United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kokkolan raatimies Jaakko Fahlander, jota jälkimaailma saa kiittää parhaasta senaikaisesta kuvauksesta, mikä meillä suomalaisilla on Isonvihan ajoilta, kuuli tämän uutisen rauhanhierojain omasta suusta Uudessakaupungissa ja sai puolinaisella vaitiolon lupauksella vietäviksi ne terveiset venäläiselle linnanpäällikölle Vaasaan, että valtuutetut eivät olleet turhaan keskustelleet.
Jalo Fitz-Roy jatkaa puhettansa. Kiitollinen ja altis kuulijakunta, mietti kai Fitz-Roy, koska se seurasi häntä noin vilkkaasti ja huomasi heikoimmatkin viittaukset... Joskus ymmärsi hän virkistää »villaista» korupuhettansa jollakin tosivaikuttavalla otteella siitä kuvauksesta, johon kuningatar oli antanut ainekset mainiten aina kuninkaan nimen, missä kunnia urhoudesta olisi hänelle langennut.
Louhen ensimäinen kysymys, kun hän Ilmarisen näkee, koskee tyttärensä, Ilmarisen puolison, eloa ja oloa »miniänä miehelässä, naisena anoppilassa». Mutta muistakaamme, että Kalevala näennäisesti esittää asioiden tapahtuneen yhdessä ja samassa Ilmarisen elämässä, ja silloin esteettinen kokonaisvaikutus vaatii yhtä ja toista semmoista, joka realistisesta kuvauksesta putoisi pois tai olisi toisenmuotoista.
Tässä kirjassa on kuvattu kesäistä luontoamme ja sen herättämiä tunnelmia yksityiskohtaisemmin kuin kenties koskaan ennen. Mutta miten tämä kuvaus tavattomasti eroaakaan esim. vastaavasta Kiven ja Ahon kuvauksesta! Kivellehän elämä luonnon helmassa merkitsee etupäässä hyvin voimakkaita, yksinkertaisia, tarttuvia mielihyvän tai murheen tunteita.
Eikä hän varmaankaan olisi sellaisella piirteellä rumentanut ihailemansa sankarinuorukaisen kuvaa, jollei sitä olisi esiintynyt niissä taruissa ja lauluissa, joihin hänen esityksensä perustui, vieläpä niin vakiintuneena, että sitä oli vaikea kuvauksesta poistaa. Hunajaa näet tiedetään Babyloniassa ja välistä Kreikassakin käytetyn viimeksi mainittuun tarkoitukseen.
Ylioppilas puhui niin lämpimästi, kuin olisivat sanat tulleet hänen sydämmensä sisimmästä, ja Aino kuunteli, ihastuneena tästä elävästä, vilkkaasta kuvauksesta ja ylioppilaan hyvistä silmistä, jotka hehkuivat niin kummallisen tulisesti. Hän ei voinut vastata mitään, vaan istui ääneti ikäänkuin olisi jotain odottanut.
Suomalaisella ei ole ainoastaan tavallista ihmisarvoa, vaan hänen ominaisuutensa monessa suhteessa kohottavat Juteinin mielestä hänet vieläpä tavallista korkeammalle vaikk'ei sitä juuri suorin sanoin sanota ; hän on lyhyesti sanoen sangen arvokas mies, ja se kansa, minkä tällaiset »urheat kasken kaatajat, korven raatajat, sotia, vihaa ja vainoa kestävät» kansalaiset muodostavat, on hyvin arvossa pidettävä kansa, kuten seuraavasta kuvauksesta selviää, jonka annamme etupäässä Juteinin itsensä tehdä alkuperäisen runon mukaan.
Kotipapiltansa, isä Alphéelta, oli hän näet jo kuullut jutun Ragusan piiritystä koskevasta kuvauksesta. Mutta hän oli liian hyvä huvitellaksensa moisella julmalla leikillä. »Kuningas on todellakin unhottanut meidät», sanoi hän, »menkää toki hra de Rosen ilmoittamaan hänelle, että varromme häntä.»
478-608. Akhilleuksen kilpeä on ajateltava suureksi ympyräkilveksi. Se on "viisinkertainen"; tämä on ilmeisesti ymmärrettävä niin, että päällekkäin oli muka viisi pyöreätä metallilevyä, alin suurin ja ylemmät aina pienemmät; siten oli vain ylin, keskimmäinen ympyrä kokonaisuudessaan näkyvissä; muista jäi kustakin näkyviin vain reunimmainen osa. Kilven pinta jakaantui konsentrisiin vyöhykkeihin, joita voitiin koristaa kuvasarjoilla. Näitä kuvatessaan runoilija antaa lukijan (alkuaan kuulijan) ikään kuin seurata, miten taitava seppo saa kuvan toisensa jälkeen kasvamaan näkyviin. Siten on luettelomainen kuivuus vältetty. Muutenkin kuvasarjain esitys on harvinaisen eloisa ja havainnollinen; kuvista huokuu luontevaa kauneutta mitä jalointa laatua. Kuvauksen taiteellinen etevyys käy varsinkin selväksi, kun vertaa sitä muiden runoilijain jäljittelyihin, kuten esim. hēsiodolaiseen Hērakleen kilven esitykseen. Vaikka, kuten sanottu, saamme nähdä eri kuvien syntyvän ikään kuin silmiemme edessä, niin ei ole kuitenkaan nimenomaan kerrottu, millä tavalla Hēfaistoksen ajatellaan ne laatineen. Aikaisemmin ajateltiin yleensä korkokuvatekniikkaa (lähinnä ns. pakotustyötä). Mutta sen jälkeen kun on kaivettu ilmoille mykēneläisen taideteollisuuden tuotteita, on jotensakin varmasti voitu päättää, että runoilijalla on ollut mielessä se erinomaisen hienosti kehittynyt tekotapa, jota on käytetty esim. Mykēnain kuuluisissa kullalla kirjailluissa pronssitikareissa (ks. tämän laulun loppukoristetta): pronssiin on tehty syvennyksiä, joihin on upotettu eri metalleista tehtyjä ohuita kuvasia. Eri sekoituksilla (lejeerauksilla) osattiin antaa metalleille, nimenomaan kullalle; eri värivivahduksia; yksityisseikat piirrettiin kuviin kaivertimella. Kilpi kokonaisuudessaan on tietenkin runoilijan luovan mielikuvituksen tuote; ei ole luultavaa että hänellä on ollut silmiensä edessä mitään niin suurenmoista ja niin hienosti kehitettyä taideteosta, kuin Akhilleuksen kilpi on. Tutkijat ovat, toinen toisensa jälkeen, viehättyneet selvittelemään, miten kuvasarjat on ajateltava jakaantuneiksi eri vyöhykkeisiin, mutta varmuuteen ei ole päästy. Eikä ole edes luultavaa, että runoilija on suunnitellut kuvauksensa siinä määrin järjestelmällisesti. Se vain käy kuvauksesta näkyviin, että maa, meri ja taivaankappaleet on sijoitettu keskimmäiselle, pyöreälle levylle (483-489), ja että
Akselinpoika kauhistui ehdottomasti tästä hirveästä kuvauksesta, mutta hän katsahti samassa kuoro poikaan, joka seisoi vähän loitommalla munkeista ja laski sormensa merkillisesti suullensa. Hän ymmärsi heti tämän merkin, ja sanomattomalla ilolla käsitti hän nyt, että kuoro poika oli tämä sama Petter, joka oli luvannut hänelle pelastuksen.