United States or Mauritius ? Vote for the TOP Country of the Week !
Selvä järki sanoi kuitenkin Jerikolle, ett'ei hän koskaan voinut toivoa omakseen rikkaan Sormulan ainoaa perillistä, mutta siitä huolimatta elätti hän rinnassaan tuota suloista tunnetta, kuitenkaan virkkamatta siitä kellenkään mitään. Lähestyi niin aika, jolloin Kallen piti lähteä pois kotoansa opinnoitaan jatkamaan.
Silloin kertoi vanha Kaikunen, että Sormulan herra oli kuolinvuoteellaan tunnustanut hänelle Mustalla Heikillä Riihimäen rinteessä kuristuttaneensa Meyerin kuoliaaksi, kun rukkiukko oli uhannut velastaan myyttää Sormulan ja sitten lahjoittaa kaiken omaisuutensa Jerikolle.
"Hoi vaihdokas", huusi Risto Jerikolle, "nyt meistä tulee veljekset, mutta, jos sinä vielä minua aiot lyödä, niinkuin lumilinnan luona talvella niin, niin " Jeriko ei kuullut enämpää, vaan luikahti kuoppaan. Siellä emännöi Kissa-Kerttu, aivan kuin kotonaan. Hän kysyi jokseenkin äreästi tulijalta: "joko sinä olet syönyt?" "En", vastasi poika kyynelsilmin.
Lukkari selitti sitten Jerikolle, että hän suuresti epäili, oliko Meyer elämästä erinnyt luonnollisella kuolemalla ja kyseli tiesikö Jeriko Meyerillä olleen rahoja matkassa. Jeriko ei luullut hänellä niitä olleen, mutta lukkari sanoi: "en sitten käsitä, mitä varten he ovat hänet kuristaneet kuoliaaksi, sillä eihän hänellä olisi luullut olevan niin kovia vihamiehiäkään".
"Niin, sillä ammutaan", myönsi vanhus, "mutta jos sinä tahdot täältä lähteä pois, ennenkuin minä sinut vien Sormulaan, niin minä ammun sillä sinutkin; muista se". Sitten antoi hän Jerikolle ruokaa, joka pojalle olikin hyvään tarpeesen. "Tunnetko minua?" kysyi ukko pojalta syötäessä. "Tunnen; etkös sinä ole se rukkiukko?" tuumaili poika.
Elämän pienet vastoinkäymiset olivat jo nuorena pusertaneet Jerikon silmistä monta katkeraa kyyneltä. Lapsen huolet haihtuvat kuitenkin pian, sillä jokaisessa kuolleessa, niinhyvin kuin elävässäkin esineessä löytää hän ystävän ja lohduttajan. Meyer-ukko, Kalle ja Loviisa olivat olleet maailman edustajina Jerikolle ja heidän ystävyytensä oli helposti haihduttanut lapsuuden huolet.
Rakastuneet huomasivat Jerikon ja iloisesti huudahti Kalle: "Jeriko! tule ottamaan osaa onneemme; meidän sydämemme ovat löytäneet toisensa; mutta pidä se vielä salassa". Kylmästi ja hajamielisenä lausui Jeriko onnentoivotuksensa ja lähti horjuvin askelin kotiinsa päin. "Mikäs Jerikolle on tullut; hän näytti niin kummalliselta?" kysäsi Kalle.
"Eivät ole", lausui Risto pyrkien väkijoukon taakse piiloon, mutta aika-ihmiset lykkäsivät hänet seisomaan Jerikon rinnalle, joka jo seisoi papin edessä. Risto ei tuntenut i:täkään ja sai tukkapöllyn, Petille ja Annille tapahtui sama temppu ja kiukkuisena ojenti luettaja Jerikolle kirjan ärähtäen: "lue tuosta!"
Kuullessaan Loviisaa mainittavan remahti Jeriko nauramaan, johon nauruun Meyerkin sydämellisesti yhtyi, saatuansa tietää, mitä hänestä kylällä puhuttiin... "Mutta miksi he eivät sinua älynneet sulhaseksi panna, vaan minun, vanhan kannon," sanoi Meyer Jerikolle? "Säätyerotus on heidän mielestään tärkeämpi, kuin iän ero," vastasi Jeriko. "Niin säätyerotus", mutisi Meyer. "Hm!