Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Eihän toki tämä taisteleva maamme, Siellä väikkyy rauhan viiri, myrskyt lepää; Eikä ol se päivä valo pyhäin miesten, Joille elon aurinko ain kirkkaast paistaa. Näet sinä vartomuksen tumman portaan, Hurskahitten sankarien rauhansaaren, Joiden elonaamu täällä syttyi, Joiden päivä, puhtahaana synnin pilvist, Sammui ennen nousuu Bethlehemin tähden, Ennen ilon sanomata kuultuansa.
Min kirkkaast' aamu paistoi ikkunaan, Niin tyyn' ol' aalto, metsäkin niin vaiti, Ett' ulos mielin. Mielilintu on se, Mi verkkoonsa mua viettelee. Saas nähdä, He eikö yhdess' ansaa viritä? Silloin näin mä täällä Tuon Daniel raukan. Kaikki tunnet; tee Hänt' ystäväkses, ole hyvä hälle, Hänt' unhottamaan saata... Mitä sanoin? Täst' oivaa tulee.
Nyt kirkkaast' aurinko armas loistaa, Nyt säteet lämpimät hangen poistaa, Nyt leivo hellästi laulelee, Nyt kevät luoksemme rientelee. Viel' äsken pilvinen taivas, ilma, Nyt sininen on kuin siskon silmä Niin hellä kuin emon rukous On taivaan juhliva kauneus. Mä läksin portille suotta luulen, Ja tunsin vilposen aamutuulen, Ja kuulin laulavan leivosen, Ah kuinka siit' olin riemuinen!
Naislempeä mi pyhemp' olla voi?» Mut ääneti vaan riippuu kannel seinällään; Ei saa ne siitä soimaan sävelt' yhtäkään. Näin tuhannet jo turhaan koetteli Ijäkskö Väinö, soittos vaikeni? Nyt vielä nuorukainen lähenee, Silmästä kirkkaast' into säihkyilee; Hän lausuu näin: »maan päällä kalliimpaa Ei olla voi kuin sana synnyinmaa!»
Mutta tuntini kutistuvat äkkiä minuteiksi kuitenkin, niin kauan kuin elän ja hengitän, täytyy jotakin tehdä, ja joutusaan". Hän viivähti hetken, nakkasi sitte kypärinsä pois, astui kukkulan rinnettä alas, ja lähti kulkemaan suoraan kohti Richard kuninkaan telttaa. Viidestoista luku. Jo kukko höyhenpuvussaan Kirkkaast' on kiekunut Ja ilmottanut kaikille Ett' päiv' on alkanut.
Kaunis ruusu halavien hyminässä Päänsä uneksien alas kallistavi, Unissansa hymyilee, ja nuorukainen Pohjatuuless' kultanummen kunnahalla Ylös päänsä nostaa; kirkkaast' otsa loistaa; Lemmen hourauksessa hän lausuilevi: »Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli, Riehu vapaast' ympär' poskieni tulta, Puhaltaen kultain kotokartanosta.
Olisipa ollut kivestä sydän sillä, joka ei olisi tuntenut mielen ylennystä, kun koko seurakunta yhtenä miehenä veisasi: "Kuin kirkkaast' kointähti koittaa."
Päivän Sana
Muut Etsivät