Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Yön valoisa juhlallisuus tuntui sinipunertavalta taivaalta valuvan Jerikon sydämeen ja saattavan senkin juhlallisuutta heiastamaan kokonaan sulamaankin. Jeriko ei ollut milloinkaan sellaista tunnetta sydämessään tuntenut.
Istuessamme tässä kuohuvan joen varrella tuuhean puun alla muistui mieleeni ne suuret tapaukset, jotka pyhässä historiassa mainitaan tämän joen yhteydessä. Mooseksen seuraajan Josuan johdolla menivät israelilaiset sen yli omistamaan luvattua maata. Se ylimeno tapahtui Jerikon kohdalla, jossa mekin juuri nyt olimme.
Tavallisesti nähtiin Jerikon istuvan erillään muista pojista jollakin kivellä nikartelemassa jotakin, mutta ei kukaan hänen tekeleistään voinut päättää, mitä hän aikoi sommikoida. Paitsi sitä koetteli poika kaikkia esineitä mitä vain käsiinsä sai, eikö niistä ääniä lähtisi. Ihmeellinen taito näkyi hänellä olevankin saamaan jonkunlaisia ääniä kappaleista, joista niitä ei luulisi ensinkään lähtevän.
"Haha haa! vaihdokashan minä olen ja minäkö nostaisin silmäni Sormulan neiteen, haha haa! Hupsuja on kaikenlaisia! Vaihdokas ja enkeli sehän olisi kaunis pari, haha haa!" Kolkosti vastasi metsän kaiku tuohon särkyneen sydämen nauruun ja tuuli huokaili niin syvästi puiden latvoissa Jerikon metsästä kotiin lähtiessä.
Maalarin Maija, joka vielä omien sanojensa mukaan oli yhtä "kappera jalalta, kuin ennenkin, kun vaan milloin asia vaati", oli jo jollakin tavoin saanut tietää "vaihdokkaan, sen Kaikusen pojan tulleen kotiin ja olevan nyt suuren herran, ihan maaherran arvoisen", jonka vuoksi kyläläisten uteliaisuus Jerikon suhteen pian tuli tyydytetyksi.
Jerikon mieli kävi siitä alakuloiseksi, mutta rivakasti hän kuitenkin lähti jatkamaan matkaansa, toivoen toisissa oloissa pian muuttuvansa iloiseksi ja unhottavan huolensa. Aluksi suuntasi vaihdokas kulkunsa läheisimpään kaupunkiin, mutta siellä ei vielä hänen mielensä kovin iloiseksi tullut, sillä kehräherrat kyselivät häneltä kisällikirjaa.
"Hyvästi", sanoi Jeriko ja meni. "Noo!" sanoi Loviisa ihmeissään, kun näki Jerikon ovesta pujahtavan ulos, "kerran vuoteen häntä nyt enää saa nähdäkään ja sittenkin on hän jo tiessään, ennenkuin on ennättänyt sanaakaan vaihtaa! Hyvästi! Eikö hän siis enää ai'o takaisin tullakaan? Mikä hänelle niin äkkiä tuli? Loukkasinkohan minä häntä jotenkin?
Tuo Jerikon uusi tuttava oli todellakin rukkiukko, josta ei pitäjään väki tiennyt paljo mitään. Sotaherrana hän oli ollut aikoinaan, vaan sitten saanut jostakin syystä eron virastaan ja Sormulan rouvalle oli hän sukua sen verran hänestä tiedettiin. Hän ei seurustellut kenenkään kanssa muutoin, kuin kauppa-asioissa ja sitä paitsi Sormulassa.
"Eikö mitä, hehehe!" sanoi vieras luullen nyt löytäneensä Jerikon aran paikan ja hymyillen jatkoi hän: "elää siitä niin moni työttä, esimerkiksi sinun isäsi ja vaikka ken, kun vain elää osaa. Eikäpä nuo taida Ristonkaan työt liiaksi haittailla, hehehe, vaan kuitenkin hänellä aina on heliseviä taskussaan enempi, kuin monella muulla, hehehe!"
Likelle päästyään lakkasi tuo uskollinen eläin haukkumasta, urisi tuttavasti ja hääri häntäänsä liehuttaen Jerikon ympärillä, mutta hän vain potkasi sitä ja vingahtaen pakeni pentu taloon. Vilusta väristen saapui kulkija vihdoinkin kotiin ja toivoi kasvatusisän huomaamatta voivansa hiiviä vuoteelleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät