United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tunsin olevani sanomattoman ujo hänen läsnäollessaan, ja Elinaan oli tarttunut jokin tyly jokapäiväisyys, joka saattoi minut satoja kertoja hämmästyksiin ajatellessani, että hän oli lukuiltoina istunut minua vastapäätä katse innokkaasti loistavana kaikesta, jota luimme, ja että minulla oli hänen kanssansa ollut monta keskustelua kaikellaisista maailman oloista, niin kuvailluista kuin todenperäsistäkin, jotka keskustelut olivat minulle ilmasseet hänen syväperästä ja kiivasta, vaan totuutta rakastavaa luonnettaan.
"Minusta se näyttää synkeältä ja raskaalta", Elina vastasi. Synkeältä ja raskaalta? Sitä en ymmärtänyt; minusta se loisti ja leimusi vaan. Viittasin länteen päin: "Katso, kuinka kummallisesti taivas tuolla hohtaa ja leimuaa ". "Niin ulkopuolella seutuamme" hän vastasi. Katsahdin ihmeissäni Elinaan.
Heidän itsensä tähden. Sillä se herättää vastenmielisyyttä. Ja muutenkinn heihin tahtoo kyllästyä. Näin hän ajatteli itsekseen. Eikä hän voinut käsittää, että neljä vuotta takaperin oli saattanut Elinaan niin ihastua. Ja pitää häntä kauniina, ihan niinkuin muut nytkin vielä. Seitsemännessä taivaassa hän luuli olevansa, kun ensi kerran oli häntä rintaansa likistänyt. Nyt? Uh!
"Minä jätän matkani toistaiseksi". "Elä, elä!" hän huudahti levotonna ja katsoi ympärillensä kiihtynein silmin, ikään kuin hän olisi jostakin etsinyt apua. "No, sano sitten minulle " "Voi, anna minun olla", hän rukoili; "elä kysy en nyt tahdon en nyt voi olen niin ". Höyry puhalsi kolmannen kerran. Katsoin Elinaan.
Kilistelimme kaikki lasejamme ja toivotimme toisillemme "ilosta joulua", ja isä sanoi sitä paitsi kaikille: "olkoon onneksi". Kuin Holtin piti kilistää Elinan kanssa, näin hänen äkkiä seisahtuvan ja lasi jäi ojentamatta Elinaan päin. Myös tyttö jäi toviksi seisomaan lasi kädessä, vaan istuutui sitten jättäen kilistämättä setänsä kanssa.
"Siis purjehdimme rannasta. Elinan kädessä oli purjeiden jalusnuorat, Holt piti perää, minä istuin keskelle ja poika kokassa. Kauvan kulettiin onnellisesti. Ei oikeastaan ollutkaan mitään vaaraa purjehtia tämmöisessä ilmassa, kuin oli semmoinen veneenhaltia kuin Holt. Mutta eihän se ollut leikinlaskuakaan, ja vaiti ollen toimitimme kukin tehtävämme. Holt istui puoleksi kääntyneenä Elinaan päin ja puhui hiljaa hänen kanssaan. Minä voin kuulla vaan erityisiä lauseenkatkeamia, mutta ne minut kuitenkin saattoivat ajattelemaan. 'Nyt siinä asiat selvitetään, he näkyivät vihdoin puhuvan suunsa puhtaaksi kaikesta, mitä oli ollut epäselvää heidän välillänsä. Kuulin Holtin vastaavan olevansa jo vanhemmalla puolen ikäänsä, ja 'että hän ei koskaan olisi uskonut eikä toivonut , seuraavia sanoja en voinut kuulla. Kuulin Elinan sanovan siihen: 'Sinun ei olisi koskaan, ei koskaan pitänyt salata tuota, ja minä ajattelin: 'Holt kertoo tytölle kuinka rakas tämä todellakin on ollut hänen sydämmelleen ja minkä tähden hän ei koskaan ollut näyttänyt sitä. Sitten kuulin Holtin myös puhuvan 'kihlauksesta, sekä jotakin, 'jota hän ei uskaltanut' ja 'olla aivan varma itsestään. Ja minä kuulin Elinan selvästi vastaavan: 'Ei, nyt sinä et oikein voisi uskoa minua enää, enkä sitä voi itsekään enää'. Vaan mitä hän tarkotti, sitä en tiedä. Huomasin myös Holtin usein punastuvan ja että hänen kätensä oli epävakaasti peräsimessä kiinni. Hänen silmänsäkin ilmottivat jonkunlaista hajamielisyyttä, eikä hän ollenkaan pitänyt vaaria tuulenpuuskauksista.
Mitä Elinaan kuului, niin hän luuli, että ne kylmät aamut ja se kylmä vesi olivat saattaneet terveytensä huonommaksi. Hän oli myös vakuutettu siitä että moni köyhä sairas veden juomisella oli vetänyt kuoleman päällensä; ei hän sentähden ollut juonutkaan mitään vettä viimeisinä päivinä, jossa paronessakin sanoi Elinan tehneen oikeen.
Elina kävi jälleen istumaan, vaan katsoi ylöspäin ja sanoi: »Miten sydämmestäni teitä kiitän. Tuntuu suloiselta levolta sielulleni, kun saan pukea ruumiini mustaan; tuntuu melkein ilolta tehdä jotakin hänen muistollensa.» Alli ei katsonut Elinaan päin, vain eteensä, kun vastasi: »Teillä on suuri suru ja kuitenkin olette onnellinen siitäkin.» »Onnellinenko suuresta surusta? Sitä ei voi kukaan.»
Tuo lempeä, milt'ei lapsellinen juoni hänen luonteessaan ettekö koskaan ole huomannut, kuinka helläsydämminen hän voi olla? niin, nähkääs, se on tullut Elinasta." "Patriootti" luultavasti huomasi ihmettelemistä ja epäilystä silmissäni; sillä hän jatkoi: "Ettekö usko sitä? Te ajattelette samoin kuin moni muu ja kuin Elina itse, että hän päinvastoin on suuttunut Elinaan. Voin ymmärtää sen.
Alli kumartui häneen päin ja sanoi hiukan salaperäisesti: »Minulla on vähän puhuttavaa teille.» Mutta Antero ei siitä välittänyt, vaan kääntyi Elinaan päin, joka oli vaieten katsonut häntä. »Mikä teidän silmiänne vaivaa, kun ne minua noin katsovat? En minä ole mikään piikkisika enkä huuhkajakaan. Menkää tiehenne!» Sitte hän heti sanoi Allille: »Päästäkää irti minun käteni!»