Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Muistuipa silloin aina mieleeni Rafaelin 'Madonna', sanoi isäntä, ja samassa hän loi silmänsä sitä kuwaawaan tauluun, heitti puheensa pois ja näytti waipuwan taas entiseen synkkämielisyyteensä. Hän oli elämänsä tähän asti kuultujani wiimeisiä osia kertoessaan nähtäwästi unohtanut surunsa, sillä hänen äänensä ja kaswonsa saiwat iloisemman muodon, ja hänen puheensa wirtasi sujuwasti ja heleästi.
Pelko ja toiwo sanomattoman tuskan kanssa sekaisin kuohui wanhempien sydämissä, noin odottiwat he wiimeisiä wiestejä illalla kotiin palaawalta wäeltä. Ilta tuli, ja hakijat tuliwat, mutta kukaan ei tuonut lasta. Yhtä tyhjänä he palasiwat ja yhtä toiwoton oli tila kuin ennenkin. Wanhempain sydämelle se oli melkein kuolon isku.
Onko se satunnaista, minkä Jumala on yhteen sowittanut? Ja woipiko sen unhottaa, waikka ihminen on teidät eroittanut? Minun onneton sisareni tuntuu asian muistawan aiwan hywästi ja samoin luulen sinunkin laitasi olewan; olisikin ihan luonnotonta, jos ei niin olisi. Wiimeisiä sanoja lausuessaan nousi hän istualtaan, loi minuun surullisen katseen ja meni pois.
"No mikä kowa=onni teidät on saattanut tuommoiseen kulkuri=elämään ja rauhattomuuteen, kärsimään kaikkea puutetta ja kurjuutta, ja saattanut pois hywästä kodista ja ystäwäin parista? Oikein minua kauhistuttaa semmoinen ajatuskin. Kuitenkin uskon minä, katsoen teidän käytökseenne, ettei mikään rikos ole teitä karkoittanut", sanoin minä kauhistuksella wiimeisiä asioita kuullessani.
Jos jolloinkin kaipasimme muiden ihmisien seuraa, oli sitä kylläksi isännässämme ja emännässämme, tuossa wanhusparissa, jota elämä oli niin paljon opettanut, että he nyt tyytywäisinä tässä syrjäisessä paikassa wiettiwät wiimeisiä päiwiänsä. Taikkapa otimme hupimme noista raittiista ja hywäsäwyisistä ihmisistä, joita ei wielä mikään ulkonainen kiilto ja prameus ollut wähääkään turmellut.
Mutta kun hän kertoi wiimeisiä lauseita heräsi mieleeni joku waistomainen aawistus, ja melkein huomaamattani kysäisin: "Minkä näköinen on tehtailija?" "Kumarahartiainen, lenkosäärinen, isonlainen wanha mies. Hänellä on lumiwalkoiset hiwukset; päässään pitää hän leweäwieristä hattua ja kädessään nystyräsauwaa; hatunpartaat owat aiwan alaspäin luukallaan.
Näitä wiimeisiä tekojansa piti ukko elämänsä parhaimpina ja iloitsi suuresti nuorten onnesta. Nämät osoittiwat kiitollisuuttansa hywäntekijällensä kaikella hellyydellä ja rakkaudella, mutta kauwan ei heillä ollut tilaisuutta siihen, sillä kuoleman kaikki herpaisewa wiikate iski pois heidän jalon ystäwänsä ja hywäntekijänsä. Kauwan he suriwat ja muisteliwat häntä. Niin meni elämä eteenpäin.
Ukon pää rupesi sywempään nokahtelemaan ja wiimeisiä sanoja sanoessa wärähteli hänen äänensä. Minä astelin hänen luoksensa, otin hänen kädestään kiinni ja sanoin: "paljon olette te kokenut, paljon kärsinyt". Hän nousi ylös, kääntyi minuun selin, käweli akkunan luo ja seisoi siinä ääneti kauwan aikaa. Wankka oli Rönkkölän talo Pohjanmaalla.
Kun hän makasi tuota kituwaa tautiwuodettansa, käwin häntä katsomassa, niin usein kuin woin, joka oli hänelle suuri lohdutus. Hän pyysi minun kauppaamaan wiimeisiä teoksiansa kirjainkustantajille, ja minä sainkin ne wihdoin heille myödyksi, waikka tosin polkuhinnasta, ja näin tulleilla waroilla hän sai melkomääriin maksetuksi wiimeiset welkansa.
Ikäwissäni lähdin käwelemään kaupungin hautausmaalle, katsellakseni wainajin wiimeisiä lepokammioita. Siellä wiihdyin aiwan hywin yksinäisessä hiljaisuudessa, sillä ei yksikään elollinen kappale häirinnyt minua enempää kuin noitakaan, mitkä maailman hyöriwästä melskeestä erottuaan oliwat lepoon lasketut tähän rauhan satamaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät