Hän näki kivusta riutuneen äitinsä ja vaipui itkien polvillensa hänen vuoteensa ääreen. Samassa leski huudahti: »Minun Hiljani! Auttakaa, auttakaa! Käärme pistää häntä sydämmeen juuri sydämmeen sen myrkkyhammas puree. Voi, kun en pääse apuun

"Niin, niin, setä; teillä on ollut oikein ja te olette viisas, mutta auttakaa minua nyt". "Ei tässä mikään apu auta". Lents rupesi nyt kertomaan metsä-asiastansa ja kuinka sen oli laita. "Kukatiesi jokin neuvo sentään auttaa," sanoi Petrovitsch. "Jumalan kiitos! Jos minä vaan saisin pitää metsän!"

Yli valkean pauhinan, yli leimujen ja tulen sähinän kuuluivat epätoivon huudot: «Auttakaa, auttakaa! Majuri s palaaVaan ei kukaan kuullut hänen huutoansa. Ei, he kuulivat sen väärin minä sanoin vaan he eivät olleet kuulevinaan. Kullakin oli omistansa tekemistä. Oli yksi, joka kuuli huudon; «Majuri s palaa«, vaan hän oli vielä kaukana. Ei ole toivomista enää.

"John Jago on hengissä, vaikka hän pitää itsensä piilossa meiltä ja kaikilta, jotka tuntevat häntä", lausui Naomi. "Auttakaa minua, rakas herra Lefrank, kuuluttamaan sanomalehdissä". Minä peräydyin sanomattomasta tuskasta: minä myönnän, että luulin tuon uuden surun, joka äsken oli kohdannut häntä, vaikuttaneen hänen aivoihinsa. "Te ette usko minua", sanoi Naomi. "Sulkekaa ovi!"

Auttakaa minua! Parantakaa minut jos vaan suinkin voitte, tshi.

"'Menkää sitten Rooman linnaan tai Ravennaan ja auttakaa Thidrekerin kansaa sen vihollisia vastaan ja taistelkaa heidän puolestaan maalla ja merellä ja auttakaa heitä uskollisesti siksi, kunnes he ovat voittaneet viimeisenkin vihollisensa. "'Mutta puhukaa sitten heille:

Yksinäinen viserrys tuolla tuonnempana siitä kiihtymistään kiihtyy, on epätoivoisen houkutteleva: »tulkaa, tulkaa! auttakaa, auttakaa! täällä olen, minä olen täälläViikunapuun lehdissä hurahtaa ja pieni lintuparvi lentää ääntä kohti.

Ministeriksikö niin pääsee! Auttakaa, auttakaa minua, rukoilin minä lääkäriä. Hän kuunteli ja tahtoi aina vaan tietää enemmän ja enemmän, kenties oli hän utelias. Vihdoin hän huomasi kyyneleeni. »Miehenne yleinen mielentila, vaihteleeko se huomattavasti synkkyyden ja iloisuuden välilläkysyi lääkäri merkitsevästi ja suurella asianymmärtämyksellä rypistäen silmäkulmansa.

Auttakaa minua! Matkustakaa Nurmekseen sanomaan veljellenne, että tahdon ruveta hänenkin ystäväkseen... Kuulkaa, huusi majuri, kun Tuomas tahtoi keskeyttää häntä, kuulkaa, minkä palkinnon minä teille tarjoon! Te saatte Inkerin vaimoksenne ja tämän hovin asunnoksenne.

Kunnioittamatta inkvisitionin lähettiläitä ainoallakaan vastauksella, nosti hän pyörtyneen tyttärensä lattialta ja sanoi, laskien hänen heidän käsivarsilleen: "Tulkaa, tytöt, auttakaa tytärtäni ja sanokaa hänelle jäähyväiseni; minä lähden viimeiselle matkalleni maan päällä, sillä minä tiedän, kuka se on, joka janoaa vertani."