United States or Malawi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oli siis edullisinta heti hyökätä suomalaisten kimppuun. Tietymätöntä on miten suuri miesjoukko Dalbyn talonpojilla oli, mutta luultavasti se ei ollut varsin suuri. Tuli iltamyöhä, ennen kuin Dalbyn miehet ehtivät suomalaisten leirin läheisyyteen.
He ilmoittivat asiansa siellä vartioivalle miehelle ja lähtivät Kiikkalaisen kotiin, jossa arveltiin, ettei nuorta Kiikkalaista tällä kertaa ehdottomasti tarvittu kotona. Hän sai seurata Pekkaa Vetalaisen luo, ja lepäämättä miehet riensivät sinne. Vetalainen vastaanotti heidät ilomielin, vaikkei ollut kuullut mitään Dalbyn talollisten hankkeista, mutta kyllä uhkauksia.
Niinkuin kerrottiin olivat muutamat Dalbyn miehet hävittämällä Kateenharjun koettaneet päästä vapaiksi lähellä asuvasta suomalaisesta, mutta heidän oli täytynyt tälle palkita vahinko, minkä olivat hänelle tehneet. Tuli sitten koko joukko suomalaisia, vaimoineen, lapsineen, talouskapineineen, ja meni virran poikki asettuakseen asumaan läntisiin metsiin.
Dalbyn talonpojat kiukustuneina kesän aikana sattuneesta suuresta metsäpalosta ja ärtyneinä siitä nöyryytyksestä, jonka pohjoisemmat suomalaiset olivat heille tuottaneet, ja kenties myöskin siinä toivossa, että nyt saapuneella suomalaisparvella olisi mukanaan arvokasta omaisuutta muutakin kuin se karja, jota he kuljettivat matkassaan, päättivät aavistamatta hyökätä heidän kimppuunsa ja tappaa heidät sukupuuttoon.
Ei kulunut pitkää aikaa, ennen kuin Dalbyn talolliset olivat näkyvissä, kohta sen jälkeen kuin toinenkin tiedustelija oli palannut. Vanha akka, joka ei ollut tahtonut lähteä tuvastaan, sanoi hänelle, missä miehet olivat, jolloin tämä liittyi heihin. Taloissa ei ollut ristin sielua näkyvissä. Halmeen halki ja ahon poikki talonpojat tulivat säännöttömänä parvena.
Puheltiin tulevaisuudesta ja päätettiin asettaa nuoria miehiä sellaisille paikoille mistä he saattoivat pitää silmällä, mitä Dalbyn miehet mahdollisesti aikoivat tehdä. Jos talolliset kokoutuisivat, oli kaikille suomalaisille toimitettava varoitus arpakapuloilla ja merkkitulilla, ja kaikki Viggenin tappelujäljet oli hävitettävä. Vaikeinta oli hävittää Surmanlaaksosta Viggeniin johtavia jälkiä.
Sitten eräänä päivänä tuli Dalbyn eteläkulmalta sama vieraanvarainen suomalainen, joka edellisenä vuonna oli poikia kestinnyt. Tyytyväisyys oli suuri, kun he taas tapasivat toisensa. "No olipa hauskaa, kun teidät tapasin! Kyllä minä kuulin, että pari itsellismiestä oli mukana retkellä Jannen luo, mutta en tullut ajatelleeksikaan teitä.
Tuvan ja metsän välillä ei ollut suomalaisille mitään suojaa, ja he joko eivät uskaltaneet tai eivät tahtoneet antautua avoimeen tappeluun rotevien, voimakkaiden Dalbyn talollisten kanssa. Talonpoikien päällikkö seisoi kauan äänettömänä ja mietiskeli. Viimein hän sanoi: "Tämä asia ei ole oikealla tolalla. Meidät on petetty.
He olivat vanhoja tuttuja: Dalbyn Huuskoinen ja Kuusivuoren nuori Pietari. "Oletpa enemmän kuin tervetullut", virkkoi Pekkalainen, "me tässä par'aikaa pohdimme kaikenlaisista. Täällä eteläkulmalla eivät suomalaisten asiat ole lainkaan hyvästi. Käydään sisään katsomaan, onko eukolla mitään padassa, niin saadaan sitten pakinoida."
Tähän saakka he eivät olleet tavanneet ainoatakaan suomalaista, ainoastaan ruotsalaisia, jotka olivat enemmän tai vähemmän ystävällisiä. Senpä vuoksi heille oli miellyttävä yllätys, kun kerran myöhäisenä iltana Dalbyn seurakunnan kirkon pohjoispuolella heitä puhutteli hiihtävä suomalainen.