United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ajateltuansa tätä seikkaa hetken aikaa, muistui hänen mieleensä tuo sana: Västäräkki! Tätä ajatellessaan rupesi hän nauramaan, niin että Tiina, joka samassa tuli sisälle, ei voinut ymmärtää mitä oli tapahtunut. Oliko hän niin hupainen? kysyi uusi mejerinhoitaja. Siltä hän ei näyttänyt!
Heidän neljän lapsensa waatteus oli hywin wajanainen, mutta puhtaat ja eheäksi paikatut ne kuitenkin oliwat; eiwätpä wanhempienkaan waatteet kowan pätewiltä näyttäneet. Pikku Tiina oli wanhin lapsista; nuorin näkyi juuri hiljakkoin nähneen ensimäisen päiwänwalon. Heti kun sain päällyswaatteeni pois päältäni, huomasin minä pikku Tiinan katselewan hywin weitikkamaisesti itseäni.
Vaikealle tämä hänestä tuntui; Tiina Katrilta hän monta kertaa puutteessaan oli avun saanut; nyt siitä varmaankin tuli loppu, kuinka hän enää uskaltaisi mennä pyytämäänkään. Hän pani leivänkuoren kainaloonsa, sieppasi luudasta vitsan ja tarttui Villen käsivarteen. Poika yhä parkui; pelkäsi hänelle annettavan. »Oletkos hiljaa», sanoi äiti ja vei häntä sisään.
Tämmöisiä tunteita ja ajatuksia risteili yhtenä mylläkkänä kapteenin sielussa. Hän koetti kääntyä kyljeltä toiselle, mutta unta ei vaan tullut. Kello kahden aikana kutsui hän Tiinan luoksensa. Tiina totteli kuten ennenkin. "Mitä nyt herra kapteeni?" kysyi Tiina tultuaan. "Laita minulle nyt viinaa, minä en saa unta", sanoi kapteeni melkein rukoilevasti.
"Mitä sinä, Tiina, joutawia ... eihän sitä kelloilla nimeä..." sanoi Sydänmaan Jussi arasti. "On kun onkin ... Meidän renki=Matillakin on lakkarikello, jota hän sanoo Lonton=kupulaksi", wäitti tyttö. "On tälläkin kellolla nimi", sanoi suntio totisesti. "Wai on... Tiesinhän minä, että on kelloillakin nimi.
"Onhan Tiina wielä lapsi, joka ei ymmärrä wielä totuutta salata eikä teeskennellä ... onhan se hänelle nuoruutensa tähden anteeksi annettawa eikähän wieraskaan näytä tyhmältä", puolusteli äiti. Minä olin kuulewinani, että pikku Tiina kähni tuon puheen aikana.
Tuolla hän jo tuleekin.» Tohtori Wialén astui sisään, vakavana ja levollisena. Ensi silmäyksellä hän käsitti asian laidan. Hän kääntyi Tiina Katriin, joka vapisevana seisoi heidän takanaan uunin luona. »Hankkikaa tänne pari vyötä, tai jotain semmoista.» Tiina Katri arvasi tarkoituksen. Katsoi ympärilleen ja löysi Annin kapalovöitä.
Siinä oli hänen vaimovainajansa omalla kädellä kirjoitettu nimikirjoitus; se oli siis hänen. Sanaakaan sanomatta puristi kapteeni sitä rintaansa vasten ja kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä. Mikä verraton aarre, josta ei hän ollut ennen mitään pitänyt. "Osaatko sinä, Tiina, lukea?" kysyi kapteeni tovin päästä äkkiä.
Sinä kaiken tämän olet tehnyt", sanoi kapteeni. "Tiina, äiti ja Alma tämän ovat tehneet, enhän minä ole mitään tehnyt", sanoi Helmi. "Minä ymmärrän sinua, lapseni", sanoi vaan kapteeni. "Kyllä Tiina tuopi sinulle iltasta. Pane sitte nukkumaan, sinä tarvitset lepoa", sanoi Helmi, jätti kättä puristaen kapteenin hyvästi ja toivottaen hyvää yötä, meni hän pois.
'Eihän minua mikään waiwaa, antakaa minun olla', wastasi hän waan lyhyesti. 'Sinun asiasi ei ole aiwan oikein; saatathan sen ilmoittaa; ehkä woisimme olla joksikin awuksi', pitkitti Mari. Tiina pyörähti pois sanaakaan lausumatta, ja siihen se asia jäi.