Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Hän otti sormuksen äitini kädestä ja laskien sen minun käteeni sanoi ukko: Anna sormus hänelle, ja hän osotti sormellaan Loviisaa. Minä pidin sormusta kädessäni kappaleen aikaa, katsoin Loviisaa silmiin ja kysyin sitten: Huolitko sinä tätä? Huolin, vastasi Loviisa, sinä olet kelpo poika. Minä olen sinusta paljon pitänyt aina ja isäni sanoi minulle usein, että sinä olet hyvä poika.
"Olen, se on nykyinen nimeni", lausui Jeriko ja viitaten juuri illalliselle kutsumaan tulevaa Loviisaa jatkoi hän, "jos minä olen kuningas, niin on tuossa tuleva kuningattareni ja hartain toivoni on, että sinä otat vaivaksesi yhdistää meidät toisiimme avioliiton siteillä". Kalle huokasi syvään, mutta kuitenkin tuntui hänen onnentoivotuksensa tulevan sydämestä.
Jeriko ei koskaan ollut tuntenut itseänsä niin onnelliseksi, kuin nyt rukkiukon luona. Hän sai vielä leikkikumppaniakin, sillä pappilan Kallea ja Sormulan pikku Loviisaa oli Meyer ottanut opettaakseen yhdessä Jerikon kanssa. Loviisalle laittelivat pojat katinleikoista kaikenmoisia koristeita ja näyttivät pitävän hänestä kumpikin hyvin paljo, koskapa he kilpaa suosittelivat häntä.
Jeriko kartti taas rauhattomana kaikkien ihmisten seuraa niin paljo, kuin mahdollista ja etsi aina yksinäisyyttä. Kuitenkin oleksi hän joutohetkinänsä usein semmoisissa paikoin, joissa toivoi saavansa Loviisaa nähdä, mutta Sormulaan hän ei uskaltanut mennä, sillä hän häpesi itseänsä ja luuli Loviisan jo päältäpäin hänestä näkevän, mitä ajatuksia hänellä mielessä pyöri.
Aina väliin minä muistutin Loviisaa kuolemasta ja tuonen teistä ja antoi surullinen tapaus paljon puheen ainetta, vaikka emme kumpanenkaan oikein ymmärtäneet, mikä kuolema on tahi mitä vasten kuollaan. Oli jo ehtoopäivä, kun kirkkomiehet tulivat kotiin.
"Se on surullinen laulu mun siehtarlais-silmäinen tyttöseni", virkkoi hän, nipistellen väistyvän laulutytön poskea ja pidättäen Loviisaa kauluksesta, joka ei ollut vaikea hänelle, kun hän istui hevosen selässä aivan likellä portaita, joilla tyttö seisoi.
Minä muistelen Pirttilän Paavoa, jota turhaan kotoa tavotin, sillä hän oli mennyt maanviljelys-opistoon. Onnistukoon hänen pyrintönsä. Vierimän ukkoa, minun ensimmäistä tuttavaani tässä elämässä, muistan, ja Loviisaa, joka on jo muorivainajansa kokoinen. Kaikki he ovat hyviä, syntiähän tekisin, jollen heitä muistaisi.
Enin osa minulle tuntemattomista olivat Lumijoen ja Tyrnävän kappeleista, ja syntymä-seurakunnallensa kunnian osoitukseksi käski isäni häihinsä Lumijoen papin perheinensä, ja kaikki kolme Limingan pappiakin kutsuttiin. Eipä Vierimän väkeäkään, ukkoa ja Loviisaa unhotettu, enemmän kuin Pirttilän isäntääkään poikansa ja tyttärensä kanssa.
Vakka kantensa valitsee: kuin olette ihan yhden näköisetkin, kuin yhdestä pölkystä leikatut", puheli emäntä ja valeli niin ennustavilla silmäyksillä vuoroon Pekkaa, vuoroon Loviisaa ja kutsui kumpastakin pöydän taa istumaan.
Mutta niinpä hän nyt kuitenkin teki; ja vaistontapaisesti kiireissään valiten vapainta tietä, kartti hän Isoakatua, missä väentungos oli pahin, ja pääsi Wynd-kadulle niitä samoja kaupungin pohjoisen reunan kapeita raitteja myöten, joita Heikki astui, kun hän Loviisaa saatteli. Mutta näilläkin syrjäisillä paikoilla nyt vilskui väkeä; niin yleinen oli hätä.
Päivän Sana
Muut Etsivät