United States or Peru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mamman kanssa oli vaikeampi, häntä on minun sääli, hän ei vielä usko sen toteutuvan ei ole nyt Snellmanilla eikä Lönnrotilla suurta arvoa hänen silmissään se on heidän syynsä se oli se Snellmanin puhe, sanoo hän. Sinä sait Snellmanilta kirjeen? Mitä hän kirjoittaa? Hän ei huomannut Anteron hajamielisyyttä.
Tuo kaunist' on, lie tottakin; Mut vainaan tunsin minäkin Ja tiedän: onnellisna Hän eläessään päällä maan, Ei elänyt, mut nukkui vaan. Hajamielisyyttä. Raskas ilma kammion; Rinta ahdistuupi. Luonnon sulo mielessäin Eloon havahtuupi. Päivän paiste hempeä, Nurmet kukkivaiset! Rakkaat laululintuset, Kilvan laulavaiset! Tuuli vieno, lämpöinen Metsän tuoksut kantaa.
Mutta samalla kuin hän alkoi yhä enemmän mieltyä romaaneihinsa, joita hän itselleen hankki lainakirjastosta, huutokaupasta ja minkä mistäkin, rupesivat opettajat huomaamaan Toivolassa yhä enemmän hajamielisyyttä. Vuositutkinnossa sai hän todistuksen, jossa ruotsinkieli oli arvosteltu kahdeksalla, mutta kreikassa ja saksassa olivat ehdot. Nyt alkoi tukala kesä.
Tässä työssä hän taaskin osoittaa kummallisinta hajamielisyyttä; hän ei muista kaikkia siihen tarpeellisia sanoja, eipä edes ilman paimenen neuvomatta olisi osannut mennä hakemaan niitä vanhalta Vipuselta. Kaikki nämät hankkeet ovat kuitenkin aivan turhat; Ilmarinen saapi työllänsä ansaitun Pohjan kaunottaren.
Toverien kanssa puhellessaan Aadolf osotti niin suurta hajamielisyyttä, että nämä siitä saivat aihetta leikkisiin kokkapuheisiin.
Rouva Löfving toimittaa sen yksinkin, sanoi hän. Maria kokosi ajatuksiansa. Nyt hän kai viimeistä kertaa seisoi tämän hyväntekijänsä edessä. Mistä löytää sanoja oikein kiittääksensä häntä. Huomaamatta tätä hajamielisyyttä astui Buddenbrock edestakaisin lattialla. Sitten hän äkkiä pysähtyi Marian eteen, joka puoleksi nojautuneena pöytään seurasi häntä silmillään.
Mutta Kristian oli yleensä niin naisten hemmottelema ja Señorasta erittäin niin varma, ett'ei hän tämän hajamielisyyttä edes huomannut, vaan jatkoi puhettansa äskeiseen tapaansa. Jos niin onnettomasti tapahtuisi, ettei hän enää elävänä palaisi takaisin, voisi Señora myydä nykyisen asuntonsa, muuttaa maalle ja elää muistoissansa.
Patruuna katsoi rouvaansa ja hymyili vähäisen he kyllä ymmärsivät, mikä nuoriin hajamielisyyttä vaikuttaa. Hetken perästä patruuna läksi kamariinsa, ja Arvo rupesi juttelemaan äitinsä kanssa. »Mitä äiti sanoisi, jos minä menisin kihloihin?» kysyi hän äkkiarvaamatta. »Mitäpä minä siihen sanoisin. Minä otaksun, että valitset hyvän tytön, joka voi sinut onnelliseksi tehdä.
"Siis purjehdimme rannasta. Elinan kädessä oli purjeiden jalusnuorat, Holt piti perää, minä istuin keskelle ja poika kokassa. Kauvan kulettiin onnellisesti. Ei oikeastaan ollutkaan mitään vaaraa purjehtia tämmöisessä ilmassa, kuin oli semmoinen veneenhaltia kuin Holt. Mutta eihän se ollut leikinlaskuakaan, ja vaiti ollen toimitimme kukin tehtävämme. Holt istui puoleksi kääntyneenä Elinaan päin ja puhui hiljaa hänen kanssaan. Minä voin kuulla vaan erityisiä lauseenkatkeamia, mutta ne minut kuitenkin saattoivat ajattelemaan. 'Nyt siinä asiat selvitetään, he näkyivät vihdoin puhuvan suunsa puhtaaksi kaikesta, mitä oli ollut epäselvää heidän välillänsä. Kuulin Holtin vastaavan olevansa jo vanhemmalla puolen ikäänsä, ja 'että hän ei koskaan olisi uskonut eikä toivonut , seuraavia sanoja en voinut kuulla. Kuulin Elinan sanovan siihen: 'Sinun ei olisi koskaan, ei koskaan pitänyt salata tuota, ja minä ajattelin: 'Holt kertoo tytölle kuinka rakas tämä todellakin on ollut hänen sydämmelleen ja minkä tähden hän ei koskaan ollut näyttänyt sitä. Sitten kuulin Holtin myös puhuvan 'kihlauksesta, sekä jotakin, 'jota hän ei uskaltanut' ja 'olla aivan varma itsestään. Ja minä kuulin Elinan selvästi vastaavan: 'Ei, nyt sinä et oikein voisi uskoa minua enää, enkä sitä voi itsekään enää'. Vaan mitä hän tarkotti, sitä en tiedä. Huomasin myös Holtin usein punastuvan ja että hänen kätensä oli epävakaasti peräsimessä kiinni. Hänen silmänsäkin ilmottivat jonkunlaista hajamielisyyttä, eikä hän ollenkaan pitänyt vaaria tuulenpuuskauksista.
Hajamielisyyttä ilmaantui hänessä tuon tuostakin. Kun hän vihdoin levolle pääsi, ei uni häntä virkistävään helmaansa ottanut; kyyneleet ainoastaan huojensivat hänen raskaasti huokailevaa rintaansa. Tämmöisiä unettomia öitä Helyllä oli tästä lähtein useasti, eivätkä ne olleet jälkiä jättämättä.