United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli suuri ja väkevä ja kaunis katsella, tiesi niin paljon enemmän kuin Ellen, eikä kuitenkaan voinut häntä vastustaa. Ja kuka oikeastaan osasi häntä vastustaa? Isä, Tiina, Andreas? ei kukaan. Andreas? Pitihän Ellen Andreaksestakin, niin, oikein paljon. Mutta hän oli liian itkusuinen ja mieto; hän ihan hävisi sormien välissä, niinkuin tuo hieno hieta meren rannalla. Hop Rusko!
Hänellä ei ollut muuta väkeä kuin Tiina niminen lapseton leski emännöitsijänä. Hän oli jo ijäkäs ihminen, palvellut kauvan kapteenin talossa. Hän sai kokea kaikki juopuneen koukut, sillä kapteeni ei suinkaan ollut mikään hauska seurakumppani. Myötäänsä hän pöpötti emännöitsiälleen, kuinka hän hävittää ja tuhlaa kaikki mitä hän on ankaralla työllä ja säästäväisyydellä saanut kokoon haalituksi. Kun Tiina tarvitsi kapteenilta saada jonkun pennin välttämättömimpiin, niukkoihin talouden tarpeisin, oli kapteeni silloin niin kitsas ja pahalla päällä että Tiinalta pääsi viimein itku. Silloin tavallisesti helti rahat ja kapteeni sanoi usein: "No, no!
Tiina huomasi sen ja iloisesti lausui: "niin, katso vaan häntä; hän on sinun poikasi ja minun poikani, meidän molempien poika ja kelpo mies, niinkuin sinäkin, Pekka.
»Aivan halusta», vastasi Tiina ja toi nyt Hiljalle vaatteita, joista muutamat olivat Hiljan äidin, toiset Tiinan omia. Paroni varmaankin olisi pyörtynyt, jos hän olisi nähnyt Hiljan tässä vaatetuksessa. Tiina oli Hiljan äidin vanha ystävä; hän oli nähnyt Niilon ja Hiljan kasvavan ja piti heitäkin rakkaana.
"Ethän sinä löydä koko virttäkään", sanoi kapteeni viimein kyllästyneenä. "Eikö se ole yhdeksänkymmentä on on?" kysyi Tiina ihmeissään. "Onhan se yhdeksänkymmentä jo puolellakin vakuutuksella", sanoi kapteeni ja hänen suunsa vetäysi väkisinkin hymyyn Tiinan luvunlaskun tähden. "Annas kun minä haen sen", jatkoi hän sitten.
Erkki, joka sangen hyvin huomasi, ettei Hömppö-Tiina tällä kertaa puhunut omiansa, varsinkin kun hän muisti niitä uhkauksia, joita Heiniojan vouti kerran oli sanonut hänelle päin silmiä, kysyi sentähden: "Mitä syytä sinulla on tämmöisen varoituksen antamiseen, Tiina?"
Kyllä sinä, Musti, toisinaan olet tuhmansekainen; kaikkihan kirkkoherran tuntevat, ha ha ha", nauroin minä ja pieni sydämeni hyppi ilosta, kun kerrankin olin Mustia viisaampi. "Vai olen minä tuhmansekainen? Muistapas, herraseni, kumpaanko meistä Tiina kotona enemmän luottaa", lausui Musti.
»Niin, silitetään hiuksia ensin ja korjataan noita hameita», houkutteli Tiina Katri, »minäkin tulen mukaan». »Elkää, elkää, en minä tule, en tule, en, en, pois, pois. Pois!» Viimeisen sanan hän tiuskasi kovalla äänellä. »Hiljaa, hiljaa», varoitti Holpainen, »taikka me sidomme taas kädet kiinni». »Ei saa sitoa, ei saa sitoa, kyllä minä olen hiljaa. Hiljaa, hiljaa...»
Viime sanat koskivat niin Tiinaan, ettei hän saanut sanaa suustaan, vaan meni mitään puhumatta täyttämään astiataan. Astiansa pohjalle laitteli Tiina voin hyvin kouheelleen, mutta päällyksen silitti niin, että se näyttäisi täydeltä. Sitten toi hän otoksensa Viijan katsottavaksi, mutta tuskin sai kiitoksia sanotuksi itkultaan.
Tuntui siltä kuin kaikki olisi yhtäkaikki, kun hän vaan saisi vielä käsiinsä tuon rakkaan muiston, jolle hän vasta hiljan oli oppinut arvoa antamaan. Näitä kapteenin miettiessä astui Tiina huoneesen. "Löysitkö?" kysyi kapteeni hätäisesti. "Löysin. Tässä se on", sanoi Tiina, ojentaen samassa kirjan kapteenille. Pikimmältään silmäsi kapteeni nimilehteä. Aivan oikein.