United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
PELTOLA. Ja jos tilaisuutta olisi puhutella Loviisaa siellä erikseen, niin ymmärrättehän? Jäähän hetkeksi tänne, minulla on sinulle vähän puhuttavaa. Onpa sinulla taas syytä minua kiittää poika. Aina syntymähetkestäni saakka on minulla joka päivä ollut siihen syytä. PELTOLA. Niin, niin, mutta arvaapas, minkä hyvän työn sinulle nyt olen tehnyt.
Näet nyt omilla silmilläs, minkä vahingon häijyys saa aikaan. Kyllä näen, sanoin minä, luvaten elää siivolla, ja Vierimän ukko taputti kädellänsä päätäni, lausuen: Oikein, Heikki; kun siivolla aina olet, niin kyllä sinusta mies tulee, jota olen aina toivonutkin. Nyt vasta huomasin kaivata yhtä joukostamme, nimittäin Loviisaa.
Kalle ei voinut olla mielessään Loviisaa ja Himmiä toisiinsa vertailematta. Aina kallistui silloin voitto Himmin puolelle; hänen vaakalautansa jäsähti maahan. Loviisan kohosi, kuin kevyt höyhen, ylös korkeuteen.
Kallen kotiin saavuttua näytti Jerikolta kaikki toivo olevan hukassa, eikä rukkiukkokaan enää voinut lohduttaa häntä, sillä Kalle oli isänsä puheiden mukaan ihmeellisesti edistynyt sekä tiedoissa, että taidoissa. Senpätähden päättikin Jeriko, jos mahdollista, kokonaan tukahduttaa tunteensa Loviisaa kohtaan, eikä enää ajatella toisen miehen morsianta.
He kehoittivat siis Loviisaa tarttumaan hänelle tarjouvaan onneen ja rupeamaan Rothsayn herttuan rouvan palvelukseen. Useammat samassa antoivat hänelle palkkaa hänen soitostansa. Tämän viivytyksen ajalla Ramorny kuiskasi Dwining'ille: "Keksi joku este, sinä konna. Tää tyttö lisäksi on liikaa. Ponnista älyäsi, sill'-aikaa kun minä Henshaw'ta puhuttelen".
Molemmat pojat kasvoivat sitten yhdessä ja perehtyivät toisiinsa, kuin parhaat veljekset. Tuota elämää kesti monta vuotta ja kaikki rukkiukon oppilaat olivat jo käyneet rippikoulun. Silloin kylmeni poikien väli, sillä he huomasivat molemmat lempivänsä Loviisaa, eikä kumpikaan ollut Loviisan tunteista selvillä.
Jerikon onni oli täydellinen, kun hän syleili vieläkin suloista, vaikka monenlaisista suruista ja kärsimyksistä kalvennutta, uskollista Loviisaa, mutta yht'äkkiä tempasihe tyttö irti hänen syleilystään. "Ei, ei", nyyhkytti Loviisa, "minä en voikaan tulla omaksesi sinä et tiedä mikä hirveä rikos meidät erottaa!" Säikähtäen kysäsi Jeriko: "mikä?"
Pekka rykäsi, tempasi heinän edestään ja syrjäsilmällä vilkasi isäntää kuin epäluulon alaista. Isäntä jatkoi: "Loviisa pitää sinusta, koskahan se meidän akoilta kuuluu aina kylässä käydessään sinua niin kyselevän ja tutkivan työntekoasi ja suuntia ynnä muuta. Ja tänään kerrottiin kirkolla, että Hyvälän Renne oli menneellä viikolla käynyt Loviisaa kosimassa, vaan oli se ollut hukkayritys.
Tuntuipa melkeen niin mukavalta, kuin kotona oli kuvaillutkin mielessään Loviisan kanssa markkinoilla oloa. Teki mieli pitää Loviisaa kädestä kiinni samalla lailla, kuin edellä kulkevat, eräs tyttö ja poika, jotka käsi kädessä astelivat ja puhelivat ja nauroivat väliin ihan katketakseen. Vaan Pekka ei viitsinyt kuin ei Loviisakaan ottanut häntä kädestä.
Vaikeata oli hänen ollut seisoa työstä punoittavan Loviisan edessä, joka lempeillä silmillään katseli häntä aivan, kuin ennen jonkun leikkikalun saatuaan. Hänen päätänsä poltti ja valtimo sykki ohimoissa niin, että sen jyske selvästi kuului. Työllä ja tuskalla voi hän hillitä itseänsä sulkemasta Loviisaa syliinsä, kuten ennen usein oli tehnyt.