se oli varma asia; hänelle oli lapsi syntyvä tai äiti tahtoi pakoittaa häntä ottamaan miehekseen Erik Pontoppidan'in; niin syypää oli äiti, hän ja haugelaiset, nuo kamalat, kamalat haugelaiset, jotka eivät suoneet itsellensä eikä muille mitään iloa, he olivat tappaneet tyttöparan, he toivat onnettomuutta kaupunkiin; sentähden siellä oli niin kolkkoa ja kylmää, ikäänkuin se paikka olisi kirottu; ruumiita uiskenteli kaupungin lahdella ja myrskyt ulvoen seurasivat toisiansa lakkaamatta, niinkuin tuomion päivä olisi käsissä!
Sinussa pitäisi olla mies voittamaan, jotta et joutuisi semmoiseen kurjaan ja ilettävään paulaan. Henriette on kyllä nuori, mutta sinun luonasi tietäisin hänen olevan hyvissä turvissa, ja minä toivon ja uskon että hän tulisi sinulle siunaukseksi." Fennefos tointui nyt sen verran, että voi kiittää; ei hän tosiaan vielä ollut ajatellut mennä naimiseen; olihan se totinen asia
Neiti Saara ja Henriette istuivat kutoma-huoneessa ja kerivät lankaa, Henriette kuiskasi.
"Niin, katsele esimerkiksi Saaraa", keskeytti Henriette, "mitä häntä auttaa kaikki hänen rikkautensa ja hurskautensa; minä tiedän että hän on onnettomin olento maailmassa." Hans Nilsen kääntyi pois; hän oli taas aseeton. Mutta Henriette meni ikkunan luo ja katseli avaran pihan päällä olevaa taivasta, löi vakaalla päätöksellä kädet yhteen ja sanoi matalalla äänellä: "olenhan paitsi sitä vannonut."
Huomatessaan että tyttärensä kasvoi häntä korkeammaksi, oli matami kylläksi viisas tyytymään siihen loisteesen, joka hänenkin osakseen tuli tuosta rikkaasta naimiskaupasta. Ja vaikk'ei Henriette likimaillakaan täyttänyt Saaran paikkaa raamatun pulpetin ääressä, käytiin kuitenkin vielä matamin pienissä kokouksissa ja hän säilytti arvonsa vanhimpien parissa.
"Olet varmaankin menettänyt järkesi, Henriette! Ethän arvanne tuota hyvin tehdyksi?" "Aivan mainiosti! Jospa vaan tietäisit kuinka ilkeä hän on; kaikki pojat koko kaupungissa ovat suuttuneet häneen minä myöskin; kun hän on virastossa, istuu hän koko ajan kiroilemassa tai huutamassa, ja kun on oikein pahimmillaan, lyö hän ajatteleppas, hän lyö ratsuraipallansa.
Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan.
Suuri, lihava, kunnianarvoisa Regina täti ja pieni, hienohipiäinen Henriette Blum olivat monessa suhteessa samankaltaisia: molemmat keräsivät muistiinsa tosiasioita, eivät ymmärtäneet tunteita eivätkä tunnelmia, osasivat ulkoa sekä aatelis- että valtiokalenterin ja pitivät enemmän mies- kuin naisseurasta.
Kas niin, lapseni, kiitos avustas. Mene nyt työhösi ja rukoile Jumalaa rakkautensa kautta selittämään sinulle mitä veljellinen rakkaus on, jotta et eksyisi". Kun Saara oli ovella, äiti jatkoi: "Se minua kummastuttaa että kun Henriette ja sinä istutte noin kahden kesken, te ette veisaa virsiä; niin aina tehtiin minun nuoruuteni aikana.
Tosin Henriette taipui ja kalpeni nälästä ja sisäänsulkemisesta, vaan uhkarohkea tuli syttyi sen sijaan hänen silmissään; ja eräänä päivänä äiti kuuli hänen laulavan reippaalla äänellä: "Merimiehen morsian rakastaa Mert' aavaa, jylhää, aaltosaa: Se ompi vuode morsiamen Ja kehto sulhon poikasen."
Päivän Sana
Muut Etsivät