Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Kuuluisan Kokkolan kaupunginkin saamme sivumennen nähdä. Sitten kääntyy matka taas rannikkomaalta sisämaahan päin suomalaisten keskuuteen. Nytpä tullaankin etelä-Pohjanmaan hyvin viljellyille tasangoille. Toisin paikoin saapi nähdä silmäkannot viljeltyä maata. Talonpoikaistalot ovat upeita ja siistejä ulkonäöltään.
Kokkolan raatimies Jaakko Fahlander, jota jälkimaailma saa kiittää parhaasta senaikaisesta kuvauksesta, mikä meillä suomalaisilla on Isonvihan ajoilta, kuuli tämän uutisen rauhanhierojain omasta suusta Uudessakaupungissa ja sai puolinaisella vaitiolon lupauksella vietäviksi ne terveiset venäläiselle linnanpäällikölle Vaasaan, että valtuutetut eivät olleet turhaan keskustelleet.
Sen lapsi minä olen ja jään olemaan. Mutta ulkoa kuului kiireitä askeleita. Ovi aukeni ja sisään astui Kokkolan Eero, Antin lapsuuden ystävä, joka tuli tervehtimään Anttia, kun kuuli, että hän on jo kotona. Silloin Hanna siirtyi pois ja siihen katkesi keskustelu Antin kanssa ja mieleen jäi yhäkin kangertamaan se äsköinen kiista Juken kanssa. Mutta miesten puhe kiertyi Jerusalemin suutariin.
Ja vanhus kohoaupi Ja häneen katsahtaa: "Verissäns valittaapi Koht' armas Suomenmaa. "Ja vainon valta vankka Se maassa vallitsee; Mut sua, Hannu Krankka, Ain' onnes suojelee. "Vaan mieleesi sä paina Tää neuvo totinen: Sä karhu tapa aina, Ennenkuin nyljet sen." Ja joukko reipas lähti Lakeilta Limingan, Ja joutuisasti ehti Se luoksi Kokkolan.
Kuinka vähäistä tämä oli, sen voi päättää siitä, että eräs hollantilainen alus, joka oli aikonut Vaasaan, mutta oli purjehtinut harhaan ja laskenut ankkuriin Kokkolan luona, sai vain vähäisen osan suoloistaan, tupakastaan ja karttuuneistaan kaupaksi menemään, ja kun hollantilainen koetti tuota siihen aikaan tavallista keinoa, vaihtokauppaa, ei voitu tällä silloin vielä metsäisellä paikkakunnalla saada kokoon haalituksi enempää kuin 30 tervatynnyriä.
Kokkolan historian kirjoittaja Jaakko Chydenius kuvaa kaupungin ulkomuotoa Uudenkaupungin rauhan jälkeen seuraavasti: "Harvassa olevat talot, yksi siellä, toinen täällä olivat katottomia ja hajalle revittyjä. Tuskin oli täällä yhtään asukasta. Sillä porvaristo oli, mikäli päästä voi, paennut, ja ne, joiden oli ollut pakko pysyä aloillaan, surmattiin väkivaltaisesti ja kiduttaen."
Kun hän lähestyi Kokkolan kirkkoa, paneusimme me väijyksiin katajikkoon, karkasimme kuin jehut hänen päällensä ja löimme kuoliaiksi kaksikolmatta hänen huoveistaan, ja hänet itsensä peittosimme me mustelmille, mutta joka kerta kuin hän näki lyönnin tulevan, veti hän sudennahkan korvilleen, niin ettei siinä kelmissä mikään tuntunut.
Heitä vastaan tuli tiellä joukko tukkilaisia ja tyttöjä. "Mikäs musikantti sinä luulet olevasi, kun et paremmille ihmisille anna tietä", kiljasi eräs tukkilaisista soittajalle, sysäten häntä hiukan pois tieltään. "Jätkä, älä liikuta sitä poikaa", sanoi muudan pojista, "se on Kokkolan Pekka." "Vai Kokkolan Pekka! Vai tämä se on Kokkolan Pekka! No, sittehän se osaa lentääkin."
Mutta kun oli hämärä, niin emme me muut hoksanneet, että Krankalla oli herran turkki päällään, vaan aloimme vereksin voimin taas pölyttää samaa turkkia, jota ennenkin olimme tottuneet pölyttämään, ja varma on, että löyly siinä sähähteli Krankan kiukaista, mutta Aaprahammi Melkiorinpoika virkosi turkista päästyään ja juoksi nuttusillaan kaksi peninkulmaa Huusan taloon, siellä sitoi hänet Kokkolan Jaakko ja konna vietiin Tukholmaan.
Mutta kummallisinta oli katsella tuota vaihetettua "tyttöriepua", joka arkana ja samalla huiman näköisenä istui sängyn jaloissa, "puhumatta pukahtamatta", silloin tällöin vain luoden tulisen silmäyksen johonkuhun läsnä olevaan. Ei se ole laita kakara, kuiskasi Kokkolan Karoliina naapurilleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät