Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Hän otti kirjeen maasta, mutisten sitä avatessaan: "Niin se on, kirjeparka, ett'en enää, nähtyäni Jerikon niin kummallisena ja kalpeana, tunne vähintäkään halua sinua lukea". Sillä aikaa, kuin Loviisa mietti kotipirtissään lapsuuden ystävänsä kummallisuutta, riensi Jeriko Sormulasta pois kiirein askelin, mutta kotiinsa päin hän ei mennyt.
Elämän pienet vastoinkäymiset olivat jo nuorena pusertaneet Jerikon silmistä monta katkeraa kyyneltä. Lapsen huolet haihtuvat kuitenkin pian, sillä jokaisessa kuolleessa, niinhyvin kuin elävässäkin esineessä löytää hän ystävän ja lohduttajan. Meyer-ukko, Kalle ja Loviisa olivat olleet maailman edustajina Jerikolle ja heidän ystävyytensä oli helposti haihduttanut lapsuuden huolet.
Sitte kun Placido oli valloittanut Peraean, pysähtyi hän Jerikon läheisyyteen odottamaan määräyksiä Vespasianolta, joka äskettäin oli Romasta saanut sanomia gallilaisen sotaherra Binder'in kapinasta keisaria vastaan. Käsittäen, että hänen joukkonsa tulisi tarvittavaksi kapinan tähden syntyneessä sodassa, rupesi Vespasiano kiiruhtamaan sotaa Palestinassa loppuun.
Maitomäen Tiina, joka Pekkoinensa talvellakin asui karjamökissä, oli juuri tulossa kesannolle Annia auttamaan, kun huomasi Jerikon väärillä säärillänsä viidakkoon päin pinttävän. Tiinasta oli pojan juoksu niin lystikästä, ett'ei hän malttanut itseään hillitä, vaan kädet polvia vasten purskahti hillimättömään nauruun.
Hymyillen läheni se hiljoikseen poikaa, jonka rinnan täytti suloinen tyytyväisyyden tunne. Vaihdokas luuli tuntevansa tuon hentovartaloisen olennon. Hän oli sen jo ennenkin nähnyt, mutta missä sitä hän ei voinut muistaa. Nyt oli enkeli jo aivan lähellä, sen siipien löyhytteleminen jo tuntui Jerikon kasvoilla sehän olikin hänen äitinsä.
"Ahaa", mietti Meyer, "elämän taistelu on alkanut, hm! mikähän ensimmäisen tappion tuotti? No hyvä, kuta aikaisemmin, sitä parempi". Turhaan koetti Meyer sitten keksiä syytä Jerikon suruun ja turhaan kysyikin hän sitä, sillä Jeriko ei sanonut olevansa oikeutettu sitä sanomaan.
Kansaan levisi puhe enkelien ja jättiläisten taistelleen Jerikon sielusta ja enkelien voittaneen, sillä rukkiukko oli rukoillut pojan puolesta.
ARAM. Tämä on päätetty siis? LEA. Ainiaaksi. ARAM. Eikä enään toivon haamettakaan löydy. LEA. Ei, ystäväni. Mutta ole kuitenkin lohdutettu, sinä unohdat minun pian ja valitset itsellesi Jerikon palmumetsissä toisen morsiamen. ARAM. Nyt olkoon hautani se morsian, jonka helmaan vaivun. LEA. Aram, Aram, miksi riehut? ARAM. Miksi eläisin enään? LEA. Sielusi autuuden tähden. ARAM. Hm.
Siihen sijaan vuoti vuolas kyynelvirta äskettäin sisään tulleen Loviisan silmistä. Koko hänen olentonsa värisi katsellessaan Meyerin kuolon jäykistänsä kasvoja, jotka vielä tuossakin tilassa näyttivät niin lempeiltä ja vakavilta. Loviisa heitti käsivartensa tuskissaan Jerikon kaulan ympäri ja nojasi päänsä hänen rintaansa vasten.
Päivä alkoi jo sarastaa silloin, kuin Jeriko sai kirjeensä valmiiksi ja tuskin oli se ehtinyt valeta, kun jo Sormulan herra, nimismiehen kanssa, tuli Meyerin asuntoon laillisena perillisenä panemaan vainajan omaisuutta "sinetin taakse". Jerikon täytyi silloin taas kerran lähteä kodistaan, eikä hän suinkaan paljoa tavaraa kanssansa saanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät