Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Kunnon ihmisten sydämellisyydestä Georg heltyi kyyneleihin asti ja hyvin vaikealle hänestä tuntui heistä eroaminen. Vasta kun hän oli jättänyt pienen kylän kauas taakseen, herkesi kyyneleet juoksemasta. Oli jo puolisen aika, kun Georg yliopistokaupunkiin saapui.
"Voi! tämä on todella kidutusta! Mikä seivästys vetää vertoja tälle vaikealle hetkelle?
»Mutta voitteko toivoa, voitteko uskoa?» »Nyt ei ole, Liisa, aikaa kyselyihin ja vastauksiin, vaan mene.» »Mennähän sitä pitäisi», sanoi Liisa nousten ylös. »Vaan voi, voi tyttökullat, kun se tuntuu vaikealle! Tuntuiko teistä, Viioska? Ei se ole teistä tuntunut, te olette ollut eri ihminen!
Minä sen vuoksi olen elänyt elämääni, tehnyt työtäni siinä toivossa, että kerran joudun mieheksi ja voin palkita hänelle hyvyytensä. Nyt elämä tuntuu tyhjälle, vaikealle ja raskaalle, ei ole muuta ajatusta, kuin elää antaen päivän mennä, toisen tulla.»
"Niin, näette, herra tuomari," jatkoi Leena kotvan aikaa vaiti oltuaan, "poikani on nyt jonkun aikaa ollut sairaana ja minun, vaimoparan, täytyy häntä käsieni työllä elättää, mutta ei se minusta ollenkaan ole niin vaikealle tuntunut kuin se, että mun nyt tässä teidän ja kaikkein ihmisten edessä täytyy häntä syyttää.
Se tuntui tosiaankin vaikealta, kun täytyi hänet vielä jättää, mutta pelkäsin sen vallattoman sinulle tuottavan levottomuutta, ja samaa äitikin arveli." "Ei minua mikään levottomuus voi niin vahingoittaa, kuin ikävä hänen poissa ollessaan. Kyllä sinun kohdakkoin täytyy mennä jälleen häntä hakemaan, Yrjö. Tuntuu oikein vaikealle ajatella, että sinun minun tähteni pitää olla lasta näkemättä."
Kaupungille tultua joutui hän kulkemaan kirkkoon menevää väkivirtaa vastaan. Hän poikkesi toiselle kadulle ja lähti sitä takaisin kirkkoon päin. Kirkon portaille tultua ajatteli hän pyörähtää takaisin, sillä vaikka olikin viime aikoina ahkerasti käynyt kirkossa, melkein joka sunnuntai ja väliin kahdestikin yhtenä, tuntui hänestä vaikealle nyt sinne meno, kun oli rippilasten sunnuntai.
Muutamien harvojen seuralaisten kanssa, jotka vielä pysyivät uskollisina hänen perin vaikealle asiallensa, kova-osainen kuningas lähti takaisin Toivon Vuoren lähitienoille, esi-isiensä entisille asuinmaille. Täällä hän kulki ympäri, ikäänkuin kummitus, keskellä menneen valtansa ja varallisuutensa autio-sijoja, nyt koditonna, perheetönnä ja ystäviä vailla.
Hän ei ollut siellä koskaan käynyt, eikä muutkaan tytöt, vaan lehmäin kanssa menisivät. He menisivät lehmiä paimentamaan, hän ja Ojanniemen Mari Helunaa paimentamaan, muita ei tarvitseisi tullakaan. Olisi hauskempi, kun he vain kahden olisivat Marin kanssa. Semmoinen ilon ja riemun puuska täytti rinnan, että vaikealle tuntui istua yhdessä kohti.
Vaikealle tämä hänestä tuntui; Tiina Katrilta hän monta kertaa puutteessaan oli avun saanut; nyt siitä varmaankin tuli loppu, kuinka hän enää uskaltaisi mennä pyytämäänkään. Hän pani leivänkuoren kainaloonsa, sieppasi luudasta vitsan ja tarttui Villen käsivarteen. Poika yhä parkui; pelkäsi hänelle annettavan. »Oletkos hiljaa», sanoi äiti ja vei häntä sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät