Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Mutta ehkä uskot toki, vaikka et usko, ehkä epäilet, nuorukainen, kaunis ja ylevä. Ylevä sä olet kuin Jerikon palmupuu, joka taivaan korkeudessa humisee, ja kaunis sä olet; ihanata ompi sua katsella kuin Nebon harjalta luvattua maata. Niin sua sieluni kuvailee. Mutta jalompana, kirkkaampana seisoisit mun edessäni vielä, jos uskoisit taivaallista oppia Natsaretin profeetan suusta.
Silloin aukeni ovi ja sisään astui Kalle, Jerikon ja Loviisan kasvinkumppani, joka nyt oli pitäjäässä kappalaisena. "Jeriko! ja ihan ilmi elävänä", lausui tulija. Jerikon täytyi sitten illan kuluksi Kallelle jutella vaiheistaan ja matkustuksistaan vieraissa maissa. "No pitäisihän sinun sitten olla yhtä tunnettu koko Europassa, kuin itse tuo mainio Echo", lausui Kalle kuultuansa Jerikon matkoista.
Yö oli synkkä ja sumuinen, ettei edes tähtien tuike voinut sitä vähäistäkään valaista, mutta semmoinen yö sopikin hyvin yhteen Jerikon nykyisen mielialan kanssa. Aamupuolella seestyi ilma kumminkin hiukkasen ja pilvet ohenivat siksi, että yksi ja toinen vilkkuva tähti pääsi niiden välitse pilkistämään.
Meyer suostuikin tavallansa tuohon pyyntöön, kuitenkin siten, että Jerikon oli vasta pappilan Kallen kanssa yhdessä lähdettävä, "ja Kalle enämmän maailmaa nähneenä voi sinua siellä perillä hiukan ohjailla", sanoi hän. Jerikon täytyi tyytyä siihen, vaikka se olikin hänestä vastahakoista. Huomenna sanoi Meyer lähtevänsä Jerikon lähtöä valmistelemaan ja meni Sormulaan.
Rakastuneet huomasivat Jerikon ja iloisesti huudahti Kalle: "Jeriko! tule ottamaan osaa onneemme; meidän sydämemme ovat löytäneet toisensa; mutta pidä se vielä salassa". Kylmästi ja hajamielisenä lausui Jeriko onnentoivotuksensa ja lähti horjuvin askelin kotiinsa päin. "Mikäs Jerikolle on tullut; hän näytti niin kummalliselta?" kysäsi Kalle.
Kallen selityksiä kuuntelematta ajoi Sormulan herra Jerikon ulos huoneestaan, ikäänkuin Jeriko olisi sen siellä olollansa saastuttanut ja kielsi "vaihdokkaan" vast'edes hänen tyttärellensä "livertelemästä". "Kaikkia ne uskaltavatkin, hävyttömät", puhkui herra, vaikka Jeriko jo oli ulkona.
Työtä hän siksi tosin sai milloin mitäkin, ett'ei juuri kerjäämään tarvinnut ruveta, mutta kuitenkin täytyi hänen lopulla lähteä tarjoamaan viuluansa joko kaupaksi tahi pantiksi. Onnensa satutti Jerikon erääsen taloon, jossa silloin sattui olemaan vieraana muuan ruotsalainen kauppias Tukholmasta.
Semmoisena tyynenä, ja hymyilevänä levähti järvikin Jerikon sitä kalliolta katsellessa. Tuolta etäältä taivaan ja maan yhtymäkohdasta näytti saarien, kaitaisten salmien ja sinertävien selkien yli kohoavan hienon hienoa kirkasta utua. Se levisi kautta koko taivaan, niinkuin revontulet talvisina iltoina. Poika katseli kesäisen luonnon hiljaista juhlallisuutta.
Häntä harmitti, kun täytyi omassatunnossaan myöntää vanhuksen sanat tosiksi, sillä eihän hän tosiaankaan ollut tehnyt vielä mitään koko elämässään; toisia oli hänen kaikesta kiittäminen. Tuo tunne oli hyvin katkera. Jerikon täytyi hävetä itseään, hän häpesi kiittämättömyyttään, lapsellisuuttaan ja huikentelevaisuuttaan, jota hän ei ennen luullut itsessään löytyvänkään.
"Eivät ole", lausui Risto pyrkien väkijoukon taakse piiloon, mutta aika-ihmiset lykkäsivät hänet seisomaan Jerikon rinnalle, joka jo seisoi papin edessä. Risto ei tuntenut i:täkään ja sai tukkapöllyn, Petille ja Annille tapahtui sama temppu ja kiukkuisena ojenti luettaja Jerikolle kirjan ärähtäen: "lue tuosta!"
Päivän Sana
Muut Etsivät