LAOMER. Mut Israelin salavakoojat Minussa suuttumusta nostavat: Kuin ruton Moabiin he kylvävät Sen uskon, että kaikki ihmiset Vaan eläimiä ovat, niinkuin aasi, Apina, nauta taikka koiranpentu, Mut Herran kansaa yksin Israel, Jehovan poikia ken nöyrtyy heille, On onnellisin heidän orjanaan: Saa armoleipää, vaaterepaleita.

Ja Panun pojat haukkuivat Reidan poikia »Lagin kissoiksi», ja Reidan pojat kostivat toisten ansoja hävittämällä ja onkipaikkoja pilaamalla, josta syntyi tappeluja ja alituisia naisten kielien kanteluita. Reita oli luopunut uhripapin toimesta, ja Panu sai silloin hoitaa vuorta ja sen haltijoita.

Sitten eräänä päivänä tuli Dalbyn eteläkulmalta sama vieraanvarainen suomalainen, joka edellisenä vuonna oli poikia kestinnyt. Tyytyväisyys oli suuri, kun he taas tapasivat toisensa. "No olipa hauskaa, kun teidät tapasin! Kyllä minä kuulin, että pari itsellismiestä oli mukana retkellä Jannen luo, mutta en tullut ajatelleeksikaan teitä.

Esa tiesi, että jos ei hän olisi Sannan luona kuljeksinut, karkoitellut sieltä poikia tuon tuostakin yökenkään ja jäänyt itse tilalle, niin Rekipellon Sannan olisi jo aikoja sitten joku ottanut. Häntä hiukan nauratti, kun näki siinä vaikutusvaltansa, mahtinsa hedelmiä. Mutta samalla, kun muisti tämän kilpailun, kohosi Sannan arvo silmissä: koska se muille kelpaisi, niin miksei hänelle.

Hän oli kovin kalpea, mutta aivan tyyneenä. Sanaakaan lausumatta valmisti hän ruoan pojille, laittoi eväspussin kuntoon ja auttoi poikia lypsyssä. Sumu vielä peitti matalammat harjanteet, kaste kimalteli punaisen-ruskeissa kanervissa yli laajan kankaan, ilma oli kylmänläntää, ja kaiku vastasi koiran haukuntaa.

Tuntui kuin ei maailmassa olisi muuta kansaa ollutkaan kuin tätä herännyttä. Tuli herroja vastaan, joitain valtion virkamiehiä. Saivat ajaa syrjään ja odottaa, silmässä kummasteleva katse, vaikkakin huulilla yritys yleenkatseelliseen hymyyn. Toiset olivat ajat nyt, toiset yli puoli vuosisataa sitten, kun noiden isät kulettivat näiden poikia käräjissä korkean esivallan käskystä.

Siinä niitä seisoi isäntä-miehiä muitakin, haastellen maanviljelyksestä ja muista maanmiehen elämää koskevista asioista. Tuolla kellotapulin juurella seisoi nuoria miehiä, rotevia, pulskia poikia. Naureskellen he juttelivat keskenään ja vilkasivat silloin tällöin isäntäin juhlallisen-totiseen parveen.

Rouva van Arsdel oli nuoruudessansa ollut kaunotar ja oli vieläkin sangen kaunis nainen, hyvin tottunut hienoon kohtelemis-viisauteen, tuohon äärettömään taitoon, jolla Aatamin poikia ohjataan. Eipä konsanaan joutsen, kauniin poikueensa etupäässä purjehdi eteenpäin pöyhkeämmin, kuin hän, johdattaessansa ihania tyttäriänsä tyttö-vuosien ahtaan salmen läpi avioliiton korkeille kummuille.

Säikähtyen hypähtävät tyttöset tarhaleikistään ja kieltelevät vallattomia poikia, mutta yhä raikuvat rotkot pamauksista, eivätkä metsän heiluhännät uskalla kourusarvia lähestyä. Toisinaan käpyää uskalias poika korkeaan oravikuuseen, jonka latvasta sitten toitottaa pitkällä tuohitorvellansa. Heti kuuluu vastauksia kaikilta ilman suunnilta.

Puukko tuppehen ja malmari povehen, kun kylälle lähdetähän, niidenpä tähden karskia poikia aina peljätähänSiukku kyhösti piippuunsa takan ääressä, löi pontevasti tahtia ja säesti kähyäänellaan rönöttäen Esan kirkasta tenoria. Emäntä vetäytyi peloissaan Ellan luo... »Onko sitä viinaakyseli Vennu. »Laskehan irti», pyyteli herastuomari.