Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Hän eli niinkuin Suomen mies Ja kuoli hirsipuussa. Ol' Ilkka talonpoika vaan, Siis suur' ei suvultansa; Mut jaloin poika Suomenmaan Hän oli aikanansa. Hänt' ajan hurjan myrskyihin Vei oikku onnetarten; Hän sopi niihin kuitenkin Kuin tehty niitä varten. Se aik' ol' ajoist' ankarin Ja itkun aika varmaan, Kun käsissä Klaus Flemingin Ol' ohjat maamme armaan.
Ol' Ilkka talonpoika vaan, Siis suur' ei suvultansa; Mut jaloin poika Suomenmaan Hän oli aikanansa. Hänt' ajan hurjan myrskyihin Vei oikku onnetarten; Hiin sopi niihin kuitenkin Kuin tehty niitä varten. Se aik' ol' ajoist' ankarin Ja itkun aika varmaan, Kun käsissä Klaus Flemingin Ol' ohjat maamme armaan.
Mutta muistoista hän lauloi loistopäiväin menneitten, sankareista, urhotöistä aikain unhotettujen, viime taistelusta lauloi isänmaamme armahan, surun, voiton kultapäivist', ajoist' ikikunnian. "Kuusineljätt' olen", lauloi, "taistelua taistellut, nälät, kylmät kärsinyt ja yöt ja päivät valvonut; sotarinnass' olin miesi, nyt jo olen kelvoton, käsi toinen Uumajall' on, toinen tässä voimaton.
Välistä päivän silmä tulistuu, Sen kultatuike usein usviin haihtuu; Niin, kaikki kauneus loistaa, lakastuu, Sen puku luonnon vaihdellessa vaihtuu. Mut sun on kesäs ikivihantaa, Sun kauneutes on katoomaton ani, Sinusta kuolo kerskua ei saa, Sa kuolematon olet runossani. Maailman sivu, ajoist' aikoihin Se elää ja sen kanssa sinäkin.
190 vuotta sitten asettui muutamia kainulaisia Karasjoen varrelle lohen pyytöä harjoittamaan. Tämä on Karasjoen seurakunnan perustaminen, mutta taru tietää niinkin, että se on jo ammoisist' ajoist' ollut asuttu, ja että nuo alkuasukkaat neljännellä- ja viidennellätoista vuosisadalla karkoittivat ja hävittivät venäläiset, jotka taas vuorostaan saivat väistyä länteenpäin tartarien edestä.
Usein, kun on Hurtta poissa, kaksin istuvat he illoin muinaisissa muisteloissa; Pirkko paljon haastaa silloin ajoist' entisistä, jolloin toisin täällä juhlittihin, toisin talonpoika-kolloin maat ja mannut tuhlittihin. Katsoo häntä Irja.
Ma ukon tunsin rauhan ajoist' asti, hän pyylevänä liikkui vakavasti, ois outo luullut pölkyn puetun kannuksihin ja sotanuttuhun. Mut pölkyss' oli sydän saastumaton, ja vakaa sydän, sydän murtumaton, joss' aaltoeli veri tulinen, niin, miehen sydän raitis, urhoinen. Ja synnyinmaata helliä se tiesi; ken tälle arvon soi, se kunnon miesi. Miks' niin?
Tass' äidin, rakkaan äidin haudall' istun, Ja mietin kuink' oi' ennen, kuink' on nyt: Lapsuuden ajoist asti, siks kun kistun Maan poveen toin, kaikk' olen miettinyt. Niin silloin, lasna ollessani, silloin 0l' taivas kirkas päivin, kirkas illoin, Nyt on se paksuun pilveen peittynyt.
Birkebeinit pyhinä paaston Tulit miekkoja mittelemään; Knuut jaarli johti, ratkaisi rauta Riidan vallasta kuninkaan. Se totta on: ajoist' ei Sverren saakka Niin tuimasti taisteltu; Luminen kenttä, veristen urhoin vuode, Oli kuin kukista kudottu. Pakohon pötkivät Birkebeinit, Pois heittivät kirveet ja kilpensä; Satamääriltä pako toki sikseen jäi, Kun lepäsit kylminä kentällä.
Kenraali kun uhkan on kuullut, taaks' suorana astahtaa; mut ei suutu hän, kuin ois luullut: miest' ääneti tarkastaa. Ja kun katsovi, suoremmaksi vars' sorja se suoristuu; ja hän vait on, ja kirkkaammaksi yhä katsanto kirkastuu. "Mies, kuules", huusi hän, "mistä sait moisen sä miehuuden? se on ajoist' entisistä, sikes keskellä hurmetten."
Päivän Sana
Muut Etsivät