United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka kertomus olisi ollut vieläkin mahdottomampi, olisi esityksen perusteellisuus sekä kertojan vakuuttava esiintymistapa saanut kuulijan hämmästymään. Mielialani alkoi jo muuttua sangen kummalliseksi, kun samalla huomasin kuvani eräässä seinällä riippuvassa kuvastimessa, hänen lopettaessaan kertomuksensa. Nousin kävelemään ja menin kuvastimen luokse.
Ahaa, sain vielä viime hädässä itselleni selitetyksi. »Jokainen, joka ei tule niinkuin lapsi taivaan valtakuntaan...» Tämä se nyt on sitä menemistä neulansilmän läpi. Ajattelin juuri noin, eikä mielialani ollut sen hartaampi eikä uskonnollisempi.
Tällä tavalla minä mietin kolme päivää, enkä suinkaan hauskuuttomasti, vaikka sydäntäni silloin tällöin tunsin ahdistavan. Minun mielialani sopi niin hyvin yhteen tämän seudun rauhallisen luonnon kanssa.
He ovat asettuneet jo mukaviin matka-asentoihin eikä käsiraudoista näy merkkiäkään. Eivätkä he koko matkan kestäessä ota niitä kertaakaan esille, joten satraappi af Enehjelmin viimeinen toimenpide minun olemassaoloni sulostuttamiseksi jää kokonaan vaikutustaan vaille. Tästä painajaisesta päästyäni pulpahtaa mielialani iloiseksi ja keveäksi.
Ajattelin, että jos ne kotikylän veljet nyt tietäisivät mielialani, niin totta rientäisivät minua tästä kirouksen tilasta pelastamaan ikäänkuin pelastus olis ollut ulkopuolella itseäni! Vasta aamupuolella yötä tulin metsän kululta levolle.
Minä en voinut saada itselleni selväksi, mitä minussa oli tekeillä; yksi tunne oli minussa kuitenkin selvä: minä en halunnut tavata Gagineja. Minä olin siinä vakuutuksessa, että ainoana syynä minun äkilliseen mielialani muutokseen heitä kohtaan oli se mieliharmi, joka minussa oli herännyt heidän viekkautensa kantta. Mikä heitä pakoitti ilmoittamaan itsensä veljeksi ja sisareksi?
Yhä kaikui sisässäni: lapseni, lapseni, lapseni. Lepo vaan hetkellinen. Sieltä muutin Vammelsuun kylään Suomenlahden rannalle. Työkalut olalla tulin mäkikummulle maantien risteykseen ja seisauin siinä kauniin kartanon portilla. Olen aina ollut herkkä kauneudelle ja silloin, kun oli kevät-aika, oli mielialani semmoinen, että tuntui kuin olisin löytänyt kauan kaivatun paratiisin.
Mielialani oli tuollainen melkein lapsellinen tyytyväisyys, joka niin usein syntyy yksinäisissä, synkissä metsissä tai ajaessa talvisia teitä tai soudellessa tyyniä vesiä kesäisenä yönä. Hyräilee itsekseen, lausuu sanoja, joilla ei ole mitään merkitystä, ja lopuksi alkavat ajatukset haastella ääneen. Tarttuu puitten oksiin, riipii lehtiä mennessään ja heittää ne pois.
Mutta Herman Grimm oli paremmin kuin luulinkaan arvannut mielialani ja ponnistukseni, sillä kun viimeisen kerran olin hänen luonaan, piti hän minulle varsin lystikkään puheen, josta havaitsin, että kyllä hän oli asioiden perillä. Siinä hän m. m. sanoi: »Te olette varsin vaarallinen ihminen, sillä te olette fanaatillinen, fanaatillinen hyvän puolesta.
Minun sydämeni oli ollut hänen, ja rakkaus oli painunut minun sieluuni hänen kuvanaan, niin ettei rakkaudella minun mielessäni muuta muotoa ollutkaan. Ja kun minä sitte rakastin toisen kerran ja kannoin esikoistamme, niin ... sinä Jumala tiedät kaikki, minun ajatukseni ja mielialani.