United States or Turkey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Usein, kun on Hurtta poissa, kaksin istuvat he illoin muinaisissa muisteloissa; Pirkko paljon haastaa silloin ajoist' entisistä, jolloin toisin täällä juhlittihin, toisin talonpoika-kolloin maat ja mannut tuhlittihin. Katsoo häntä Irja.
Sa laulun kansa, korven kansa karu, maailman pahan riitain tuolla puolen, sa petäjäin, sa pettuleivän taru täys tyyntä toivoa myös alla huolen: On aikas tullut. Katso, päivä koittaa! Sa kansa, jonka muisteloissa päilyi maailman luominen, sen alkumuna, Egyptin usko oli se. Se säilyi. Sa hengen voimiin uskoit herjattuna. On aikas tullut. Katso, päivä koittaa!
Taisteltiin, ja meni voitto meiltä, harvat lähteneistä surman vältti, hajonneet kuin lehdet tuuleen nekin. Kosto nyt kuin kevättulva kuohui seudun yli; kaikki, miehet, naiset, aseeton kuin aseellinen, lyötiin. Aamulla jo tänne virta vyöryi, kirkkoon ensi kertaa soitettaissa, meillekin yks osui turman laine. Mutt' en viivy murheen muisteloissa.
Missä oli oikea, tosi nainen, se, jossa oli yhtyneenä kaikki, mitä hän etsi. Sitä ei ehkä ollutkaan muualla kuin mielikuvituksessa, muisteloissa... Ja hänen ajatuksensa palasivat hänen nuoruutensa päiviin ja hänen mieleensä muistui hento nuori tyttö, jolla oli lempeät, totiset kasvot... Oi niin, hän oli ollut ihanne, hänessä olisi ollut kaikki, mitä hän etsi!
Saapui vihdoin sinne ukko utra, itse Virokannas Karjalainen, joka syrjäisessä sydänmaassa eli yksin salon saunassansa, eli muinaisissa muisteloissa, lauleloissa ajan vanhan vainen. Hänkin nähnyt oli liekin lennon, kansan humun kautta korven kuullut, kaalonunna tuota katsomahan, vaikka tiellä jäänyt muista jälkeen.