Kolme wankkaa huonehusta seisoi kartanossa, jokainen täydessä kunnossa ja maalattuna, ja melkeinpä hämmästytti outoa ensikerran kartanolle tulijaa tuo rakennusten uljuus, jotka päiwäsydännäkin loiwat jommoisenkin pimennon eli hämärän pihalle; wankka, kaunis, ihana oli talo ja ihana oli näköala ympäristöön.

Rahoja oli yksi kaappi täynnä, toinen welkakirjoja; oli rikkautta, oli mainetta, oli arwoa ja kunniaa. Wankka oli talo aiwan toisenlainen kuin Honka=Kriston turwe=mökki. Kowalassa ei ollut useampia wanhoja weljeksiä, yksin hallitsi ankara Kaaperi wankkaa ja rikasta taloansa. Hänellä oli jo useita aikaisia poikia, joista wanhimmat oliwat jo naineita miehiä.

Tämän tähden ei heitä kuitenkaan kukaan halweksinut, eikä heitä mistään pukunsa wuoksi poisajettu; päinwastoin kunnioitti moni ylhäinenkin heitä juuri yksinkertaisuutensa ja hurskaan mielenlaatunsa tähden, sillä kaikki käsittiwät, että siinä on juuri Suomen kansan elämän ehto ja perustus. Wankka talo oli heillä, Kämälä nimeltänsä.

Wankka oli myös Ruokolan talo. Ei kukaan wanhoistakaan ihmisistä muistanut sitä sen pienempänä eikä köyhempänä. Ruokaa ja rahaa oli Ruokolassakin ja muuta hywyyttä niin paljo, että se haki wertojaan maassa. Wankka oli Ruokolankin kartano, niin että monessa rusthollissa olen nähnyt heikommat huoneukset. Wankka oli karja, wankat kalut ja aseet, kaikki wankat.

Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä mitään erinomaista tapahtunut. Kaksi wuotta oli kulunut siitä, kun Mikko ja Aina tuliwat Juhon taloon. Perälä oli paljon sillä ajalla muuttunut. Yhdellä puolen pihaa seisoi wankka ja uljas pytinki täydessä asussa.

Towin ponnisteltuani walkeaa kohden, tuli poikinpuolin eteeni wankka pystyaita. Waikka lunta oli aidan seljän tasalle, en kuitenkaan uskaltanut yrittääkään siitä ylitse ajamaan, sillä hewonen olisi woinut saada wahingon. Aidan toisella puolella olikin iso oja, ja kauwan sain minä aseettomana telmätä, ennenkuin sain aidan auki ja jonkunmoista siltaa aidaksista ja lumesta tuohon pahaan ojaan.

Ukon pää rupesi sywempään nokahtelemaan ja wiimeisiä sanoja sanoessa wärähteli hänen äänensä. Minä astelin hänen luoksensa, otin hänen kädestään kiinni ja sanoin: "paljon olette te kokenut, paljon kärsinyt". Hän nousi ylös, kääntyi minuun selin, käweli akkunan luo ja seisoi siinä ääneti kauwan aikaa. Wankka oli Rönkkölän talo Pohjanmaalla.

Lattia oli pesty puhtaaksi ja siihen oli runsaasti pantu kirkkaita ja hakatuita kuusen hawuja. Peräseinällä olewa pitkä ja wankka honkainen pöytä oli katettu ihka walkeilla ja sileöiksi kaulatuilla lakanoilla.

Ei ole talossa enään kahta sokeaa, sillä nuorempi sokea on painanut wanhemman walottomat silmät wiimeisen kerran umpeen, ja hän on tuonen tuwille osannut kulkea yhtä erehtymättömästi kuin näkewäisetkin. Rajalan Reetukin on wielä talossa, mutta hän ei ole enään palwelija, waan wankka ja pyöreä talon emäntä. Sokea Matti on hänen miehensä ja talon isäntä.

Weisaaminen teki kuulijoihin erilaisen waikutuksen, aina sen mukaan, minkälaisella asteella kunkin kuulijan sisällinen ihminen oli: wälisti se synnytti pilkkaa ja iwaa, wälisti taas sywintä myötätuntoisuutta ja sääliä. Wankka oli talo, jossa wiimeksi käytiin.